Indokiina (1992)

Indochine/Indokina
Ohjaaja: 
Régis Wargnier
Henkilöt: 
Catherine Deneuve, Vincent Perez, Jean Yanne
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
159 min
Teemat: 
CATHERINE DENEUVE
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Régis Wargnier elvyttää romanttisen elokuvaperinteen Vietnamiin sijoittuvassa elokuvassaan Indokiina (1992), jossa plantaasinomistaja ja hänen adoptiotyttärensä rakastuvat samaan mieheen. Wargnier oli kirjoittanut plantaasinomistajan roolin Catherine Deneuvelle, joka on tulkinnassaan hallittu ja kiihkeä, nainen ja myytti.

Alussa on Catherine Deneuven ääni, joka puhuu vasta lopussa paljastavalle henkilölle menneisyydestä, kertoo tarinan toisesta ajasta, toisenlaisesta elämäntavasta. Esiin nousevat kuvat aasialaisesta hautajaisseremoniasta: veneitä, soittajia, suruasuja, erittäin vaikuttava hautajaiskulkue. Kaiken keskeltä polttopisteeseen täsmentyvät Catherine Deneuven kasvot: hän on Eliane, kumiplantaasin omistaja 1930-luvun ranskalaisessa Indokiinassa, nykyisessä Vietnamissa. Tämä vallasnainen on adoptoinut jalosukuisen vietnamilaistytön, ja draama käynnistyy kun molemmat naiset rakastuvat samaan mieheen, ranskalaiseen laivastoupseeriin. Samaan aikaan alkavat yhteiskunnalliset muutokset ravistella valkoisen rodun yltäkylläisyyttä ja päähenkilöt kietoutuvat historian myllerrykseen.

Régis Wargnier ei ole pelännyt suurtuotannon riskejä ryhtyessään elvyttämään sitä romanttista elokuvaperinnettä, joka koskaan ei oikeastaan ole ollut ranskalaisten oma laji. Psykologisen realismin ja traagisen lyyrisyyden (Elämäni nainen, 1986) jälkeen Wargnier on uudessa elokuvassaan Frank Borzagen romanttisen melodraaman jäljillä, erilaisin keinoin, mutta samassa hengessä. Tulos on loistava, koska romanttiset kliseet ovat tietoisia ja ilmeisiä: ne saavat transsendenssia lyyrisen ohjauksen ansiosta, joka sitoo valaistuksen, lavastuksen, puvut, äänet, musiikin tiiviisti yhteen; ja koska näyttelijät, ennen muita Catherine Deneuve, on ohjattu kuin 1930-luvun myyttisen Hollywoodin tähdet, eikä suinkaan sattumalta.

Haltioituneessa atmosfäärissä Wargnier vyöryttää emootioita, tunteita, intohimoja, seikkailuja, kohtaloita, jotka ovat täsmällisen sosiaalis-poliittisen taustan merkitsemiä ja yltiöromanttisesti käsiteltyjä. Emämaan ja siirtomaan eroamisen tuskat on kirjoitettu kertautumaan elokuvan kaikissa ihmissuhteissa. Isä ja äiti Ranska, Eliane ja poliisipäällikkö, eivät pääse yksimielisyyteen tilanteen hoitamisesta eivätkä omasta yhteiselämästään. Jean-Baptiste jättää laivaston, isähahmonsa ja toverinsa. Ranskasta opiskelemasta palaava poika hylkää luokkansa ja äitinsä ryhtyessään vapautusliikkeen johtajaksi. Suurimmat uhraukset joutuu tekemään Camille, johon tekijät ovat henkilöineet koko vapautustaistelun. Sovitus ja yhteisymmärrys syntyvät vasta vuosikymmenten jälkeen, isoäidin ja tyttärenpojan välille.

Catherine Deneuve, näyttelijä ja tähti, luo ihailtavan romanttisen ja universaalin tyypin rakastavasta naisesta, jonka on pakko uhrata rakkautensa. Hallitussa ja kiihkeässä tulkinnassaan, rautaisessa temperamentissaan ja intohimoisissa reaktioissaan hän on samalla kertaa nainen ja myytti. Muistettavalla tavalla hän tuntuu loppukohtauksessa yhdellä värähdyksellä tiivistävän Elianen koko elämäntarinan.

– Jacques Siclierin (Le Monde 17.4.1992) ja muiden lähteiden mukaan