Dokumentin ytimessä 81: Helsingin yliopisto 375 vuotta

Ikäraja: 
S
Teemat: 
DOKUMENTIN YTIMESSÄ
Lisätieto: 
esittelevät Ilkka Kippola ja Jari Sedergren
Dokumentin ytimessä 81 esittää arkistofilmeistä rakennetun koosteen Helsingin Yliopiston 375-vuotisen taivalluksen kunniaksi. Vuodesta 1906 ovat kamerat taltioineet jälkipolville akateemisen muistin historiaa sekä yliopiston ytimessä että sen liepeillä.

Helsingin yliopiston täyttäessä tasavuosia on aika katsastaa yliopiston näkyvyyttä elokuvissa. Jo suurruhtinaskunnan ajoista on yliopistolla ollut keskeinen valtiollisen toimijan rooli. Sen merkitys korkeimman sivistyksen ahjona tiedostettiin ja sen sijainti Helsingissä, maan pääkaupungissa oli koko kansan tiedossa. Silti sen arkiset toiminnot eivät olleet elokuvakameran kohteita itsenäistyneen Suomen kolmen ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

Yliopiston tapahtumista useimmin nähtyjä ovat promootiot, joita tallentui filminauhalle vuodesta 1914 lähtien. Niiden imagomerkitystä ja seremoniallista loistetta tehostettiin uutisfilmeillä aina 1950-luvun lopulle. Promootio oli lisäksi ainoa keino tuoda akateemisen sivistyneistön vuosikerta edes hetkellisesti valkokankaalle. Ylioppilasaktiviteetteja ja poliittisia mielenilmaisuja filmattiin vasta vuodesta 1935. Tuolloin kiinnittyi Erkki Karun Suomi-Filmin Uutiskuviin liikehdintä suomenkielisen yliopiston puolesta.

Elokuvakamera hyödynsi tehokkaammin sen ylioppilaiden yhteisen roolityön, jolla luotiin valtiollisille rituaaleille tulevaisuudenuskoiset kehykset. Ehdoton huipentuma oli C.G. Mannerheimin hautasaatto, kun helmikuussa 1951 valkolakkien kunniakuja reunusti suuren surun prosessia.

Yliopisto rakennuksena koki jatkosodan vuonna 1944 aineellisia menetyksiä. Koosteessa nähdään autenttista materiaalia pommituksesta, joka tuhosi pahoin yliopiston juhlasalin ydintä.

Helsingin yliopiston professoreilla on näkyvyyttä elokuvissa ennen muuta Suomen Akatemian jäsenyyden kautta. Vuodesta 1948 lähtien suodattui tieteen aloilta filminauhalle ensimmäiset professorivetoiset esittelyt. Kehittyneen filmauksen myötä professorit pääsivät jopa ääneen: filosofi Georg Henrik von Wright ja kansatieteilijä Kustaa Vilkuna muiden muassa esittelevät tieteensä problematiikkaa. Jo ennen sitä kertoi syvällinen filosofi Eino Kaila, tällä kertaa huvittuneena, ymmärretyksi tulemisen vaikeudesta.

Ennen 1960-lukua uutiselokuvien yliopisto huokui arvokkuutta ja arvokonservatiivista asenteellisuutta. Vain näytelmäelokuvien professoreilla oli ”akateeminen vapautensa” eli oikeus vetää inhimillistä ja jopa asenteiden tasolla sekoilevaa roolia. Tauno Palo eli ”Professori Masa” rakastui ja löysi samalla sosiaalisen omantuntonsa.

Tuli 1960-luku ja aika tempautua professorin kasvutarinasta Lapualaisoopperan utopioihin. 1970-luvun opiskelijaliike ei tyytynyt edes tähän, vaan turvautui sosialistisen filmirealismin todistusvoimaan. Marraskuun 28. 1972 marssivat opiskelijat ja näyttivät käsivarakameran edessä mahtinsa. Samalla he tiivistivät banderolleihin yliopistollisen lähidemokratian vaatimuksensa: mies (sic!) ja ääni yliopiston hallinnon periaatteeksi!

Koosteen päättää Mikko Pielan mietteliäs elokuva Naisia yliopistolla. 1980-luvun akateeminen feminismi ja arjen runollinen realismi solmivat siinä liiton, joka heijasteli symbolisin kuvin suuntaa yliopiston ajanmukaiseen uudistumiseen.

– Ilkka Kippola & Jari Sedergren 8.4.2015