Nanni Moretti muunteli ammatillisesti ilmeisen alter egonsa, Michele Apicellan seikkailuja vähemmän todennäköiseen suuntaan vuonna 1984 ensi-iltaan tulleessa elokuvassaan Bianca. Kyse on satiirista, joka on aina ollut Morettin yhteiskunnallisesti ja historiallisesti kiintoisien tulkintojen esitystapa, mutta selkeästi myös trilleristä, joka vie aiheiden käsittelyä ei-totuttuun suuntaan.
Vaikka henkilön nimi – kuten myös pääosan esittäjä Nanni Moretti - on sama kuin ohjaajan edellisessä elokuvassa Sogni d’orossa (1981), Michele ei ole tällä kertaa elokuva- (tai teatteri)ohjaaja, vaan varsin erikoiset opetusmetodit omaava opettaja, joka on juuri aloittanut työnsä uudessa koulussa. Koulukaan ei ole kovin tavallinen, sillä se on nimetty Marilyn Monroen mukaan ja jokaisessa luokkahuoneessa on jukebox. Koulupsykologia eivät suinkaan tarvitse koulun (kurittomat) oppilaat vaan opettajat.
Sen jälkeen kun Michelen naapuristossa murhataan nainen, hän tutustuu viehättävään kollegaansa Biancaan. Ei aikaakaan, kun heille kehittyy suhde. Elokuvan trilleriluonne perustuu sekä suhteen etenemiseen että siihen, pystyykö (tai haluaako?) Michele auttaa poliisia nappaamaan murhaajan. Elokuva leikittelee musta-valkoasetelmilla paitsi visuaalisesti myös sisällön symboliikan vastakohtapareilla pimeys/valo sekä hyvä/paha.
– Jari Sedergren 2018