Sarah and Son (1932)

Ohjaaja: 
Dorothy Arzner
Henkilöt: 
Ruth Chatterton, Fredric March, Doris Lloyd, Philippe De Lacy
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Zoe Akins • kuvaus Charles Lang pukusuunnittelu • Travis Banton
Maa: 
USA
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
86 min
Teemat: 
DOROTHY ARZNER
Kopiotieto: 
35 mm (UCLA Film & Television Archive)
Timothy Shean romaaniin ja Zoe Akinsin käsikirjoitukseen perustuvassa selviytymistarinassa Sarah and Son (1930) seurataan kahta paralleelia tarinaa. Sarah sinnittelee varattomana vaudeville-esiintyjä kaivaten vakautta elämäänsä. Hän avioituu kollegansa kanssa, mutta liitto kariutuu ja mies vie lapsen. Näin käynnistyy vahvan naisen matka, jossa seurataan sekä tämän urakehitystä että sinnikästä työtä kadonneen lapsen löytämiseksi.

Dorothy Arznerin ohjaaman Sarah and Son -elokuvan naispääosassa ollut Ruth Chatterton oli niitä näyttelijöitä, jotka selkeästi hyötyivät äänielokuvan tulosta verbaalisten taitojensa vuoksi – erityisesti käytössä ollut itävaltalainen aksentti sai lähes hurmioituneen vastaanoton. Arvostelut nostivat Chattertonin esityksen tässä ”älykkäästi ohjatussa kertomuksessa” loistavaksi.

Tarina ei ollut tavallinen: Sarah Stonen epäluotettava aviomies ja lapsen isä on antanut perheen lapsen hoidettavaksi varakkaaseen perheeseen, mutta ei kertonut ennen katoamistaan kenelle. Kun tästä on kulunut jo jonkin aikaa ja Sarah laulaa sairaalassa sodassa haavoittuneille, löytää hän miehensä, joka kuolee, mutta ehtii sanoa yhden sanan: ”Ashmore”.

Tarina saa traagisia piirteitä sen jälkeen, kun Sarah on Euroopassa opiskeltuaan noussut kuuluisien oopperalaulajien joukkoon ja esiintyy New Yorkin Metropolitanissa, jonka yleisöön kuuluu myös pienen Bobby-pojan kasvatusäiti rouva Ashmore (Doris Lloyd). Kun tilanne alkaa käydä selville, tämä ei ole valmis luopumaan pojasta, eikä aviomiehen äly riitä tunnistamaan tilannetta.

Dorothy Arznerin ohjauksen laadun varmistaa näyttelijöiden kaikinpuolinen onnistuminen mukaan lukien lapsinäyttelijä Philippe De Lacy, vaikka tämän itkukohtaus saakin katsojan ehkä epäilemään tunteen todenmukaisuutta. Hieman jäykäksi moititun Fredric Marchin näyttelemän lakimiehen rakkaustarina päähenkilön kanssa on epäuskottava, mutta kyllä yhteispelikin parhaimmillaan sujuu.

– Jari Sedergren 17.1.2018