Fauni (1917)

Il fauno/Faunen
Ohjaaja: 
Febo Mari
Henkilöt: 
Febo Mari, Helena Makowska, Misa Mordeglia, Vasco Creti
Lisähenkilöt: 
kuvaus Giuseppe Vitrotti
Maa: 
Italia
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
S
Kesto: 
64 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
restauroitu laitos The Lumière Project (1995) • piano Ilari Hannula
Italialainen elokuva nousi varhain monitahoiseen kukoistukseen. Symbolismin innoituksesta syntyi Febo Marin Fauni (Il Fauno, 1917), naisen eroottisen fantasian tyylikkään balettimainen kuvaus runoilija Stéphane Mallarmén ja säveltäjä Claude Debussyn Faunin iltapäivä -tulkintojen hengessä.

Fauno, Italian symbolistisen elokuvan virstanpylväs, on epäilemättä Febo Marion täysipainoisin saavutus ohjaajana kuuluisamman Ceneren (1916) rinnalla; jälkimmäisen tähtenä nähtiin legendaarinen Eleonora Duse. Sivistynyt Febo Mari oli Italian esteettisten piirien johtohahmoja 1910-luvulla. Suoritettuaan tutkinnon taideaineissa hän toimi journalistina ja ryhtyi 1910-luvulla näyttelijäksi, ohjaajaksi, tuottajaksi ja käsikirjoittajaksi, vuoroin teatterissa, vuoroin elokuvan parissa. Kuvallisesti tavattoman kaunis Fauno on todiste Marin mahtavasta teatterityylin ja valaistuksen tajusta. Valohämyn (chiaroscuro) käyttö eräissä kohtauksissa taiteilijan ateljeessa takan valossa on henkeäsalpaavaa. Kehysaiheena nähdään ohjaajan kumartavan yleisölle, lausuvan runonsäkeitä ja avaavan esiripun esittääkseen tarinansa (jossa hän esiintyy myös faunina); hän tekee myös loppukumarruksen.

Tarina on Pygmalion-muunnelma. Eräänä iltana kuvanveistäjä jättää mallinsa Feden (Uskollisuus) yksin ateljeeseen seuranaan faunia esittävä marmoripatsas, rakkauden symboli. Nainen nukahtaa ja uneksii patsaan heräävän eloon. He rakastuvat, ja kun kilpailijatar Femmina, rikas ruhtinatar, ostaa patsaan, Fede seuraa vaunuja, jotka kuljettavat sitä maalle. Patsas putoaa vaunuista, särkyy, ja herää taas henkiin. Fauni ja Fede karkaavat viettämään pastoraalirunoissa ylistettyä romanttista elämää. Paratiisi-idyllissä hyödynnetään täysipainoisesti uhkeita maalaismaisemia merinäköaloineen. Romanttiseen lumoukseen yhdistyy myös kekseliäitä käytännön oivalluksia. Luonnonlasten on sopeuduttava selviytyäkseen elossa: he rakentavat mökin, hakevat ruokaa, ja jotta mies voisi rakentaa jousipyssyn nainen leikkaa hiuksiaan solmiakseen niistä jänteen. Kateus rikkoo onnenmaan: paikalle sattuu metsästäjä, joka ottaa yhteen faunin kanssa ja ampuu tämän. Lumous särkyy, ja fauni muuttuu taas marmoriksi. Fede menee Femminan luo ja anoo patsasta itselleen, turhaan. Ponnistustensa uuvuttamana hän nukahtaa. Marmorinen fauni vuodattaa aitoja kyyneleitä. Fede herää unestaan ja huomaa, että on kulunut tunti (suunnilleen elokuvan kesto). Hän katsoo patsasta ihmeissään.

 Marin elokuvalla oli suuri vaikutus eurooppalaiseen elokuvaan, alkaen Saksasta ennen Caligaria ja ulottuen Venäjälle asti. Ranskalaiskriitikko Louis Delluc piti Faunoa yhtenä mielenkiintoisimmista esimerkeistä "italialaisen avantgarden symbolistisesta impressionismista". Historioitsija Jean Mitry nosti sittemmin esiin Djagilevin venäläisen baletin vaikutuksen Marin elokuvaan.

 Faunon visuaalista puoleensavetävyyttä korosti tinttauksen ja toonauksen taiteellisesti hienostunut käyttö. Restauroinnin pohjana oli kaksi kopiota. Suomen elokuva-arkistoon 1960-luvulla talletuksena saatu tintattu ja toonattu nitraattikopio oli tosin vailla välitekstejä mutta muuten loistavassa kunnossa, eikä väri ollut juuri lainkaan haalistunut. Torinon nitraattikopiossa oli alkuperäiset italialaiset välitekstit; sen tinttaus ja toonaus oli rikkaampi; ja se oli myös täydellisempi. Torinon kopiosta tehtiin mustavalkoinen negatiivi, ja Helsingin kopio oli referenssinä restauroinnissa. Pieniä otteita Helsingin kopiosta käytettiin myös täydentämään kohtauksia, jotka olivat lyhyempiä italialaisessa kopiossa ja korvaamaan sen tuhoutuneita nitraattijaksoja.

 Erityistä huomiota kiinnitettiin Faunon alkuperäisen värimaailman restaurointiin. Esityskopio tehtiin mustavalkoisesta internegatiivista käyttäen Brysselissä hiottua Desmet "flashing" -tekniikkaa. Perusteellinen dokumentaatio elokuvasta tehtiin Torinossa, missä Fauno alun perin tehtiin. Restauroitu Fauno esitettiin ensi kertaa FIAF:in kongressissa Bolognassa toukokuussa 1994.

Catherine A. Surowiecin mukaan (The Lumière Project, 1996)