Mansikkapaikka (1957)

Smultronstället
Ohjaaja: 
Ingmar Bergman
Henkilöt: 
Victor Sjöström, Gunnar Björnstrand, Ingrid Thulin, Max von Sydow
Maa: 
Ruotsi
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
S
Kesto: 
91 min
Teemat: 
INGMAR BERGMAN 100 VUOTTA
Kopiotieto: 
2K DCP
Ruotsalaisen elokuvan suuri perinne ilmenee kauniisti Ingmar Bergmanin Mansikkapaikassa (Smultronstället, 1957), jossa vanhan professorin roolin sai maestro Victor Sjöström. Tuloksena oli "symbolinen pyhiinvaellus lapsuuteen ja syvälle tuntemattomaan minuuteen" (Erik H. Erikson).

Ingmar Bergman on taiteilijana ruotsalaisen yhteiskunnan tietyn murroksen erinomainen edustaja, samanaikaisesti ajan uhri ja ajan tulkitsija. Matka minään, jonka 78-vuotias bakteriologian täysinpalvellut professori Eberhard Isak Borg tekee eloku­vassa Mansikkapaikka, on siis oikea ilmaisu tietylle arvojen epävarmuudelle, mikä ei koske yksin tätä kuvitteellista hahmoa. Isak Borg pelkää kuolemaansa, lopullista rapistumistaan ja hirvittävää tuomiota. Hän on menettänyt rakastamansa naisen. Hänen avioliittonsa on ollut onneton. Hänellä on poika, jolle isän vastoinkäymiset näyttävät uusiutuvan. Isak Borg elää suljettuna omaan maailmaansa. Elokuvan esittämä kysymys on: voiko hän vapauttaa itsensä siitä?                       

Kuten Fereydon Hoveyda on osoittanut, sisältää Mansikkapaikka kolme analyysiä. Ne ovat Borgin analyysi itsestään, Bergmanin analyysi Borgista ja lopulta yleisön analyysi näistä kahdesta. Kaikilla kolmella on yksi yhteinenkin piirre. Elokuvaa voi­daan kokonaisuudessaan pitää psykoanalyysinä (sanan varsinaisessa merkityksessä, sie­lun analyysinä). Meille esitetään Borgin tulkinta ja Bergmanin tulkinta, ja meidän on niiden pohjalta muodostettava oma tulkintamme. Epämiellyttävät kuvat ja tunnelmat, jotka tunkeutuvat Isak Borgin tajuntaan, saavat hänet tutkiskelemaan omia sanojaan ja tekojaan. Muistikuvissa ja uninäyissä on jopa sellaisia, joita hän ei ole kokenut menneisyydessä, mutta jotka hän nyt kokee kuin ne olisivat olleet totta. Ne muodostavat koko hänen elämäänsä vaikuttaneen tunnekylmyyden ytimen.

Isak Borgin muotokuva on myös Victor Sjöströmin kuva. Erään kriisivaiheensa aikana, vuonna 1916, teki Sjöström polkupyöräretken seuduille, joilla tiesi lapsena vanhempiensa kanssa asuneensa. Elokuvan valmistuksen aikana Bergman tutki Sjöströmin kasvoja, vakoili niiden vivahteita, hieman niin kuin David elokuvassa Kuin kuvastimessa tutkii tytärtään Karinia. Elokuvana Mansikkapaikka on kunnianosoitus Sjöströmin töille ja Sjöströmin vaikutusta on moni samankaltainen kohtaus. Rikkinäisellä kel­lolla on tehtävänsä elokuvassa Karin Ingmansdotter. Tärkein on kuitenkin viittaus elokuvaan Ajomies: David Holmin kohtalo muistuttaa monessa suhteessa Isak Borgia. Molemmilla teoksilla on keskeinen asemansa oman aikansa elokuvataiteessa.

Mansikkapaikan tapahtumat alkavat varhain kesäaamuna ja päättyvät saman päivän iltana. Tuo jakso ei sijoitu mihinkään tiettyyn aikaan. Unenomaiset takautumat vievät meidät ajassa taaksepäin, mutta elokuvan keskittyminen muutamien ratkaisevi­en hetkien vaiheille ei muutu tästä. Sekä Kesäinen leikki että Onnea kohti tapahtu­vat ajallisesti lyhyessä tilassa, takautumien hallitessa elokuvia. Mansikkapaikassa Bergman on saavuttanut täydellisen tasapainon nykyhetken ja menneen ajan välillä.

Elokuvan aikakäsitykset viittaavat Strindbergiin, mutta myös modernin kirjallisuuden suuriin kertojiin, Proustiin, Joyceen ja Faulkneriin. Siinä on siis kysymys sisäi­sestä monologista ja "bergsonilaisesta aikakäsityksestä", surrealismista, unista, ajatusassosiaatioista ja dissosiaatioista.

– Jörn Donnerin teoksesta Paholaisen kasvot (1962, suom. 1967)