Ghosts… of the Civil Dead (1988)

Ohjaaja: 
John Hillcoat
Henkilöt: 
David Field, Chris DeRose, Mike Bishop, Nick Cave, Dave Mason
Lisähenkilöt: 
musiikki Nick Cave, Blixa Bargeld, Nick Harvey
Maa: 
Australia
Tekstitykset: 
suom. tekstit
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
93 min
Teemat: 
NICK CAVE
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Australialaisohjaaja John Hillcoatin esikoiselokuva Ghosts… of the Civil Dead (1988) sijoittuu aavikon keskellä sijaitsevaan vankilaan. Brutaalisti kohdeltujen vankien keskuudessa kytee vastarinta. Elokuvassa cameo-roolin psykopaattina tekevä Nick Cave oli mukana myös elokuvan käsikirjoituksessa ja musiikissa.

Ghosts… of the Civil Dead pohjautuu välillisesti Jack Henry Abbottin kirjaan ”In the Belly of the Beast”. Se koostuu kirjeistä, joita Abbott kirjoitti Norman Mailerille taustamateriaaliksi Gary Gilmorea käsittelevään teokseen “Pyövelin laulu”. John Hillcoatia inspiroi eniten sen rehtiys ja viha: ”Sen tarinat moraalista ja murhasta olivat hyytäviä ja sävähdyttäviä. Se oli sisuksia vääntävä kokemus; oli mahdotonta olla huomaamatta sen elokuvallisia mahdollisuuksia”, sanoo Hillcoat, joka oli Abbottin kanssa kirjeenvaihdossa vuodesta 1984.

Useista tositapahtumista yhdistetty Ghosts… of the Civil Dead käsittelee väkivaltaisen ilmapiirin manipuloivaa vaikutusta, sitä miten vankila edelleen rikollistaa vankeja – ja vartijoita. Cinéma vérité kohtaa spekulatiivisen fiktion; tuloksena on tutkielma sosiaalisesta kontrollista.  Hillcoat ja English käyttävät vankilaa vertauskuvana käsitelläkseen niitä eri tapoja – rikoksia, huumeita, tiedotusvälineitä – joilla yhteiskuntaa manipuloidaan: ”Toimintatavat eivät juurikaan poikkea toisistaan vankiloiden sisä- ja ulkopuolella: vankilat eivät ole olemassa muusta maailmasta irrallaan”, totesi English.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat eristyslaitokseen, joka on varattu yhteiskunnan kaikkein pahimmille tapauksille. Ulkoapäin laitos muistuttaa lentoasemaa, se sijaitsee kraaterimaisessa tyhjiössä, kuin jossain vieraalla planeetalla. Näemme hyytävää ”aikamme futurismia”, vision yhteiskunnasta, joka pohjattomassa järjestyksen kaipuussaan on synnyttänyt huippunykyaikaisen vankilan CIP:n. Elokuva todentaa määrätietoisesti Michael Foucaultin näkemystä vankilalaitoksen historiikista ”Tarkkailla ja rangaista”: ”Yhteiskunnan pakkolaitoskudos takaa yhtä lailla sekä sen, että ruumis on fyysisesti vangittavissa että myös sen olemisen jatkuvan tarkkailun alaisena.

Nykyaikainen audiovisuaalinen tekniikka mahdollistaa yhä pidemmälle menevän tarkkailun. Pelko, valta, väkivalta, vapaus ja kontrolli ovat tässäkin avaintermejä. Ironista kyllä, CIP:n kaltaisessa totalitaarisessa laitoksessa perinteiset vankilayhteisön markkinat toimivat täydellä teholla: kaikki myyvät, kaikkea myydään. Asetelmasta syntyy kohtuullisen irvokasta ”vapaan markkinatalouden” satiiria, vailla kaikkea moralisointia ja sosiaalipoliittista holhousmentaliteettia. Merkittäväksi elokuvan tekee tapa, jolla yksioikoinen väkivallan kuvaus kierretään: pahoinpitelyä olennaisempaa on sen lopputulos. Vastaavasti tapa, jolla elokuvassa hyödynnetään aikamme mediatodellisuuden kerrontamekanismeja, on varsin ainutlaatuista teatterielokuvissa ja kielii ohjaaja Hillcoatin ja tuottaja Englishin musiikkivideotaustasta. Perinteisen näytelmäelokuvan juonenkululle on heitetty pitkät jäähyväiset, paljolti jopa itsensä Brechtin hengessä. Katkelmallinen ”vieraannuttamisen” dramaturgia, kuvan ja tekstin jännite toimivat hienosti. Väkevän aistivoimainen fyysisyys ja kliinisen tarkka ulkopuolisuus ovat kerronnan taistelupareja tavalla, johon ”brechtiläisyys” sopii hyvin.

– Mika Siltalan (Liken ohjelmavihko 1993) ja Harri Moilasen (KU 12.2.1993) mukaan