Kohtalokas nainen (1981)

La Femme d'à côté/Kvinnan i huset bredvid
Ohjaaja: 
François Truffaut
Henkilöt: 
Gérard Depardieu, Fanny Ardant, Henri Garcin
Lisähenkilöt: 
musiikki Georges Delerue
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
106 min
Teemat: 
FRANCOIS TRUFFAUT
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Kohtalokas nainen (La Femme d'à côté, 1981) on François Truffaut’n omaperäinen tulkinta teemasta “vanha suola janottaa”. Vuosia on vierinyt, kun kaksi avioparia kohtaa, ja esiin nousee menneisyys, joka oltiin haluttu unohtaa. Fanny Ardantista elokuva teki tähden. Gérard Depardieu tulkitsee ilmeettömyydellään, miten syvän järkytyksen jälleentapaaminen hänessä aiheuttaa.

Rakkaus ja kuolema – nämä ikuiset ja joidenkin mielestä ainoat käsittelemisen arvoiset aiheet ovat alusta lähtien toistuneet ja saaneet uusia muunnelmia François Truffaut'n tuotannossa: Julesin ja Jimin kolmioasetelma, Pehmeän ihon banaali syrjähyppy, Adelen tarinan vastakaiuton rakkaus, Mies joka rakasti naisia päättyivät kaikki kuolemaan pakkomielteisen intohimon seurauksena.

Kohtalokkaan naisen näyttämö on Grenoblen rauhallinen esikaupunkilaisyhteisö, pääosissa kaksi avioparia, mutta kyse ei oikeastaan ole kolmois- tai neliödraamasta. Vanhojen rakastavaisten katseet kohtaavat ja tuli syttyy jälleen. Bernard ja Mathilde eivät osaa olla erillään eikä yhdessä, kaikki tai ei mitään ovat heidän vaihtoehtonsa. Tämä hullu rakkaus näytellään poroporvarillisessa ja arkisessa ympäristössä, perheen, työn ja ystävien parissa, paikallisen tennisklubin valikoidussa ilmapiirissä.

Tarina ei todella ole uusi, ja sen ratkaisu paljastuu jo alkumetreillä. Mikä sitten erottaa Truffaut'n elokuvan keskinkertaisten tekijöiden vaelluksista arjen harmaudessa? Ensinnäkin Truffaut'n ihmisissä on intohimoa ja tahtoa, he kuuluvat siihen toiseen todellisuuteen, joka koko ajan liikkuu ja vaikuttaa arjen pinnan alla, näennäisen tapahtumisen takana. Truffaut'n maailma on moniulotteinen, siinä on sekä selkeyttä että syvyyttä, elämän perustavia kysymyksiä. Hänen näkemyksensä on romanttinen, mutta se on sitä aidosti, tunteiden liikkeitä yksinkertaisesti ja täsmällisesti rekisteröiden. Niin ikään muodon hallinta ja nyanssien taju erottavat Truffaut'n vähäisemmistä tekijöistä. Kohtalokas nainen on yhtenäinen musiikillinen kokonaisuus, jonka rakenne on kestävä, aiheiden kuljettelu taiturimaista ja orkestrointi rikasta.

Kohtalokkaassa naisessa Truffaut käyttää uudella ja mielenkiintoisella tavalla yhtä mielikeinoistaan, kertojan ääntä. Tällä kertaa kertoja on näkyvissä, puhuu tarinaansa alussa suoraan kameralle, ikään kuin televisiohaastattelussa. Hän on tennisklubin omistaja rouva Jouve, jonka nuoruudessaan kokema kohtalokas rakkaus toimii Bernardin ja Mathilden tarinan kaikupohjana ja kontrapunktina. Samalla kertojan ääni liittyy Truffaut'lla niin keskeiseen kysymykseen ajasta. Se tuo mukaan ikään kuin toisen ajan ja toisen vaihtoehdon, ajatuksen siitä, että kaikki olisi voinut olla toisin. Paljolti juuri tämä luo sen melankolisen sävyn, joka kyllästää Kohtalokasta naista, kuten monia muitakin Truffaut'n elokuvia.

Hieman ennen draaman viimeistä näytöstä Mathilde sanoo kuuntelevansa radiosta vain lauluja, koska hänen mukaansa niissä on totuus, kaikkein typerimmissäkin, sellaisissa, joissa sanotaan "Älä lähde pois" tai "Olen kuin tyhjä talo, jos jätät minut". Tällaisista banaliteeteista Truffaut rakentaa elokuvan, joka on kaukana banaalista tai typerästä. Tietenkään Kohtalokkaassa naisessa ei ole nuoren Truffaut'n sykähtelevää elokuvan tekemisen riemua, hänen ensimmäisten mestariteostensa latausta ja elämän täyteyttä. Ei 50-vuotiaana tehdä samanlaisia elokuvia kuin 25-vuotiaana. Itse asiassa Truffaut teki jo 60-luvun lopulta lähtien juuri sellaista "laatuelokuvaa", jota vastaan hän niin kiivaasti 50-luvulla hyökkäsi. Yhtäkaikki Kohtalokas nainen on ranskalainen "laatuelokuva", mutta ilman halventavia sivumerkityksiä.

– Sakari Toiviaisen (1983) ja Ywe Jalanderin (1983) mukaan