Etelän kaipuu (1988)

Sur
Ohjaaja: 
Fernando Solanas
Henkilöt: 
Susu Pecoraro, Miguel Ángel Solá, Philippe Léotard
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Fernando Solanas • musiikki Astor Piazzolla
Maa: 
Argentiina/Ranska
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
123 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Fernando Solanasin Etelän kaipuu palkittiin vuonna 1988 Cannesin Kultaisella palmulla. Floreal tekee paluuta vaimonsa luo viiden vankilavuoden jälkeen, mutta paluu kestää kokonaisen, myyttisen yön, jonka aikana hän toistuvasti liikkuu menneisyydessä, aavemaisissa tiloissa ja näkee jo kuolleen ystävänsä. Kaiken muuttuneen keskellä soivat vihlaisevasti Astor Piazzollan tangot.

Fernando E. Solanas syntyi 1936 Buenos Airesin liepeillä, opiskeli nuoruudessaan mm. teatterikoulussa näyttelemistä ja ohjaamista sekä musiikkia ja kirjallisuutta. Hänen elokuvauransa alkuvaiheissa Argentiinassa vaikutti Nuevo Cine -uudistusliike, jolla oli yhtymäkohtia Brasilian Cinema Novoon sekä Kuuban vallankumouselokuvaan. Solanasin uralta muistetaan edelleen parhaiten kuusikymmenluvun lopulta voimakas Polttouunien aika (La Hora de los Hornos), jonka Solanas teki yhdessä Octavio Getinon kanssa. Argentiinassa elokuva oli salaisessa levityksessä, mutta se koki todellisen kansainvälisen voittokulun. Solanas kirjoitti Getinon kanssa myös useita teoreettisia esseekokoelmia, ja hänestä tuli yksi ns. kolmannen elokuvan päähahmoista. Hänen opettajanuransa eri latinalaisen Amerikan maiden ja Euroopan yliopistoissa on varsin mittava. Vuoden 1976 sotilasvallankaappauksen jälkeen hän pakeni Argentiinasta ja asettui Pariisiin.

Voimakas poliittinen sitoutuminen on jatkuvasti vaikeuttanut Solanasin uraa elokuvantekijänä. Niinpä hänellä maineikkaiden dokumenttien ja satojen mainoselokuvien ohella on vain neljän fiktion filmografia: Los Hijos de Fierro (1971), joka perustuu Argentiinan kansallisrunoon "Martin Fierroon", useita kansainvälisiä palkintoja voittanut Tangos, l'Exil de Gardel (1985), joka kuvaa maanpakolaisuuden ahdistusta, Etelän kaipuu (1988) sekä uusimpana El Viaje (1992), joka on laaja fresko Latinalaisen Amerikan nykytilasta.

Etelän kaipuussa mies, Floreal, tekee paluuta viiden vankilavuoden jälkeen, mutta paluu kestää kokonaisen, myyttisen yön, jonka aikana hän toistuvasti liikkuu menneisyydessä, aavemaisissa tiloissa ja näkee jo kuolleen ystävänsä El Negron. Aamunkoitteessa hän on vihdoin valmis palaamaan taas kaupunkiinsa Buenos Airesiin ja maansa uuteen todellisuuteen sekä hyväksymään vaimonsa, joka vastoin Argentiinan machoperinnettä on rakastanut myös toista, kuulunut myös toiselle.

Solanasille Los Hijos de Fierro, Tangos, Exil de Gardel ja Etelän kaipuu muodostavat tavallaan jatkumon, joka eri tavoin kuvaa Argentiinan kansan kohtaloita viimeisten vuosikymmenten aikana. Hänelle elokuva merkitsee aina tietyn kulttuurin synteesiä. Visuaalisuuden ohella musiikki on sen tärkeimpiä elementtejä, ja ne molemmat ovat nautittavimmillaan Etelän kaipuussa, jota myös on sanottu yhdeksi pitkäksi tangoksi. Tämä elokuva heijastaa toisaalta kollektiivista muistia, joka ilmenee esim. unelmana "suuresta isänmaasta", voimakkaasta Etelästä sekä pelon, ahdistuksen, nöyryytyksen ja ilon tunteina, jotka koskettivat jokaista argentiinalaista diktatuurin romahtamisen jälkeen. Toisaalta elokuvassa kuvastuvat Solanasin omat kokemukset: hän oli juuri ennen filmaustöiden alkua vaikeassa leikkauksessa ja ikään kuin palasi kuolleista takaisin. Etelän kaipuu on myös tarina ihmisyyteen erottamattomasti liittyvästä halusta ja kaipuusta, ystävyyden ristiriidoista ja voimasta. Ja ennen kaikkea se on Solanasin ensimmäinen todellinen elokuva rakkaudesta.

– Satu Laaksonen 1994, lähteinä Positif 334, décembre 1988; L'Avant-Scene 377/378, janvier/février 1989