Pariisin lapsi (1913)

L'enfant de Paris
Ohjaaja: 
Léonce Perret
Henkilöt: 
Maurice Lagrenée, Louis Leubas, Suzanne Privat
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
S
Kesto: 
118 min
Teemat: 
ELOKUVA 120 VUOTTA
ELOKUVAN HISTORIA
Lisätieto: 
piano Joonas Raninen
Léonce Perret oli kauniin aikakauden valon ja varjon mestari, ”un bel imagier”. Aidoilla kuvauspaikoilla hän edisti elokuvan realismia, ja elokuvahuumoria hän kehitti hienompaan suuntaan. Pariisin lapsi (L'Enfant de Paris, 1913) oli tapaus pitkän elokuvan sujuvan kerronnan, luonnollisen näyttelemisen ja liikkuvan kameran käytössä. Henri Langlois’lle Léonce oli alter ego.

Ranskalainen ohjaaja, näyttelijä ja koomikko Léonce Perret (1880–1935), ”le bel imagier”, oli elokuvan uranuurtaja varsinkin belle époque  -aikakauden mestarina ennen ensimmäistä maailmansotaa. Gaumont-yhtiöllä Perret teki suosittuja Léonce-komediasarjoja. Les grands films artistiques -sarjassa Perret’stä tuli pitkän elokuvan huomattava kehittäjä Ranskassa ja kansainvälisesti (Pariisin lapsi, Le Roman d’un mousse). Georges Sadoul kiitti niiden edistyksellistä kuvailmaisua: sujuvaa kerrontaa sekä vastavalon, lähikuvan ja liikkuvan kameran innoittunutta käyttöä. Perret vei elokuvakerrontaa eteenpäin Griffithin ja Feuilladen pohjalta.

Pariisin lapsi päivittää Pathén melodraamojen kidnappaus- ja lapsietsivätarinoiden perinnettä. Tarina käynnistyy vuonna 1911: varakkaassa pariisilaisperheessä luutnantti Pierre Valen komennetaan johtamaan jalkaväen komppaniaa Marokkoon. Kun saadaan kuulla, että Pierren oletetaan kaatuneen, vaimo sairastuu ja kuolee, ja tytär Marie Laure jää enonsa huostaan. Tämä puolestaan komennetaan palvelemaan Indokiinaan, ja tytär lähetetään orpokotiin, josta hän epätoivoissaan pakenee. Marie Laure joutuu nyt apassien (järjestäytyneiden rikollisten) käsiin. Näitä johtaa Edmond le Bachelier, joka antaa Marie Lauren vanhan suutari Tironin hoitoon. Tämän apulaispoika le Bosco ystävystyy Marie Lauren kanssa. Valen pääsee karkaamaan vankileiriltä, ja apassit tarjoavat tälle tytärtä lunnaita vastaan. Le Bosco hälyttää poliisin, mutta Edmond saa Marie Lauren kuljetetuksi Nizzaan. Le Bosco auttaa löytämään heidät.

Pariisin lapsi kytkeytyy Ranskassa tuolloin ajankohtaiseen kansallismieliseen suuntaukseen. Silti elokuva tekee edelleen vaikutuksen samalla tavalla kuin Georges Sadouliin, joka näki äskettäin löydetyn kopion La Cinémathèque françaisessa vuonna 1951. Kuvallisen representaation asteikko on rohkean monipuolinen ja rikas. Syvätarkat interiöörit, taustapeilit ja toistuvat lyhyet panoroinnit laajentavat kuvan liikkuma-alaa. Korkeita kuvakulmia käytetään oivaltavasti, etualan hahmoja ja ovien ja ikkunoiden kehyksiä iskevästi. Kuvallista upeutta korostaa hieno toonaus ja tinttaus. Kokonaisvaikutelma on piktoriaalinen samaan tapaan kuin ajan tanskalaisissa ja ruotsalaisissa elokuvissa sekä Maurice Tourneurin teoksissa hieman myöhemmin.

Leikkauksen keinovalikoima on monipuolinen. Perret hallitsee lineaarisen jatkuvuusleikkauksen, sen miten henkilön liikettä seurataan yhdestä otoksesta seuraavaan, sisääntulot ja ulosmenot, samoin 180 asteen kuva-vastakuva-leikkauksen. Näkökulmaotosten vuoroleikkaus on osaavaa. Mukana on useita inserttikuvia, joiden kokoasteikko yltää puolikuvasta erikoislähikuvaan. Näiden merkitys tarinankerronnassa on oleellinen, sillä kyseessä ovat ilmaisevat tunnuskuvat tytön medaljongista jossa on hänen vanhempiensa valokuva, tärkeä hiuskiehkura ja rikkaan pariskunnan kolikkolahja. Esineistä erityisesti medaljonki ja nukke saavat suurta kerronnallista painoa. Perret oli kuvakertojana vähintäänkin ajan tasalla. Näistä kaikista muodostuu jotakin enemmän kuin osiensa summa: ”Perret’n tyyli”. Tuo tyyli kantaa kautta elokuvan jokaisen kahdeksan kelan, ja kullakin kelalla on myös omat tunnuspiirteensä: Perret teki kelanvaihdon kirouksesta siunauksen.

– Richard Abelin mukaan (The Ciné Goes to Town: French Cinema 1896–1914. Berkeley, Los Angeles, London: University of California Press, 1994) AA 27.10.2015