Carol (2015)

Ohjaaja: 
Todd Haynes
Henkilöt: 
Cate Blanchett, Rooney Mara, Kyle Chandler
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Phyllis Nagy Patricia Highsmithin romaanin pohjalta
Maa: 
GB/USA
Ikäraja: 
12
Kesto: 
118 min
Teemat: 
PATRICIA HIGHSMITH
Kopiotieto: 
2K DCP
Todd Haynes ohjaama Carol (2015) perustuu Patricia Highsmithin romaaniin. Nuori Therese (Rooney Mara) työskentelee tavaratalossa 1950-luvun alun Manhattanilla ja unelmoi paremmasta elämästä. Hän tapaa Carolin (Cate Blanchett), viehättävän kypsän naisen, joka on loukussa murenevassa kulissiavioliitossa. Kahden erilaisista oloista tulevan naisen välille syttyy kipinä, ja heidän ensimmäisen tapaamisensa viattomuus syvenee pian kiihkeäksi suhteeksi.

Carol on Patricia Highsmithin ainoa romaani, joka ei edusta rikoskirjallisuutta. Mutta Todd Haynesin mestarillisen älykäs ja taitava valkokangassovitus nivoo sen Highsmithin transgressiiviseen tuotantoon täysipainoisesti. Sillä rakkaus on tämän tarinan rikos. Varakkaan kotirouva Carolin ja kokemattoman myyjätär Theresen hitaasti palava intohimo on rikos, josta heitä vainotaan ja Carolia rangaistaan.

Haynesia ovat kiehtoneet yhteiskunnan normien ansaan joutuneet naiset Safen elämälle allergisen palkintorouvasta alkaen. Kaukana taivaasta -elokuvassa roturajat ylittävä rakkaus oli tuhoon tuomittua; Mildred Piercessä törmättiin luokkajännitteisiin. Carolissa postmodernin melodraaman ja lempeän pastissin mestari on luonut huimaavan ja taidokkaasti vaimennetun rakkaustarinan. Carol, sykähdyttävä lesbolainen tulkinta studioajan Hollywoodin mahdottoman rakkauden kuvioista, kantaa näkemystään yhtä tyylikkäästi kuin Cate Blanchettin patriisitar-Carol sonnustautuu Sandy Powellin 1950-luvun pukuihin, kirkkaanpunaisiin hattuihin ja huiveihin, hänen suunsa kaaren vihjaillessa hillittyyn tuleen.

Elegantti hillintä on elokuvan tunnussana – se viettelee yleisöä yhtä vastustamattomasti kuin Rooney Maran Thereseä. Pienin elein etenevä soidinpeli on rohkean kiireetöntä, ja sitä rytmittävät pienet eroottiset yksityiskohdat pitävät tunnelman kihelmöivänä. Kun kiehumispiste koittaa, esillä on säädyllinen, retrohenkinen vilahdus paljaita selkiä ja kieriviä päitä. Naisten intiimi hetki pysyy yksityisenä. Jokainen kohtaus ja otos on kunnianosoitus 1950-luvun elokuville, ja kuitenkin tarinaan on imeytynyt emotionaalista monimielisyyttä, joka on täysin nykyaikaista.

Elokuvan toinen romanssi on Highsmithin ja Haynesin välinen. Ehkä kyseessä on triangeli, kolmantena osapuolena Phyllis Nagy hienoine, tiiviine käsikirjoituksineen. Käsikirjoitus on uskollinen kirjan juonelle, mutta siinä on omintakeista huumaavaa tunnelmaa, joka poikkeaa romaanien hieman sardonisemmasta ilmapiiristä. Brokeback Mountainin (2005) tavoin sovitus syventää ja jopa rikastaa lähdemateriaaliaan.

Kaukana taivaasta -elokuvan sirkmäisestä Technicolorista poiketen 1950-luvun alku on toteutettu asiallisempana, vaimennettuna mutta intensiivisenä väripalettina, jonka New York -näyt tuovat mieleen valokuvaaja Saul Leiterin otoksen sen vilkkaista, märistä kaduista.

Miehet ovat aikakauden moraalipoliiseja – varsinkin Carolin dominoiva country-club-palkintomies Harge, joka riistää hänet Theresen seurasta terapiaan”poikkeavuuden” perusteella saadakseen lapsen huoltajuuden. Kyle Chandlerin roolitus (television Friday Night Lightsin jälkeen hän on Amerikan ihanneaviomies) on ovela ja kekseliäs veto.

Mutta elokuvaa pitävät ennen muuta yllä sen kaksi loistavaa pääosasuoritusta. Blanchettin tulkinta on rakennetumpi – leikkisän viettelevä, vaaleine turkkeineen, syvine äänineen ja raotettuine silmineen. Tuijottaessaan puhelinta kielletyn soiton aikana hän on lähes garbomainen. Hänen linjakasta läpinäkymättämyyttään täydentää kauniisti Maran hellä, lumoutunut arkuus, jota rakkaus ja kärsimys muuttaa vähitellen rohkeammaksi. Hän on häkellyttävän hyvä häilyessään toivon ja pelon välillä.

Carolin murinassa on vivahteita Joan Crawford -campista: ”juuri kun luulin, etteivät asiat voisi mennä pahemmiksi, savukkeet ovat lopussa”, samoin hänen uljas tapansa uhmata vain miehistä koostuvaa huoltajuusraatia. Kaikki tämä on elokuvan lumoavan rakkaustarinan palveluksessa, jonka Haynes tuo esiin mahtavasti. Eikä missään paremmin kuin loppukohtauksessa. Naispäähenkilöt luovat siitä sanattoman mutta upean finaalin, joka ylittää jopa Highsmithin saavuttaman korkeuden.

– Kate Stablesin mukaan (Sight & Sound, December 2015) AA 30.8.2017