Kinokonsertti: Jevgeni Bauer

Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Teemat: 
KINOKONSERTIT
Lisätieto: 
Mauri Saarikosken (viulu) ja Marko Puron (piano) venäläisessä kinokonsertissa esitetään Kuoleva joutsen (Umirajushtshi lebed, ohj. Jevgeni Bauer, 1916, 49 min), Onnen tähden (Za stshastjem, ohj, Jevgeni Bauer, 1917, 41 min) ja Heinäsirkka ja muurahainen (Strekoza i muravei, ohj. Wladyslaw Starewicz, 1913, 7 min) * yhteiskesto 97 min * liput 12 € / 10 € (klubikortilla)
Venäläisessä kinokonsertissa palataan tsaarin ajan tunnelmiin, kun Jevgeni Bauerin elokuvia säestävät venäläisellä musiikilla viulisti Mauri Saarikoski ja pianisti Marko Puro. Konsertissa esitetään Bauerin elokuvat Kuoleva joutsen (1916), Onnen etsintää (1917) sekä Wladyslaw Starewiczin animaatio Heinäsirkka ja muurahainen (1913).

Strekoza i muravei

HEINÄSIRKKA JA MUURAHAINEN

Venäjä 1913. Tuotantoyhtiö: Akts. o-vo Hanzhonkov i K. Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus ja animointi: Władysław Starewicz Ivan Krylovin samannimisen runon perusteella. Suomen ensiesitys tuntematon

Nukkeanimaation pioneeri, puolalaissyntyinen Władysław Starewicz (1882–1965) työskenteli ennen elokuvauraansa luonnonhistoriallisen museon palveluksessa Liettuassa. Hänen intohimonsa ja erikoisalansa olivat hyönteiset, joista tuli myös hänen varhaisten elokuvakokeilujensa päähenkilöitä. Starewicz aloitti kuvaamalla eläviä hyönteisiä, mutta siirtyi pian kokeilemaan itse tehdyillä nukeilla ja stop-motion-animaatiotekniikalla. Venäläinen elokuvatuottaja Aleksandr Hanzhonkov näki Starewiczin kokeiluja Liettuassa ja kutsui tämän Moskovaan omalle studiolleen. 1910-luvulla Starewicz ohjasi nukkeanimaatioiden lisäksi näyteltyjä elokuvia, joita niitäkin leimasi usein tekninen kekseliäisyys. Venäjän vallankumousten jälkeen hän emigroitui ja kohosi nimellä Ladislas Starevich ranskalaisen animaation kärkinimeksi.

Heinäsirkka ja muurahainen on Starewiczin tunnetuimpia ja varhaisimpia säilyneitä animaatioita. Se perustuu Ivan Krylovin tunnettuun lastenrunoon, jonka lähteenä puolestaan on Aisopoksen eläinsatu. Heinäsirkka viettää kesän laulellen, samaan aikaan muurahainen ahkeroi ja kerää varastoja. Talven tullessa toinen heistä saa opetuksen. Starewiczin taidot animaattorina hämmästyttävät vielä tänäkin päivänä, vaikka tästä varhaisesta elokuvasta puuttuukin vielä hänen myöhempien animaatiohahmojensa ilmeikkyys. Sekä nuket että näyttämö ovat hienostuneesti suunniteltuja, ja hahmojen animoinnissa yhdistyvät uskottavalla tavalla hyönteisen ja ihmisen liikkeet. Läsnä on myös Starewiczille elokuville ominainen huumori, jota hän ei koskaan onnistunut vastaavalla tuomaan näyttelijöiden kanssa toteuttamiinsa elokuviin.

KAVI:n kopio on restaurointi aikanaan Suomessa esitetystä värisävytetystä kopiosta.

KUOLEVA JOUTSEN (Umirajushtshi lebed)

Venäjä 1917. Tuotantoyhtiö: Akts. o-vo Hanzhonkov i K. Ohjaus: Jevgeni Bauer. Käsikirjoitus: Zoja Barantsevitsh. Kuvaus: Boris Zaveljev. Näyttelijät: Vera Karalli (Gizella, mykkä tanssijatar), Aleksandr Heruvimov (isä), Vitold Polonski (Viktor Krasovski), Andrei Gromov (Valeri Glinski, taiteilija), Ivan Perestiani (Glinskin ystävä). Suomen ensiesitys tuntematon. 49 min

Jevgeni Bauer oli tsaarinajan venäläisen elokuvan suuri tyylitaituri ja esteetikko. Hänen julmat ja kauniit melodraamansa ovat ihastuttaneet ja hämmentäneet ympäri maailman sen jälkeen kun ne 1980-luvulla kaivettiin täydellisestä unohduksesta. Nykyään Bauerin säilynyt tuotanto, joka kattaa reilun neljänneksen hänen noin 80 elokuvastaan, luetaan varhaisen näytelmäelokuvan suurimpiin aarteisiin.

