Sweetie (1989)

Ohjaaja: 
Jane Campion
Henkilöt: 
Genevieve Lemon, Karen Colston, Tom Lycos
Maa: 
Australia
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
101 min
Teemat: 
JANE CAMPION
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Australian merkittävimpiin nykyohjaajiin kuuluva Jane Campion herätti kansainvälisen yleisön huomion jo esikoispitkällään Sweetie (1989). Merkillinen tarina kahden erilaisen siskoksen (Geneviève Lemon, Karen Colston) myrskyisästä suhteesta sekoittaa mustaa huumoria omalaatuiseen visuaalisuuteen.

Sweetie oli Jane Campionin läpimurtoelokuva, ja siinä on nähtävissä omaperäisen tekijän kädenjälki. Hänen lyhytelokuvansa, varsinkin Peel (1982), A Girl's Own Story (1983) ja Passionless Moments  (1984) sekä esikoiselokuva Two Friends (1986) olivat kyllä antaneet odottaa tätä. Eri asia sitten, että Campionin on kehitellyt lähestulkoon joka elokuvaansa erilaisen lähestymistavan ja näin pakoillut luokitteluja ja leimautumista.

Sweetie on perhetarina, jossa vain joidenkin henkilöiden erityisen suuri omalaatuisuus saa toiset näyttämään edes suurin piirtein normaaleilta. Kay on neuroottisen herkkä nuori aviovaimo, joka pelkää puita ja ahdistuu niiden juurien tunkeutumisesta kaikkialle. Hän repii juuriltaan miehensä Louisin istuttaman puun ja kätkee sen, mikä toisaalta vaikuttaa myös hänen frigiditeettinsä oireelta. Mutta kaikki tämä on pientä verrattuna hänen siskoonsa Sweetieen, joka tunkeutuu siskonsa elämään ja jonka viimeisiä häilymisiä tuhoavuuden ja itsetuhoisuuden välillä elokuvassa seurataan. Sweetie haluaa laulajaksi ja raahaa mukanaan "manageriaan" Bobia, joka on suurimman osan aikaa tolkuttomasti pilvessä. Siskosten isästä Gordonista, joka on parhaillaan eroamassa heidän äidistään, ei liikuttavista yrityksistä huolimatta ole apua kenellekään tilanteen selvittämisessä. Lopulta Sweetie riisuutuu alastomaksi, maalaa itsensä siniseksi ja linnoittautuu puun latvassa olevaan majaan eikä tule alas ennen kuin maja romahtaa.

Campion avaa katsojille karhean realistisen kuvan maailmasta, jota henkilöiden pelot, pakkomielteet, rajoittuneisuus, kyvyttömyys kommunikoida ja ennen kaikkea kyvyttömyys kasvaa aikuiseksi vääristävät surrealistiseksi, ahdistavan hauskaksi fantasiaksi. Ainakin aluksi, sen sijaan että kykenisivät auttamaan toisiaan, perheen jäsenet enimmäkseen tahtoen tai tahtomattaan provosoivat toisiaan yhä sekavampaan käyttäytymiseen. Sweetie on kierteessä, jossa hän tuntee voivansa manipuloida perhettään alati hullummalla käyttäytymisellä. Lopulta hän kuitenkin väistämättä menettää kaiken kontrollin. Pudotus on väistämätön. Mutta ainakin Kayssä tuntuu tapahtuvan liikahdus parempaan suuntaan ja hän kykenee jopa löytämään jotakin positiivista suhteestaan Sweetieen.

Vahvan näyttelijäntyön ohella elokuvalliset keinot luovat vaikutelmaa pahasti vinksahtaneesta suhtautumisesta elämään. Erityisesti Kayn visiot puiden juurista, jotka uhkaavat kuristaa hänet, on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja karheudessaan kuvattu vaikuttavasti. Toteutus muistuttaa hetkittäin David Lynchin visioita mutta Campion käyttää keinojaan tiukasti omiin tarkoituksiinsa. Hänen kiinnostuksensa kohteina ovat hänen omiensa sanojensa mukaan "ne ihmisyyden puolet, jotka eivät sosialisoidu: syvät virrat, piilotetut ohjelmat, joiden mukaan me kaikki elämme". Hän pyrkii näyttämään omituisuuksien ja kummallisuuksien takana tason, jolla ihmiset voivat tunnistaa vastaavuudet omaa olemistaan ja käyttäytymistään ohjaavien irrationaalisten voimien kanssa.  

HB 13.6.2000. Lähteitä: Steve Jenkins, "Sweetie" (arvostelu). Monthly Film Bulletin, May 1990; Robert Seidenberg: "Jane Campion's Maverick Family". American Film, January 1990.