Wilde Maus (2017)

Wild Mouse
Ohjaaja: 
Josef Hader
Henkilöt: 
Georg Friedrich, Pia Hierzegger
Maa: 
Itävalta
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
103 min
Teemat: 
KUUKAUDEN ELOKUVA
Kopiotieto: 
2K DCP
Itävaltalaisen Josef Haderin musta komedia Wilde Maus (2017) sukeltaa miehenä olemisen vaikeuteen. Georg on keski-ikäinen musiikkikriitikko, joka menettää yhtäkkiä työpaikkansa lehteä saneeratessa. Henkevästä miehestä sukeutuu kaunainen työtön, mutta vaimolleen, joka haluaisi lapsen, hän ei paljasta tilannetta.

Josef Hader on tullut vuosien mittaan tunnetuksi Itävallan suosituimpiin kuuluvana näyttelijänä ja käsikirjoittajana, jolla on vanhastaan ura stand up -koomikkona ja kabareetähtenä. Näytelmien lisäksi tekijän kunnianhimo laajeni vuonna 2017 myös elokuviin. Haderin debyyttielokuva Wilde Maus onnistui, todisteena vaikkapa se että komedia valittiin Berliinin filmifestivaalien kilpailusarjaan.

Wilde Maus on hapokas satiiri itävaltalaisesta keskiluokasta. Viisikymppinen Georg (Josef Hader) menettää työnsä wieniläisen sanomalehden klassisen musiikin kriitikkona, mutta ei halua kertoa asemansa menettämisestään lähipiirilleen. Vaimo Johanna (Pia Hierzegger, tosielämässäkin ohjaajan puoliso) keskittyy haluamaan lasta. Parin kommunikaatio ei ota onnistuakseen, vaikka Johanna onkin mielenterveysalan ammattilainen, vaikka ei ehkä alansa huippua. Georg ei häpeällisessä tilanteessaan kykene suuntautumaan muuhun kuin kostamaan entiselle pomolleen, mutta on selvää, että tilanne kärjistyy myös hänen oman elämänsä suhteen. Vaikka elokuvan nimen hiiri viittaa suoraan Wienissä Praterin huvipuistossa olevaan vuoristorataan, on selvää, että symbolisessa lukutavassa oikea kohde on tietysti päähenkilö Georg.

Haderin itävaltalaiskomedialla on jo juonikertomuksen perusteella varsin paljon yhtymäkohtia viime vuosien suomalaiseen komediaan. Asetelma muistuttaa niitä monille nykykomedioille tyypillisiä lähtökohtia, joissa keskitytään lähinnä esittelemään vaikeaan tilanteeseen saatetun protagonistien päättömiä tekoja ja irrottamaan niistä höyhenenkevyet naurut. Hyvä puoli tässä on se, että päinvastoin kuin esimerkiksi amerikkalaiskatsoja, suomalaisen katsojan kokemuspinta riittää ymmärtämään saksalaisen kielialueen toimintakomedian vähemmän filosofisia perusteita. Tiettyä yhteiskunnallista kontekstointia on toki havaittavissa Haderillakin, sillä elokuvassa on jatkuvia viittauksia maailman kärjistyviin, ehkä todellisempiin ongelmiin, kuten maahanmuuttoon, pakolaisiin ja ISIS-järjestön tekoihin.

Se missä itävaltalainen (ja saksalainen) komedia eroaa suomalaisesta on visuaalisuus. Saksalaisessa elokuva- ja tv-tuotannon periaatteena toteutuva visuaalisuus huomattavasti tarkempaa ja pedanttisempaa kuin suomalaisessa (tekisi mieli sanoa hutiloinnissa). Kuvavalintojen visuaalisuus ja tarkkuus – toisin sanoen niiden suunnittelu ja toteutus – on omaa luokkaansa. Tätä voi halutessaan selittää budjetilla, vaikka asenteen korjaamisella voitaisiin saavuttaa parempia tuloksia.

– Jari Sedergren 2018