Kanal - kirottujen tie (1957)

Kanal/Kanal – de förtappades väg
Ohjaaja: 
Andrzej Wajda
Henkilöt: 
Teresa Izewska, Tadeusz Janczar, Wienczyslaw Glinski
Lisähenkilöt: 
kuvaus Jerzy Lipman
Maa: 
Puola
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
97 min
Teemat: 
PUOLAN HISTORIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Stalinistisen sensuurin seurauksena ensimmäinen näytelmäelokuva Varsovan kansannoususta valmistui vasta lähes 13 vuotta kansannousun jälkeen. Andrzej Wajdan demytologisoiva tulkinta tapahtumista sai ristiriitaisen vastaanoton. Puolassa elokuvan koettiin vääristävän todellisuutta. Ulkomailla sen nähtiin edustavan eksistentialismia.

Andrzej Wajdan toinen pitkä elokuva ja ”sotatrilogian” keskimmäinen linkki Kanal syntyi vuoden 1956 poliittisen murroksen, ”suojasään” ilmapiirissä, aiheenaan Varsovan epätoivoisen sankarillinen kansannousu saksalaisia vastaan elokuussa 1944 ja sen traaginen kukistuminen. Käsikirjoituksen ja alkuperäistarinan kirjoittaja Jerzy Stefan Stawiński oli itse ollut maanalaisen Puolan armeijan upseeri ja osallistunut tapahtumiin Varsovan eteläisestä esikaupungista keskustaan vetäytyvän osaston päällikkönä – ainoan mahdollisen reitin, viemäriverkoston kautta. Stawińskille tämä oli merkinnyt vastaavaa miehuuskoetta, nopeaa kypsymistä kuin toiminta vastarintaliikkeessä Sukupolven käsikirjoittajalle Bohdan Czeszkolle. Stawińskin suhde aiheeseen on maltillisen tasapainoinen: hänen myötätuntonsa on selvästi sotilaiden puolella, mutta sitä lieventää hienoinen skeptisismi heidän sankaruutensa mielekkyyttä ja hintaa kohtaan.

Aihe oli sikäli kuuma, että virallinen tulkinta ei ollut taipuvainen tunnustamaan kansannousun poliittista järkevyyttä: päätöksen siitä oli tehnyt Lontoon pakolaishallitus yhdessä maanalaisen armeijan johdon kanssa, niveltämättä sitä etenevien neuvostojoukkojen sotatoimiin. Kansannousun kääntyessä kohti häviötä puolalaisissa herätti katkeruutta, että jo lähellä Varsovaa olevat neuvostojoukot eivät tulleet avuksi – toisen tulkinnan mukaan ne eivät päässeet. Nämä ristiriidat Wajdan elokuva herätti jälleen eloon, Kanalista keskusteltiin kuukausia ensi-illan jälkeen. Kuitenkaan Wajdan tarkoitus ei ollut ollenkaan puuttua asian tähän puoleen: poliittisiin, yhteiskunnallisiin tai strategisiin taustatekijöihin. Hän ei pyrkinyt tekemään minkäänlaista sanomaelokuvaa tai tuomitsemaan kansannousun murhenäytelmästä vastuussa olevia. Hän ei halunnut enempää eikä vähempää kuin kertoa tarinan kolmesta pienestä ryhmästä, jotka kulkevat läpi helvetin esikartanoiden.

Muuan pahasti huvennut komppania yrittää viime hetkeen saakka pitää asemansa, mutta saa lopulta käskyn vetäytyä viemärien kautta keskustaan. Tässä dramaattisessa tilassa käydään viimeinen taistelu ja tehdään yksityistä tiliä elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja sankaruudesta, velvollisuuksista ja itsepetoksista. Selostajan lakoninen ääni toteaa alussa henkilöiden valtaessa ohi: ”Nämä ovat traagisia sankareita. Katsokaa heitä tarkkaan heidän elämänsä jäljelläolevien tuntien ajan.” Bazin kirjoitti, että ”Kanal nostaa sinfonian mittasuhteisin Sukupolven melodisesti hahmotellut teemat”.

Tässä vertauskuvallisessa runoelmassa todellinen ja epätodellinen liittyvät toisiinsa onnellisella tavalla: löyhkäävän realistinen viemäriverkosto muuttuu suggestiivisen musiikin, outojen äänien, usvassa vaeltavien hahmojen  ja lähikuviin vangittujen likaisten kasvojen yhteisvaikutuksesta irreaaliseksi maailmaksi. Kaksijakoisuus käy ilmi jo elokuvan rakenteesta, jossa täysin realistinen prologi edeltää varsinaista kanaaliosaa. Siirtyminen maanpäällisestä helvetistä maanalaiseen tapahtuu kohtauksessa, jossa paniikin valtaamat, toisiaan tuuppivat ihmiset jonottavat kadulla pääsyä viemäriin, kuoleman joelle. Turhaan ei vastarintajoukkoihin liittynyt taiteilija siteeraa Danten säkeitä: elokuvan voi nähdä modernina helvettikuvitelmana.

– Bolesław Michałekin (The Cinema of Andrzej Wajda, 1973), Peter von Baghin (Elokuvan historia, 1975) ja J. Sakari Helanderin (1958) mukaan, Tekijätietoa päivitti AA 13.12.2001