Tie (2009)

The Road/Vägen
Ohjaaja: 
John Hillcoat
Henkilöt: 
Viggo Mortensen, Kodi Smit-McPhee, Robert Duvall
Lisähenkilöt: 
musiikki Nick Cave, Warren Ellis
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
113 min
Teemat: 
NICK CAVE
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Cormac McCarthyn romaanista
Cormac McCarthyn kirjaan pohjaavan Tien (The Road, 2009) pääosassa on Viggo Mortensen. Apokalyptisen postwesternin miljöö on kuin Stalkerista. Maailmaa on kohdannut suuronnettomuus, joka on jättänyt jälkeensä pystyyn kuolleita puita ja pilaantunutta maata. Elämä on toisaalla. Sitä etsivät isä ja poika.

John Hillcoatin ohjaama The Road pohjaa Cormac McCarthyn Pulizer-palkittuun romaaniin. Ne, jotka ovat lukeneet Cormacin kirjan, eivät ylläty muutamien kohtausten puuttumista elokuvasta. Esimerkiksi lapsiin kohdistuva kannibalismi on aiheellisesti jätetty pois. The Road on sydämeltään tie-elokuva, joka kertoo nimettömäksi jäävän isän (Viggo Mortensen) ja tämän pojan post-apokalyptiseen Amerikkaan sijoittuvan tarinan.

Isä ja poika suuntaavat karussa maastossa kohti etelää, jossa on ehkä vielä elämän mahdollisuuksia. McCarthyn romaanissa ei kerrota, mikä katastrofi on aiheuttanut massiivisen tuhon, eikä sitä avata Hillcoatin elokuvassakaan. Eräänä aamuna, 01:17 kellot vain pysähtyivät ja sitä seuraa sarja järistyksiä. Katastrofin uhreiksi joutuneet elokuvan henkilöt ovat yksinkertaisesti vain paiskattu eksistentiaaliseen tilaan, johon he eivät voi vaikuttaa. Elokuva on kyllästetty uuden vuosituhannen kirvoittamilla tuomionpäivän ennustuksilla. Muun muassa Katrina-hurrikaanin (2005) ja New Yorkin 9.11.2001 terrori-iskujen tapahtumat kangastavat taustalla.

The Road alkaa kirkkaissa väreissä. Puunlehdet ja kukat kukoistavat, mutta tähän menneisyyteen sijoittuvan alkujakson jälkeen elokuvan visuaalista ulkoasua hallitsee värien puuttuminen. Apokalyptinen maisema on harmaantuneen, kituliaasti kuolevan sivilisaation territoriota. Kerrostalot luhistuvat, hylätyt pankkiautomaatit suoltavat kidoistaan arvottomiksi muuttuneita seteleitä ja teiden varsia koristavat hylätyt ajoneuvot. Tie, joka aiemmin oli merkinnyt inhimillisen sivilisaation ja edistyksen symbolia, on luhistunut, kuten koko yhteiskunta. Kyseessä on kuolemaa tekevä kulttuuri ja elämänmuoto.

The Roadin miljöö muistuttaa kovasti Andrei Tarkovskin Stalkeria (1979), ja ei olisi yllätys jos Hillcoat olisi ottanut vaikutteita Tarkovskin klassikosta. Molemmissa elokuvissa paljastuu ihmiskunnan väistämätön moraalinen ja henkinen rappio. Aiheen lisäksi myös elokuvien ankara estetiikka on likeistä sukua toisilleen. The Guardianin kriitikko Johanathan Romney nostaakin elokuvan kritiikissään esille, kuinka liki amerikkalainen elokuva on tullut Bela Tarrin ja Tarkovskin visuaalista ankaruutta.

Hillcoat on kuvannut elokuvan esittävän muistot ahdistavina unina jotka ovat isän ja pojan yhteisiä painajaisia ja samaan aikaan myös haamuja, jotka kumpuavat Yhdysvaltain kollektiivisesta menneisyydestä. Ne ovat hienovaraisesti korostettuja, jotta ne loisivat maagisen ja melankolisen tunnelman. Takaumissa keskitytään kaikkein tavanomaisimpiin asioihin. Nämä unimuistot voittavat vähitellen ympärillä olevan kuoleman läsnäolon ja samanaikaisesti painottavat, että kaikki on menetetty, erityisesti ne pienimmät, itsestään selvinä pidetyt asiat.

Peruselementit, tuli ja vesi, ovat The Roadin keskeisiä visualisia motiiveja. Ne ovat esillä hienovaraisesti viittaamassa katastrofin kaikenkattavuuteen. Ihmiskunta joutuu aloittamaan aloittaa elämänsä uudestaan kivikaudelta. Virtaava vesi toimii äänisiltana unen ja ihmisen todellisuuden välillä. Isä ja poika nukkuvat vesiputouksen juurella, äitiä ei näy. Mies laskee kätensä pojan rinnalle tunteakseen, vieläkö hän hengittää

Peruselementtien ohella uskonnolliset viittaukset ovat vahvasti esillä elokuvan tematiikassa ja kuvastossa. Poika esitetään eräänlaisen messiaanisena hahmona, apokalyptisen maailman moraalisena barometrina. Häneen viitataan jumalana ja messiaana useampaan otteeseen.

– Pasi Nyyssönen 24.1.2018, lähteinä mm. Terence McSweeney, ”Each Night is Darker-Beyond Darkness”: The Environmental and Spirtual Apocalypse of the Road. Journal of Film and Video Winter 2013