Yöni Maudin luona (1969)

Ma nuit chez Maud/Min natt med Maud
Ohjaaja: 
Eric Rohmer
Henkilöt: 
Jean-Louis Trintignant, Françoise Fabian, Marie-Christine Barrault
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
111 min
Teemat: 
FILMIHULLU 50 VUOTTA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Eric Rohmerin elokuvassa Yöni Maudin luona (1969) Jean-Louis Trintignant on estynyt katolinen insinööri, jota hurmaava eronnut ateisti Maud viekottelee. Mutta insinööri on jo päättänyt avioitua kirkossa näkemänsä tuntemattoman blondin kanssa. Rohmer käyttää taitavasti Trintignantin monimielistä olemusta - ja Trintignant loistaa Rohmerin virtuoosimaisissa dialogeissa.

Yöni Maudin luona, Rohmerin kolmas, toteutusjärjestyksessä neljäs ”moraalinen tarina” on rakennettu Pascalin kuuluisan ”vedonlyönnin” ympärille – väittämälle, että kannattaa lyödä vetoa jumalan olemassaolon puolesta, koska jos hän on olemassa, on voitettavana ikuisuus; jos häviää vedon, ei menetettävänä ole mitään. Joulupäivällisellä Maudin luona päähenkilöt keskustelevat Pascalista, ja marxilainen Vidal oikeuttaa oman filosofiansa korvaamalla ”jumalan” ”historialla”, kun taas katolinen Jean-Louis närkästyneenä torjuu Pascalin hypoteesin intuitiiviseen uskon ja pyhyyden vetovoiman hyväksi. Samalla tulee ilmi laajemmat implikaatiot heidän asenteissaan valintaa ja sattumaan, kokemukseen ja tarkoitukseen. Maud edustaa lyhytaikaisen onnen mahdollisuutta, jonka lujaan ja kestävään liittoon uskova Jean-Louis tuntee olevansa pakotettu hylkäämään, aivan kuten Françoise – josta hän ei tiedä mitään muuta kuin että tyttö käy säännöllisesti kirkossa – edustaa hänen silmissään suoraselkäisen ja uskollisen katolisen naisellisuuden symbolia. 

Jos Rohmerin elokuva tyytyisi olemaan ideologioiden taistelukenttä, se melko varmasti olisi yhtä tylsä ja älyllinen kuin mikä tahansa synopsis saa sen kuulostamaan. Mutta kuten Keräilijättäressä tapahtuu, älyllinen sisältö tai pikemminkin ne ennalta omaksutut ideat, joihin henkilöt takertuvat ovat kaiken aikaa hautautumassa havaintotason alle. Maudin näennäisen seksuaalisen vapautuneisuuden alta katsoja aistii rehellisyydelle perustuvan uuvuttavan kaipuun onneen, joka on yhtä kompromissittomasti ihanteellinen kuin Jean-Louisin pyrkimykset pyhyyteen. Jean-Louisin siveästä yöstä Maudin luona alkaa moniselitteisyys, jossa emme voi olla varmoja henkilöiden todellisista tunteista ja ajatuksista. Muotoilematta koskaan asetelmaa avoimeksi Rohmer esimerkiksi näyttää alitajuisesti, miten ”moraalinen” valinta usein sisältää enemmän itserakkautta kuin rakkautta muihin: Jean-Louisin kristillinen päätös vastustaa Maudin edustamaa kiusausta on naiselle yhtä loukkaavaa kuin se on miehelle ylentävää, kun taas Jean-Louisin viimeinen valhe Françoiselle voidaan tulkita joko pyhimysmäisen myötätunnon korkeimpana tekona tai haluna salata epärehellisyys, jolle hänen rakkautensa perustuu.

Kummassakin tapauksessa kerronta lopulta paljastaa Jean-Louisin tarrautuvan tiukasti vedonlyöntiinsä. Vidalin ja Maudin lailla hän valitsee elämän, joka toteuttaa hänen omaa ideaansa siitä millainen maailman pitäisi olla. Mutta vaikka nämä Jumalaa, historiaa ja onnea takaa-ajavat henkilöt käsittävät itsensä ennen kaikkea rationaalisiksi olennoiksi, jotka alistavat jopa aistilliset yllykkeensä älykkääseen ja täsmälliseen erittelyyn, kamera vakuuttaa kaiken aikaa – kuten se teki Keräilijättäressä – että kaikki älyllistämisen muodot merkitsevät yksinkertaistusta. Ajan ja paikan todellisuus ei määrää vain henkilöiden ”satunnaisia” kohtaamisia, vaan myös sen keskustelun lajin johon he niin uutterasti ajautuvat. Clermont-Ferrandin rauhallinen, lumen sitoman yksitoikkoisuus määrittelee sekä heidän että toimintansa että varovaisuutensa rajat. Yhteenvedoksi sanottakoon, että Yöni Maudin luona ei ole pelkästään vakava moraalitutkielma, vaan hilpeä, viehättävästi esitetty tapainkomedia yhtä hyvin.

– Jan Dawson (Monthly Film Bulletin, January 1970) ST, tekijätietoa päivitti AA 2.5.2000