Kohtaaminen Roomassa (1977)

Una giornata particolare/Möte i Rom
Ohjaaja: 
Ettore Scola
Henkilöt: 
Sophia Loren, Marcello Mastroianni, John Vernon
Lisähenkilöt: 
kuvaus Pasqualino De Santis
Maa: 
Italia/Kanada
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
107 min
Teemat: 
ETTORE SCOLA
Lisätieto: 
svensk text
Kohtaaminen Roomassa (Una Giornata particolare, 1977) merkitsi myös Italian suosituimpien näyttelijöiden, Sophia Lorenin ja Marcello Mastroiannin kohtaamista harvinaisen suotuisissa merkeissä. Fasistihallinnon aikaan ja Hitlerin Rooman vierailun päivään sijoittuva kamarinäytelmä tuo yhteen kaksi sivullista, raskautetun perheenäidin ja syrjityn homon, joiden yhteinen episodi kuvioi niin syytöksen kuin inhimillisyyden viestin.

Ettore Scolan tuotannossa ilmeni 1970-luvun puolestavälistä 1980-luvun alkuun kaksi erilaista virtausta. Kahdessa upeassa elokuvassa – Kohtaaminen Roomassa ja Passione d’amore (1981) – hän nojautui loistaviin, dramaattisiin näyttelijäsuorituksiin ja analysoi henkilöhahmojensa tunteita seikkaperäisyydellä joka toi mieleen hänen suuren esikuvansa Vittorio De Sican. Kolmessa muussa teoksessa – Mehän rakastimme toisiamme niin paljon (1974), Rumat, likaiset ja ilkeät (1976) ja La terrazza (1980) – Scola käsitteli metaelokuvallisen diskurssin turvin italialaisen elokuvan historiaa itseään, ei ainoastaan neorealismin perinnettä (erityisesti De Sicaa) vaan koko Italian sodanjälkeisen elokuvan kulkua.

Elokuvan Kohtaaminen Roomassa pääosissa ovat Italian suosituimmat näyttelijät, Sophia Loren ja Marcello Mastroianni. Loren on Antonietta, kuuden lapsen tunnollinen ja ikääntynyt äiti, joka yrittää toteuttaa äitiyttä ja lapsirunsautta ylistävän fasistihallituksen velvoitteita. Mastroianni on Gabriele, radioselostaja, jota ollaan lähettämässä eristysvangiksi Sardiniaan antifasististen taipumustensa ja homoseksuaalisuutensa vuoksi. Näissä rooleissa, jotka ovat tietoinen vastakohta Lorenin glamourtähden ja Mastroiannin latinalaisen rakastajan hahmoille, näyttelijät yltävät uransa parhaisiin suorituksiin.

Scola keskittyy erääseen merkittävään iltapäivään, 6.5.1938, jolloin Adolf Hitler vierailee Mussolinin Roomassa. San Giovannin alueella sijaitsevan täyteenahdetun rivitalon asukkaiden lähdettyä seuraamaan tapausta monenlaisissa univormuissaan Antonietta ja Gabriele jäävät yksin rakennukseen. Sattumalta he joutuvat muutamaksi tunniksi toistensa seuraan. Scolan sulavat kameranliikkeet, jotka panoroivat taiturillisesti kerrostalossa, rinnastuvat fasistihallituksen riemuvoittoa pauhaavien kovaäänisten meluun. Ääniraita on niin merkittävä, että siitä tulee suorastaan elokuvan kolmas pääosanesittäjä.

Piristävää kyllä tässä elokuvassa homoseksuaali on kerrankin antifasisti, herkkä ja älykäs ihminen, eikä jälleen yksi perverssi, sadomasokistinen raakalainen. Yhteen jouduttuaan päähenkilöt huomaavat, että heidän asemansa yhteiskunnassa ei ole niinkään erilainen; he jopa rakastelevat yrittäessään lähestyä toisiaan, mutta edes Sophia Lorenin sulot eivät muuta Gabrielea heteroseksuaaliksi. “Se oli ihanaa”, hän huomauttaa, “mutta se ei muuta mitään”. Fasistinen viriliteetin myytti on tuhonnut traagisesti heidät molemmat. Gabriele on menettänyt työpaikkansa ja (valtion virassa välttämättömän) puolueen jäsenkirjan, koska kyseinen työ on “tarkoitettu vain tosi miehille”. Antoniettan älyn ja sensitiivisyyden on turmellut kuumeinen synnyttäminen, joka on riittävän sosiaaliturvan hankkimiseksi välttämätöntä. Kun aviomies tulee yöllä juhlista kotiin, hän julistaa aikovansa siittää saman tien seitsemännen lapsen ja antavansa sille nimeksi Adolfo. Samana iltana poliisi tulee noutamaan Gabrielen. Kohtaaminen Roomassa on upea esimerkki siitä miten kuulaan yksinkertainen kuvaus fasistihallinnosta vaikuttaa musertavammalta kuin ne ideologiset hurjastelut joita 1970-luvulla suosittiin.

– Peter Bondanellan mukaan (Italian Cinema, 1983) AA 1989