David Golder (1931)

Ohjaaja: 
Julien Duvivier
Henkilöt: 
Harry Baur, Paule Andral, Jackie Monnier
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
K7
Kesto: 
86 min
Teemat: 
RANSKALAISET KIRJALLISUUSFILMATISOINNIT
Lisätieto: 
Irène Némirovskyn romaanista
Kirjailija Irène Némirovsky syntyi Kiovassa 1903 ukrainanjuutalaiseen perheeseen, joka vallankumouksen jälkeen pakeni Suomen kautta Ranskaan. Hän nousi Pariisissa vuonna 1929 välittömästi kuuluisuuteen romaanillaan David Golder. Julien Duvivier’n samanniminen elokuva on vuodelta 1930. Romaani oli ollut synkkä kuvatessaan rikkaan isän, vihamielisen vaimon ja palvotun tyttären suhteita. Duvivier, joka oli uransa huipulla, teki siitä säälimättömän.

Julien Duvivierin ensimmäisellä äänielokuvalla oli merkittävä kirjallinen innoittaja: Irène Némirovskin hyvän vastaanoton saanut esikoisromaani. Némirovsky oli pankkiirin tytär, joka oli muuttanut Ukrainasta Ranskaan. Duvivier objektivoi ihailtavalla tavalla syvän, läheltä koetun persoonallisen kertomuksen. Aikalaiskriitikot arvioivat, että David Golder lisäsi Duvivierin kanvaasiin balzacilaisen ulottuvuuden.

Duvivierin mykkätuotanto oli jo vaikuttavaa, mutta äänen luova käyttö tuntui lähes kaksinkertaistavan hänen mestaruutensa. Finanssikriisin jääkylmä aromi leijuu jokaisessa otoksessa ja erityisesti Golderin kasvoilla. Tätä tulkitsee massiivinen Harry Baur, vahva ja asiallinen, "ilman falskiuden häivää". Golder on brutaalin rehellinen: "Jos jatkan liikemiehenä, olen vainaja". Muutama häikäisevä lyhyt jakso – ne vetävät vertoja L'Herbierin elokuvalle Raha – kertoo kriisistä suoraan, mutta jokainen otos, olipa se miten etäällä tuosta aiheesta sinänsä, huokuu tunnetta kriisistä, joka koskettaa kaikkia.

Golderin hyytävä poissaolo ystävän joutuessa finanssikatastrofin uhriksi (ja hänen todistaessaan miehen itsemurhaa tämän talon edessä) viittaa hänen oman elämänsä tragediaan: vieraantuneeseen, rakkaudettomaan avioliittoon. Kompensaationa on tytär, jota hän rakastaa hellästi, kunnes julmasti paljastuu, ettei tytär olekaan hänen.

On taas yksi illuusio vähemmän, ja Duvivier on aina suuri kun ovat kyseessä illuusiot. Hän luo romanttisia ja ylellisiä kuvia ironisena kontrastina sille mitä todella tapahtuu. David Golder enteilee jo kiehtovasti Duvivierin tulevaa kehitystä objektiivisena tarkkailijana. Paul Vecchialin sanoin: "Tämän universumin julmuus on kuvattu tavalla, josta kaikki liioittelu loistaa poissaolollaan. Ja David Golderin sovituksen suurenmoisuus on niin huomattavaa, että se tekee elokuvasta runollisen. Se on viimeistelty mestariteos." Pierre Leprohon lisää: "Joidenkin melodramaattiseksi katsoma elokuva kohosi pääosan esittäjänsä mittoihin, jykeväksi, väkeväksi, tehokeinoja kaihtamattomaksi, toisinaan määrättyyn suuruuteen nousevaksi, varsinkin neuvostosopimuksen ja Golderin kuoleman jaksoissa." Kuolema, suuri tasoittaja – yhtä nimetön kuin hänen rahansa – tavoittaa kaikkivaltiaan Golderin, jolle kuolema koittaa valtamerialuksella paluumatkalla Neuvosto-Venäjältä, ilmeisen halukkaana palaamaan 'normaaleihin' kapitalistisiin oloihin joiden ilmenemismuodot hänen omassa elämässään ovat niin karvaita.

– Peter von Bagh (Il Cinema Ritrovato, 24.7.2012)

Vaikka kyseessä on kirjallisuusfilmatisointi ja varhainen äänielokuva, David Golder on hyvin visuaalinen teos. Georges Périnal ja Armand Thirard käyttävät liikkuvaa kameraa jännittävästi, kuvakokojen käyttö on rikasta, ja avausmontaasi tuo mieleen Citizen Kanen. Walter Goehrin musiikki on vaikuttavaa. Harry Baur luo suuren traagisen roolin.

Juutalainen teema on painava. Golder ei ole koskaan unohtanut ghettoa, ja rouvalleen hän on aina "pikku juutalainen säkki olallaan". Lopussa Golder testamenttaa omaisuutensa laivalla kohtaamalleen köyhälle pojalle, joka puhuu jiddishiä.

Irène Némirovskyn (s. 11.2.1903 Kiova, Ukraina) perhe pakeni Venäjän vallankumousta Terijoelle ja Helsinkiin, ja oleskeltuaan Suomessa vuoden perhe asettui Pariisiin. Némirovsky murhattiin Auschwitzissa 17.8.1942.

– AA 5.11.2014