Beggars of Life (1928)

Ohjaaja: 
William A. Wellman
Henkilöt: 
Wallace Beery, Louise Brooks, Richard Arlen
Maa: 
USA
Ikäraja: 
7
Kesto: 
81 min
Teemat: 
LOUISE BROOKS
Kopiotieto: 
restauroitu laitos (2010)
Lisätieto: 
piano Ilari Hannula
William Wellmanin mestariteoksessa Beggars of Life (1928) pojaksi naamioitunut Louise Brooks pakenee murhasyytettä maankiertäjien seurassa. Vaiherikkaalla matkalla määritellään lopulta myös rakkaus, kun kovakasvoinen Oklaholma Red näkee totuuden: “I’ve heard about it – but I never seen it before. It must be love.”

William Wellmanin parhaisiin elokuviin kuuluvaa Beggars of Lifea oli vuosikymmenien ajan mahdollista nähdä vain loivina 16 mm:n kopioina, joissa kasvonpiirteistä oli vaikea saada selvää. George Eastman Museumin vuonna 2005 julkisuuteen tuoma restauroitu kopio paljasti mestariteoksen, jonka ansioihin kuuluu Henry Gerrardin kouraisevan aito mustavalkokuvaus.

Mise-en-scène eli näyttämöllepano on varmaa ja dynaamista. Tapahtumat ovat yllättäviä ja odottamattomia, mutta todellisuuspohja on vankka. Ohjaaja tunsi omakohtaisesti maailman, jota hän kuvasi. Kulkureiden elämään hän palasi suuren lamakauden kuvauksessaan Kovan onnen poikia (Wild Boys of the Road, 1933), joka on myös nuorisorikollisuuden kuvauksen kantateoksia, kuten tavallaan myös Beggars of Life. Wellman kuului myös gangsterielokuvan lajin perustajiin, mistä Yhteiskunnan vihollinen (The Public Enemy, 1931, pääosassa James Cagney) on vain tunnetuin esimerkki.

Wellman oli ensimmäisen maailmansodan veteraani. Hän taisteli ilmavoimissa ja vammautui sekä fyysisesti että psyykkisesti, kuten hän tilitti karmaisevan avomielisessä muistelmakirjassaan A Short Time for Insanity (1974). Tunne väkivallan todellisuudesta on hänen monissa elokuvissaan läsnä, samoin henkilökohtainen eläytyminen heihin, jotka ovat joutuneet kokemaan sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi kokea.

Beggars of Life on myös Louise Brooksin avainelokuvia. Sivuosa Howard Hawksin elokuvassa Tyttö joka satamassa (1928) oli todistanut Brooksin karisman G. W. Pabstille, joka valitsi hänet Pandoran lippaan (1929) pääosaan. Mutta sillä välillä tuli ensi-iltaan Beggars of Life, jossa Brooksilla on myös jo pääosa ja jonka järkyttävä kertomus ennakoi Pandoran lipasta. Seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta ja murha ovat molempien elokuvien juonessa keskeisiä, samoin ristiinpukeutuminen. Beggars of Lifessä Louise Brooks esiintyy enimmäkseen mieheksi pukeutuneena.

Beggars of Life on toimintaelokuva, takaa-ajokertomus, ja rautatietarinana hurjempi ja jännittävämpi kuin Robert Aldrichin The Emperor of the North Pole (1973), jossa Ernest Borgninen esittämää hahmoa voi verrata karismaattisen Wallace Beeryn olemukseen Beggars of Lifessa, joskin Beeryn tulkitsema kulkureiden kuningas vastaa Lee Marvinin roolihahmoa Aldrichin työssä.

Välitekstit ovat lakonisia ja iskeviä. "Driftin' round like clouds. We're all beggars of life." "Home. I never had it, maybe I never did."

Beggars of Life on myös eksistentiaalisen tie-elokuvan kantateoksia.

– Antti Alanen (Film Diary, Pordenone 6.10.2013) AA 12.10.2017