Fedora – arvoituksellinen nainen (1978)

Fedora/Fedora – en gåtfull kvinna
Ohjaaja: 
Billy Wilder
Henkilöt: 
William Holden, Marthe Keller, Hildegard Knef, Michael York, Henry Fonda, José Ferrer
Maa: 
BRD/Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
114 min
Teemat: 
BILLY WILDER
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Fedora (1978) oli Billy Wilderille kunnianhimoinen paluu Auringonlaskun kadun asetelmiin. Vanha William Holden on tunteellinen tuottaja, joka yrittää houkutella vanhaa tähteä jäähyväisrooliin, vain törmätäkseen Mustanaamion veroiseen mysteeriin.

Billy Wilder, vanhan Hollywoodin armoitettu mestari, jonka amerikkalaisen elokuvan uusi polvi 1970-luvulla työnsi pois kirkkaimmista parrasvaloista, heittää Fedorassa haikeat ja kirpeät jäähyväiset vanhalle Hollywoodille ja vanhalla tavalle tehdä elokuvaa, suurten tähtien kimmeltävälle aikakaudelle. Kyseessä on tarina Greta Garbon tyyppisestä, ikääntyneestä, eristäytyneestä ja arvoituksellisesta entisestä filmitähdestä, jonka kuoleman jälkeen arvoitusta keritään auki monikerroksisin muisteluin ja takautumin. Samalla Wilder kerii auki elokuvan unelmamaailman kääntöpuolen, naamio ja petokset, miljoonien palvoman tähden lopullisen yksinäisyyden.

”Elokuvan varsinainen aihe ei ole kuolema, vaan halu päättää elämänsä kauniisti: kaikki legendat on tehty kestämään ikuisesti.” Näin Wilder itse on luonnehtinut teostaan, jonka yhteydet 28 vuotta varhaisempaa Auringonlaskun katuun ovat enemmän kuin ilmeiset näyttelijät/kertojat William Holdenia myöten. Fedorassa on kuitenkin sellainen vahva henkilökohtaisen tilityksen ja menetyksen sävy, jota Auringonlaskun kadun voimantunnossaan paistatteleva Wilder ei mitenkään voinut tavoittaa ja joka tekee siitä niin riipaisevan ja kiehtovan elokuvan. Chaplinin omaelämäkerrallisen Parrasvalojen tai John Fordin legendaa ja totuutta kyselevän elokuvan Mies joka ampui Liberty Valancen tavoin Fedora säteilee taiteellisen testamentin arvovaltaa ja tunnetta ja näyttää Wilderin omalta ”Viimeiseltä valssilta” tai ”Valse Tristeltä”.

Elokuvanteko, Hollywood, Eurooppa, naamiaiset ja suuret hämäykset, tähdet, uudestisyntyminen, karisma, todellisuus ja illuusio, totuus ja legenda – tämä kaikki on hyvin henkilökohtainen synteesi Wilderin koko uraa leimanneista aiheista, kuten myös Detweilerin huomautus elokuvakerrontaa ja loistavaa viihdettä, vailla tarvetta viitata itseensä. Kuviltaan se on harvinaisen lumoava ja ihmissuhteiltaan koskettava, raastava tunnussaan mahdollisuuksista ja tuhlauksesta, tilapäisistä ja traagisesti menetetyistä suhteista. Toisaalta mukana on myös ankara todellisuus, inhimillinen korruptio ja egomania, mutta yhtä lailla legenda, taide, joka aina voittaa kuolevaisuuden. Show jatkuu, sillä valkokangas voi voittaa iän, jopa elämän. Jos tämä on Wilderin lopullinen sana, hän tuskin olisi voinut kirjata sitä elegantimmin ja kauniimmin.

– Adrian Turnerin & Neil Sinyardin Wilder-teoksen (1979) ja muiden lähteiden mukaan