Tyttö nimeltä Varpu (2016)

Ohjaaja: 
Selma Vilhunen
Henkilöt: 
Linnea Skog, Paula Vesala, Lauri Maijala, Santtu Karvonen
Lisähenkilöt: 
kuvaus Tuomo Hutri • lavastus Sattva-Hanna Toiviainen • puvustus Tiina Kaukanen, Hanna Kainulainen • musiikki Paula Vesala, Jori Sjöroos • leikkaus Samu Heikkilä
Maa: 
Suomi
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
100 min
Teemat: 
OHJAAJAKLUBI
Kopiotieto: 
2K DCP
Lisätieto: 
vieraana näyttelijät Linnea Skog ja Lauri Maijala • elokuvan jälkeen keskustelu 45 min • vapaa pääsy, liput jaossa Orionin kassalla • yhteistyössä SELO ry
Tyttö nimeltä Varpu on Selma Vilhusen hieno esikoispitkä. Aikuisuuden portille saapunut 12-vuotias Varpu asuu äitinsä Sirun kanssa. Varpu ole koskaan tavannut isäänsä, mutta päättää etsiä tämän. Maailma saa aivan toisen muodon kuin aiemmin, kun erilainen isä löytyy.

Selma Vilhunen ponnahti elokuvantekijöiden tietoon jo ensimmäisillä dokumenttielokuvillaan, mutta laajempaan tunnettuuteen hän nousi yhdessä Kirsikka Saaren kanssa tehdyllä lyhytelokuvalla Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2011), joka nousi Oscar-ehdokkaaksi aina viime vaiheeseen saakka.

Vain pari vuotta myöhemmin markkinoille saapui ensi-iltaan Selma Vilhusen ohjaama ja käsikirjoittama ensimmäinen pitkä draamaelokuva Tyttö nimeltä Varpu. Elokuva kertoo ratsastusta harrastavasta 12-vuotiaasta Varpusta (Linnea Skog) ja hänen yksinhuoltajaäidistään Sirusta (Paula Vesala). Perhe asuu pääkaupunkiseudulla, jonka dynamiikkaan kuuluu, että pienimmätkin kipuilut voivat saada sattumalta tai muuten suuremmat puitteet kuin oli tarkoituskaan.

Siru-äidillä on vaikeuksia selviytyä vanhemmuudestaan kunnialla. Näyttää siltä, että osat ovat vaihtuneet. Teini-iän myllerrykseen vasta saapunut tytär joutuu tukemaan ratkeamispisteessä olevaa haurasta äitiään ja kantamaan vastuuta molempien puolesta, vaikkei ikänsä puolesta pitäisikään.

Varpun isästä (Lauri Maijala) äiti ei ole halukas kertomaan, mutta lipsauttaa tyttären vaatiessa isän nimen ja kotipaikan. Omaa teini-itsenäisyyttään nuorisojengissä osoittava Varpu varastaa lopulta auton, jolla suuntaa pohjoiseen. Monien mutkien kautta isä löytyy, mutta tämä ei ole aivan sellainen kuin hän oli odottanut.

Ensiohjaukseksi Selma Vilhusen elokuva on tasapainoinen ja kompastelematon. Halutessa etsiä luontevia syitä onnistumiseen, taustalta voi hyvin kaivaa dokumentin Ponitytöt, joka antoi perustan ratsastusteeman käsittelylle. Lapsen ja yksinhuoltajaäidin välinen suhde oli sekin esillä jo Vilhusen käsikirjoituksessa Petri Kotwican elokuvaan Koti-ikävä. Debyyttilabelista huolimatta Vilhunen on monella tapaa kokenut konkari, joka näyttäytyy elokuvan muodossa ja sisällökkyydessä – tässä elokuvassa katsojakin saa miettiä, eikä kenenkään tarvitse jäädä passiiviseksi popcorninsyöjäksi.

Mutta ei ohjaaja ole ainoa onnistuja: Tuomo Hutrin kuvaus on vankkaa, Samu Heikkilä on leikkaajana tehnyt ohjaajan vision näkyväksi, ja näyttelijät ovat vallan erinomaisia sekä roolihahmon luomisessa että keskinäisessä, roolin mukaisesti kangertelevassa dynamiikassaan, joka ei sorru helppoihin ratkaisuihin, mutta ei myöskään ylidramatisoi, alleviivaa tai naurata tyhjän vuoksi.

– Jari Sedergren 10.1.2017