The Secret of the Grain (2007)

La Graine et le mulet
Ohjaaja: 
Abdellatif Kechiche
Henkilöt: 
Habib Boufares, Hafsia Herzi, Farida Benkhetache
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K7
Kesto: 
151 min
Teemat: 
ABDELLATIF KECHICHE
Louis Delluc -palkinnon saaneessa elokuvassa The Secret of the Grain (La Graine et le mulet, 2007) Sèten satamassa työskentelevä, vaitelias Slimane haaveilee perinteisen tunisialaisravintolan perustamisesta. Haaveen toteutuminen riippuu miehen perheenjäsenten, erityisesti naisten, avusta hankkeelle.

The Secret of the Grainissa seurataan eteläranskalaisen Sèten satamassa työskentelevän, vaiteliaan Slimanen kohtaloa. 60-vuotias Slimane kuulee saavansa potkut, kun töihin halutaan ”joustavampaa” työvoimaa. Hän päättää vastoin kaikkia todennäköisyyksiä avata couscous-ravintolan hylättyyn laivaan, jonka hän ostaa saamillaan erorahoilla.

Siinä missä Slimanen projekti on elokuvan selkäranka, lihan sen ympärille vertauskuvallisesti ja kirjaimellisesti tarjoavat Slimanen elämään kuuluvat naiset: ex-vaimo Souad, tyttäret, miniät, lapsenlapsi, uusi puoliso Latifa ja tämän tytär Rym (21-vuotias Hafsia Herzi, joka ansaitusti voitti roolistaan César-palkinnon). Nämä suhteet esitellään tiiviisti alun jaksossa, jossa Slimane kuljettaa tuoretta kalaa jokaiselle vuorollaan. Katkeransuloisissa vinjeteissä hänen harras varovaisuutensa ja hiljaisuutensa vertautuvat naisten energiaan ja puhelahjoihin, aina ihastuttavan suulaasta (Rym) aggressiiviseen (Souad) ja suunniltaan olevaan (Julia, Slimanen pojan Majidin petetty vaimo).

Elokuvan alkuperäinen nimi La Graine et le mulet viittaa kalaan ja couscousiin (’graine’, suom. jyvä), ja osoittaa ruoan ja syömisen merkittäviksi teemoiksi elokuvassa, joka rakentuu kahden keskeisen kohtauksen varaan: sunnuntailounaaseen Souadin luona ja elokuvan päättävään, jännitteiseen illalliseen, jonka Slimane järjestää kaupungin valtaapitäville saadakseen tukea ravintolalleen. Nämä kohtaukset ottavat ison osan 151-minuuttisessa elokuvasta ja niiden heltymätön energia on sekä kiehtovaa että väsyttävää. Käyttämällä osittain improvisoitua dialogia, pitkiä ottoja ja kiehtovia lähikuvia Kechiche saa esille ei vain lämpöä ja rakkautta vaan myös jännitteitä, jotka ovat valmiita kiehumaan yli. Tältä osin hän tuo mieleen Maurice Pialat’n työt, kuten esimerkiksi elokuvan Loulou – rakastettuni (1980) kuuluisan ulkoilma-aterian.

Arkielämän sisimmän olemuksen töissään vanginnutta Kechicheä verrattu myös Jean Renoiriin ja Claude Sautet’en. Nämä vertaukset viittaavat toiseen syyhyn – elokuvan itsensä lisäksi –, miksi The Secret of the Grain on ollut niin kehuttu Ranskassa. Ranskalaisen perinteisen jaon valtavirtakomedioihin ja auteur-elokuviin hallitessa Kechichen elokuva pitää yllä mahdollisuutta (tai illuusiota) paluusta klassisen elokuvan aikakauteen, jolloin ranskalaiset elokuvantekijät pystyivät oletetusti yhdistämään taiteelliset pyrkimykset yleisön suosioon.

Kechichen elokuvat käsittelevät sitä, mitä tarkoittaa olla ranskalainen,  tavalla, joka on realistinen, provokatiivinen ja sovitteleva. 1980-luvun beur-elokuvan tapaan The Secret of the Grain ei sivuuta rasismia – mutta se ei myöskään tee siitä elokuvan kantavaa rakennetta. Alun kohtaukset, joissa pomo höykyttää Slimanea, näyttävät päähenkilön pikemminkin kapitalismin kuin rasismin uhrina, jota kantaranskalaiset kalastajat tukevat. Kechichen sanoin ”elokuvassa kiinnostavaa on, että se tutkii ympäristöä, jossa on eri taustoista tulevia ihmisiä – algerialaisia, tunisialaisia, espanjalaisia, portugalilaisia, ranskalaisia – joita yhdistää taloudellinen ahdinko.” Kechiche tekee kunniaa perinteisten alojen (kalastus, laivanrakennus) heikkenemisestä kärsiville, ”nöyrille, epäitsekkäille ihmisille, joita kukaan ei näe tai arvosta… rakennustyöntekijöille ja ihmisille, jotka tekevät vähäpätöistä työtä vuosia elättääkseen perheensä ja auttaakseen lapsiaan pääsemään eteenpäin elämässään.”

– Ginette Vincendeaun (Sight & Sound, heinäkuu 2008) mukaan Marjo Pipinen 4.3.2014