Détruire dit-elle (1969)

Ohjaaja: 
Marguerite Duras
Henkilöt: 
Catherine Sellers, Michael Lonsdale, Henri Garcin
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
S
Kesto: 
100 min
Teemat: 
MARGUERITE DURAS
Kapinakevään 1968 jälkeen Marguerite Duras vaihtoi romaanimuodon elokuvaan. Détruire, dit-elle (1969) ilmestyi samannimisen tekstin perään. Hajalle räjähtäneessä maailmassa, hotellissa metsän laidalla kaksi naista ja kaksi miestä löytävät tuhosta rakkauden.

Kevään 1968 mellakoiden jälkimainingeissa Marguerite Duras tunsi, että romaani on aikansa elänyt ilmaisumuoto. Samalla kun hänen kirjallinen tuotantonsa minimalisoitui äärimmilleen, hän alkoi koetella elokuvaa, tällä kertaa ohjaajana. Détruire, dit-elle (1969), Durasin ensimmäinen oma ohjaus, pohjautuu hänen samana vuonna julkaistuun kaunokirjalliseen teokseensa. Elokuva on myös ensimmäinen, jonka Duras teki sittemmin India Song -elokuvassa (1975) unohtumattomasti mielipuolista varakonsulia näytelleen Michael Lonsdalen kanssa. Myös elokuvan tummanpuhuvia naisia näyttelevät Catherine Sellers ja Nicole Hiss olivat mukana myöhemmissä, Intia-sykliin kuuluvissa elokuvissa.

Muodoltaan elokuva edustaa Durasin vähäeleisyyden ja tunnekuohujen välistä ristiriitaista jännitettä. Se ei vielä heittäydy yhtä radikaaleihin kokeiluihin äänen ja kuvan erillisyyden kanssa kuin myöhemmät elokuvat, mutta pyrkii jo hylkäämään henkilöhahmojen kuvaamisen eheinä ja tarkkarajaisina yksilöinä. Parantolahotellissa metsän laidalla aviopari Alissa ja Max Thor sekä mies nimeltä Stein kehittävät pakkomielteen paitsi toisistaan myös salaperäisestä, keskenmenosta toipuvasta rouva Élisabeth Alionesta. Lakonisten keskustelujen myötä mutta kuin jonkin maagisen väistämättömän voiman ajamina kaikki kolme, lopulta neljä sulautuvat rajoiltaan häilyväksi joukkioksi. Kukaan ei ole toistaan keskeisempi, vaan kaikki edustavat samaa durasilaista voipuneisuutta historian ja nykyhetken nollapisteessä. Max Thor kertookin opettavansa koulussa ”tulevaisuuden historiaa”, joka tosin koostuu ”ei-yhtään-mistään”: hän vaikenee ja oppilaat nukkuvat.

Cahiers du cinéma -lehteen Jean Narbonin kanssa Durasia haastatellut Jacques Rivette mainitsee jo Détruire, dit-elle -kirjan lukukokemuksen muistuttaneen käsikirjoituksen lukemista kerronnan niukkuuden vuoksi. Puhuessaan kirjoittamisen politiikastaan tässä haastattelussa Duras tapailee määritelmää epätoivon ja toivon väliselle halkeamalle. Hän kutsuu sitä ensin tyhjyydeksi, mutta tarkentaa sitten sen olevan nollapiste, neutri, jossa herkkyyden on mahdollista uudelleenjärjestelyä. Jo Durasin aiemmassa tuotannossa paetaan merkityksen ahtaita rajoja ja annetaan tilaa negaation herkkyydelle, mutta Détruire, dit-elle -teoksen riisuttu kieli ja toisiaan kohti liukuvat, yhä viitteenomaisemmiksi muuttuvat henkilöhahmot puhdistavat pöytää kohti uutta, nollapisteeseen tähtäävää maailmanjärjestystä – tai epäjärjestystä.

Epäjärjestystä tuntuu sietävän huonosti elokuvan Élisabeth Alionen porvarillinen aviomies Bernard, joka elokuvan lopussa tulee noutamaan vaimoaan eriskummallisesta parantolasta. Hän on tunnuksenomainen vastustajahahmo, joka vastaa kaikesta siitä epäluulosta, jota vanhan maailman ihminen voi potea nollapisteen äärellä, niinpä hänet saatetaan vaivihkaa naurunalaiseksi. Mirja Bolgárin Pariisin päiviä -esseekokoelman (1969) haastattelussa Duras rohkeasti maalailee tulevaisuuden ihmistä, ”mutanttia”, joka näkee päivänvalon ”ehkä joskus vuonna 2000” vapautuneena kaikesta egoismista, mustasukkaisuudesta ja omistushalusta. Räjähtäneen maailman todistajina heidän sielunsa ja individualisminsa on auttamatta hajonnut. Détruire, dit-elle -teoksen nelikko on Durasin tuotannon ensimmäisiä uskaliaita retkikuntia kohti tätä kaiken totunnaisuuden hylkäävää olemista. He näkevät tuhossa mahdollisuuden hellyyteen ja jäävät rohkeasti kuuntelemaan parantolahotellia ympäröivän metsän voimallista ja pahaenteistä jylyä, joka uhkaavuudessaan lupaa myös puhdistavaa tuhoa.

– Tytti Rantanen, 12.3.2014. Lähteinä Adler, Laure 1998/2001: Marguerite Duras. A Life. (Marguerite Duras.) Mirja Bolgár, Mirja 1969: Pariisin päiviä. Kirjoja ja kirjailijoita, Marguerite Duras, “La destruction la parole.” Cahiers du cinéma 217 (1969) 45–57.