Koston merkki (1974)

The Four Musketeers/Hämndens tecken
Ohjaaja: 
Richard Lester
Henkilöt: 
Oliver Reed, Raquel Welch, Richard Chamberlain, Michael York, Faye Dunaway
Lisähenkilöt: 
musiikki Lalo Schifrin • käsikirjoitus George MacDonald Fraser Alexandre Dumas'n romaanista Myladyn kosto
Maa: 
Espanja/USA/GB/Panama
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
104 min
Teemat: 
CHRISTOPHER LEE
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Vaikka Richard Lesterin Muskettisoturien seikkailut (The Three Musketeers, 1973) ja suora jatko Koston merkki (The Four Musketeers, 1974) eivät toteutuneet The Beatles -elokuvina, tähtisikermä on huikea: Charlton Heston, Faye Dunaway, Oliver Reed, Raquel Welch… Hahmogallerian kruunaa silmälappua käyttävä kreivi Rochefort, jonka roolissa Christopher Lee näytti erinomaiset miekkailutaitonsa.

Richard Lesterin sovitus Alexandre Dumas'n Kolmesta muskettisoturista on melkoinen saavutus: yhteiskunnallinen satiiri ja poliittinen allegoria, joka yhdistää komediaa ja periodiseikkailua ja rekonstruoi sekä historiallista menneisyyttä että elokuvan miekkasankariperinnettä. Toiminnan ja spektaakkelin taustalla säihkyvät Lesterin äly ja huumori sekä hänelle tyypillinen desilluusio, joka nousee hallitsevaksi varsinkin toisessa osassa Koston merkki. Siinä missä Kolme muskettisoturia tarjosi visuaalista loistoa, rentoa huumoria ja hillitöntä toimintaa Koston merkki avaa isomman ja levottomamman toimintakentän uskonsotien puhjetessa, yhteiskunnallisten, poliittisten ja henkilökohtaisten ristiriitojen syventyessä ja ilkeiden kostojuonien uhatessa muskettisoturien henkeä. Kaksi teosta yhdessä ovat ihailtavan kekseliäs ja jännittävä kokonaisuus, ja niitä voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen onnistuneimmista klassikkofilmatisoinneista. Näin on, vaikka toista on väitetty, ja sovitus on itse asiassa hyvin uskollinen Dumas'n hengelle. Kaksi seikkaa Dumas'ssa vetosi Lesteriin erityisesti: hänen nokkeluutensa ja hänen ironiansa. Kolme muskettisoturia on erittäin hauska romaani, mille Lester ja hänen käsikirjoittajansa George MacDonald Fraser tekevät oikeutta.

Koston merkissä elokuva poikkeaa romaanista selvimmin. Väkivalta korostuu ja fantasiarakenne romahtaa. Koston merkki on ivailevan sankarillinen, ja onnenpyörä (toistuva kuva-aihe) tuo viiltäviä yllätyksiä. Ykkösosa päättyi ilotulitukseen, Koston merkki päättyy tuleen. Musiikkikin vaihtuu Legrandin lennokkuudesta Schifrinin raskaampaan dramaattisuuteen. Moni ykkösosan aihe toistuu synkempänä variaationa. Henkilö, jonka kuvaus kärsii eniten elokuvan jakamisesta kahtia, on Athos (Oliver Reed). Ykkösosassa hänessä on melankolista painavuutta ja intensiteettiä, joka jää selittämättömäksi. Selitys löytyy kakkososassa, ja Faye Dunawayn tulkinta Miladyna on sen ytimessä. Meille paljastuu hänen avioliittonsa Athos'n (Comte de L'Affairen) kanssa, ja avioliiton tuho kun naisen käsivarresta löytyi häpeän merkki fleur-de-lis, heraldinen lilja. Naisen loiston ja viekkauden takana on aitoa tuskaa.

Kolme muskettisoturia saattoi synnyttää epäilyn Lesterin terän hukkumisesta pukuspektaakkelin alle. Koston merkki hälventää sen. Lesterin visio yhteiskunnallisesta kaaoksesta ja epäoikeudenmukaisuudesta, uskonnollisesta tekopyhyydestä, rikkaiden ja köyhien välisistä armottomista eroista ja moraalisten ja itsekkäiden arvojen kohtaamisesta ilmenee siinä täysipainoisesti. Rakkauden ja vihan (Athos ja Milady) ja ihailun ja pelon (Richelieu ja Rochefort) väliset rajat ovat ohuet. Kyseessä on monin tavoin pessimistinen visio väkivaltaisesta ja petollisesta maailmasta, jossa keneenkään ei voi luottaa ja kaikkia on pelättävä. Kun vakooja kuolee muskettisotureille tarkoitettuun viiniin, Porthos huomauttaa: "Mitä pikemmin pääsemme takaisin tulilinjalle sen parempi!" "Näin juonentäyteisessä elokuvassa ei ole paljon aikaa pysähtyä miettimään sitä, että nämä upean näköiset ihmiset eivät ole pesseet hiuksiaan ehkä kolmeen vuoteen", sanoi Lester. Kirppu peruukin alla on lestermäinen kiteytys uhkeasta 1600-luvun yhteiskunnasta, joka on alkanut mädäntyä sisältä päin.

– Neil Sinyardin mukaan (The Films of Richard Lester, 1985) Edmond Dantès 9.5.2002