Bauerin tuotanto kytkeytyy vuosisadanvaihteen taidevirtauksiin. Etenkin hänen vuosien 1914–16 eräänlaista ”kuolema-sarjaansa” voi pitää elokuvan tärkeimpänä vastineena venäläiselle symbolismille. Hyvä esimerkki on hurmaavan dekadentti Kuoleva joutsen, joka välkyttelee kuoleman, kauneuden ja rakkauden teemoja. Nimensä ja inspiraationsa elokuva on saanut tanssista, jonka maailmankuulu koreografi Mihail Fokin laati balettitanssija Anna Pavlovalle vuonna 1905 Camille Saint-Saënsin musiikkiin. Venäläisen baletin tunnetuimpiin ja tunnistettavimpiin lukeutuva numero nähdään elokuvassa Bolshoi-teatterin prima ballerina Vera Karallin esittämänä. Karalli näyttelee mykkää tanssijatarta, joka joutuu rappiotaiteilijan pauloihin: taiteilija tahtoo vangita kuoleman kankaalle siinä kuitenkaan onnistumatta. Nähdessään lumoavan, lähes aineettoman tytön tanssivan, hän ymmärtää, että kuolemaa ei tule kuvata rumana vaan kauniina. Elokuvatutkija Yuri Tsivian on tulkinnut elokuvan taiteilijan ironiseksi omakuvaksi ohjaajan omasta taiteilijanluonteesta. Bauer rakasti unien, näkyjen ja houreiden visioimista. Kuolevan joutsenen fantastinen unijakso arvoituksellisine kuva-aiheineen lukeutuu ohjaajan bravuureihin

ONNEN TÄHDEN (Za stshastjem)

Venäjä 1917. Tuotantoyhtiö: Akts. o-vo Hanzhonkov i K. Ohjaus: Jevgeni Bauer. Käsikirjoitus: N. Dennitsyna. Kuvaus: Boris Zaveljev.  Lavastus: Lev Kuleshov. Näyttelijät: Nikolai Radin (Dmitri Gzhatski, asianajaja), Lidia Koreneva (Zoja Verenskaja, rikas leski), Tasja Borman (Lee, tämän tytär), Lev Kuleshov (Enrico, taiteilija), N. Nennitsyna (Leen kotiopettajatar), Emmotshka Bauer (pikkutyttö), Aleksandr Heruvimov (lääkäri). Suomen ensiesitys tuntematon. 41 min.

Onnen tähden oli Jevgeni Bauerin jäähyväiselokuva - ohjaaja katkaisi kuvauksissa jalkansa ja kuoli onnettomuudesta seuranneisiin komplikaatioihin vain muutamaa kuukautta ennen lokakuun vallankumousta. Teos on tekijänsä tyylipuhtaimpia. Ulkoinen toiminta on lähes Tshehovin näytelmien tapaan viety minimiinsä. Tärkeimmän sijan saavat näyttelijöiden kasvot ja niillä käytävä sisäinen draama. Aiheena on keski-ikäisen leskiäidin ja tämän hauraan tyttären rakkaus samaan mieheen. Traagisen asetelman puitteina toimivat Krimin kuvaukselliset rantakalliot ja puutarhat. Auringonpaisteisista kuvistaan huolimatta elokuvaa hallitsee tuntu elämän katoavuudesta ja onnen illuusiosta – haikealle vaikutelmalle antaa lisäsävyn se jälkiviisaus, että kuvausten aikana kesällä 1917 elettiin venäläisen porvariston viimeistä kesää.

Pääosissa nähdään aikansa parhaita näyttelijöitä – äitiä esittävä Lidia Koreneva oli Moskovan Taiteellisen Teatterin kantavia voimia. Jälkikäteen kiinnostavampi on kuitenkin eräs sivuosa: perheen tyttären lomaihastusta, nuorta taiteilijaa, esittää elokuvan 17-vuotias lavastaja Lev Kuleshov, joka saattoi elokuvan loppuun ohjaajan kuoltua, ja josta pian tuli maailmankuulu ohjaaja ja neuvostoelokuvan keskeisiä perustanlaskijoita. Kuleshov oli sukupolvensa elokuvantekijöistä ainoa, joka antoi arvoa Bauerin perinnölle ja muisteli työtä hänen kanssaan lämmöllä. Kuleshovin kautta jotain tsaarinajan elokuvan visuaalisesta kulttuurista kenties välittyi myös varhaiseen neuvostoelokuvaan, jota muuten leimasivat hyvin toisenlaiset ihanteet.

- Lauri Piispa 13.9.2013.