All Night Long (1962)

Ohjaaja: 
Basil Dearden
Henkilöt: 
Paul Harris, Marti Stevens, Richard Attenborough, Betsy Blair
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Paul Jarrico • musiikki: Dave Brubeck, Charlie Mingus, Johnny Dankworth, Tubby Hayes
Maa: 
Iso-Britannia
Tekstitykset: 
suom. tekstit / svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
93 min
Teemat: 
BLACK HISTORY MONTH: JAZZ
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
All Night Long (1962) syntyi jatkoksi tuottaja Michael Relphin ja ohjaaja Basil Deardenin rohkeille elokuville Salaperäinen Sapphire (1959, aiheena rakkaus yli roturajojen) ja Uhattu (Victim, 1961, teemana homoseksuaalisuus). Elokuvassa Shakespearen Othellon tarina siirtyy 1960-luvun Lontooseen, Mayfairin jazz-miljööseen. Othellon ja Desdemonan osissa ovat musta amerikkalainen orkesterinjohtaja Aurelius ja hänen vaimonsa ja laulusolistinsa Delia, jotka juhlivat ensimmäistä hääpäiväänsä lontoolaisen jazz-intoilijan ylellisessä asunnossa. Iagon osassa on mustasukkainen rumpali nimeltä Johnny Cousin. Elokuva käsittelee ihonvärien rajat ylittävää avioliittoa tekemättä siitä sen kummempaa numeroa, ja kohtauksissa soi huippumuusikoiden soittama laatujazz.

Jazz-elokuvan tuntija Jonathan Rosenbaum kirjoittaa:

"All Night Long (1962) syntyi jatkoksi tuottaja Michael Relphin ja ohjaaja Basil Deardenin rohkeille elokuville Salaperäinen Sapphire (1959, aiheena rakkaus yli roturajojen) ja Uhattu (Victim, 1961, teemana homoseksuaalisuus). He saivat kumppaneikseen amerikkalaisia mustan listan taiteilijoita: tuottaja Bob Robertsin, käsikirjoittaja Paul Jarricon (joka esiintyi salanimellä Peter Achilles) ja näyttelijä Betsy Blairin. He siirsivät Shakespearen ”Othellon” tarinan nykypäivän Mayfairin jazz-miljööseen. Othellon ja Desdemonan osissa ovat musta amerikkalainen orkesterinjohtaja Aurelius (Paul Harris) ja hänen vaimonsa ja laulusolistinsa Delia (Marti Stevens). He juhlivat ensimmäistä hääpäiväänsä lontoolaisen jazz-intoilijan (Richard Attenborough) ylellisessä asunnossa. Iagon osassa on mustasukkainen rumpali nimeltä Johnny Cousin (Patrick McGoohan).”

”Kuten Michael Koresky on osuvasti huomauttanut: ’Elokuvan huomionarvoisimpia piirteitä on se, miten eleettömästi se käsittelee roturajat ylittävää avioliittoa. Se on draaman aihe, mutta siitä eivät tee numeroa Aureliuksen ja Delian kollegat, jotka hekin edustavat eri rotuja’.

Muusikkojen kokoonpano on yhtä oivaltava. Pianisti Dave Brubeckin ja basisti Charlie Mingusin improvisoitu duetto, jonka nimi on kuvaavaa kyllä ’Non-Sectarian Blues’, oli muusikoiden ensimmäinen yhteinen soittokokemus, ja tiettävät molemmat olivat hyvillään ja miellyttävästi yllättyneitä kohtaamisen otollisesta dynamiikasta. Mukana on tusinan verran oikeita muusikoita, joukossa brittijazzin kärkinimiä kuten Johnny Dankworth (saksofoni) ja Tubby Hayes (tenorisaksofoni ja vibrafoni). Satama-alueen varasto-kartanomiljöö muuntuu improvisoiduksi jazzklubiksi, ja lavastaja Relph ja kuvaaja Ted Scaife tuovat sen atmosfääriin vaikuttavaa särmää”

– Jonathan Rosenbaum