Agatha et les lectures illimitées (1981)

Ohjaaja: 
Marguerite Duras
Henkilöt: 
Bulle Ogier, Yann Andréa
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Duras
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
S
Kesto: 
90 min
Teemat: 
MARGUERITE DURAS
Katoavien lapsuusmuistojen heijastuksiin tähtää elokuva Agatha et les lectures illimitées (1981). Ohjaaja Marguerite Durasin elämänkumppani Yann Andréa ja Bulle Ogier ovat sisarukset, jotka tapaavat ennen pitkää eroa. Kuva nostaa maiseman ja meren ihmishahmojen rinnalle ja ohi.

Agatha et les lectures illimitées (1981) viittaa paitsi nimellään, myös ensimmäisellä kuvallaan lukemiseen ja tekstuaalisuuteen: katsoja saa nähdäkseen samana vuonna ilmestyneen Agatha-draaman ensimmäisen sivun, jossa kuvaillaan teoksen miljöö ja päähenkilöt. Vasta sen jälkeen kuvasto siirtyy rantahotellin Art Deco -saleihin ja harmaaseen mereen. Vasta useita minuutteja myöhemmin näemme elokuvan kaksi ihmishahmoa, naisen (Durasin ja Jacques Rivetten luottonäyttelijä Bulle Ogier) ja miehen (Durasin viimeinen rakastaja Yann Andréa valkokangasdebyytissään). Hahmot sulautuvat osasiksi joutilasta, autiota miljöötä; he kommunikoivat vain olemalla läsnä, toistensa kanssa samassa tilassa.

Durasin elokuvissa ääni nousee niin tärkeään asemaan, että teokset vaikuttavat paikoitellen kuvitetuilta kuunnelmilta. Äänen tehtävä ei ole toimia kuville merkityksen vahvistavana kommenttiraitana, vaan kuvat pikemminkin hienovaraisesti sävyttävät sitä, mikä jää rakentumaan kuulija-katsojan mieleen ennen kaikkea ääniraidan perusteella. Duras ja Yann Andréa lukevat ääneen dialogin, jossa insestistä rakkautta ja hellyyttä toisiaan kohtaan tuntevat sisar ja veli muistelevat lapsuutensa kesiä ja tekevät eroa. Rakkaus säilyy ehkä kauneimpana, jos se jää täyttymättömäksi. Silti sekä kuvan että äänen vallitseva tunnetila on levollisuus ja lempeys, ei niinkään Durasin varhemmasta tuotannosta tuttu tuhoisa hulluus ja mielipuolinen passio.  Elämäkerturi Laure Adlerin mukaan Duras luonnehtikin teoksen olevan hänen ensimmäinen elokuvansa onnesta, kuvattu onnellisena.

Duras kirjoitti Agathan luettuaan Robert Musilin keskeneräisen modernistisen suurteoksen Mies vailla ominaisuuksia (1930–1933), jossa tärkeään osaan nousevat insestisten sisarusten Ulrichin ja Agathen loputtomat keskustelut. Se on siis itsessään ”rajaton luenta” Musilista, mutta omaelämäkerrallisia aineksia tuotantoonsa alati sommitellut Duras työsti teoksessa myös kaipaustaan nuorena kuollutta veljeään kohtaan. Oman kerrostumansa tuo kuvauspaikka, Trouvillessa sijaitseva Hôtel des Roches Noires, jossa Duras vietti paljon aikaa 1960-luvulta eteenpäin ja jossa on kuvattu myös Intia-syklin ensimmäinen elokuva La femme du Gange (1973). Claude Monet’nkin maalaukseensa vuonna 1870 ikuistamassa merenrantahotellissa kesiään vietti äitinsä kanssa myös Marcel Proust.

Vaikka ääniraidalla tarina hahmottuu selkeämpänä kuin kuvissa, tila ja siinä oleminen luo elokuvalle oman visuaalisen rytminsä. Siinä missä ääni ja kuva muodostavat omat tilansa, myös sisä- ja ulkokuvien vaihtelu kuvastaa kipeää ristiriitaa: rakkaustarinalla ei ole elämisen edellytyksiä kuin hyvin kapeassa, kuin muulta maailmalta unohtuneessa tilassa, josta on poistuttava, avauduttava kohti pauhaavaa merta. Vaikka nainen on se, joka lähtöä tekee, kuvataan juuri Yann Andréaa usein erilaisten ikkunoiden tai lasiovien läpi, heijastuksiin sumentuneena. Duras-tutkija Sylvie Loignon näkee ikkunan mahdollistavan siirtymän tilasta toiseen, eräänlaisena porttina rakastavaisten ja ulkotodellisuuden välillä. Sisarusten tarina on jälleennäkemisten ja luopumisten sykli: heidän on mahdoton erota toisistaan, vaikka he yrittävätkin sitä, kerta toisensa jälkeen.

– Tytti Rantanen 1.3.2014. Lähteet: Laure Adler 1998/2001: Marguerite Duras. A Life. (Marguerite Duras.); Sylvie Loignon 2007: ”Lectures latentes: sur le cinéma de Marguerite Duras" (teoksessa Le réel à l'épreuve des arts. L'écran, la rue, la scène)