Lyhyt elokuva tappamisesta (1987)

Krótki film o zabijaniu/En kort film om att döda
Ohjaaja: 
Krzysztof Kieslowski
Henkilöt: 
Miroslaw Baka, Krzysztof Globisz, Jan Tesarz
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Krzysztof Piesiewicz • kuvaus Slawomir Idziak • musiikki Zbigniew Preisner
Maa: 
Puola
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
85 min
Teemat: 
KRZYSZTOF KIESLOWSKI
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Perehtyessään sotatilan aikaisiin oikeudenkäynteihin Krzysztof Kieslowski tutustui lakimies Krzysztof Piesiewicziin, josta tuli hänen vakituinen käsikirjoittajansa. Samaan aikaan hän löysi säveltäjäkseen Zbigniew Preisnerin. Yhteistyönä valmistui tv-sarja Kymmenen käskyä, josta poiki kaksi elokuvateatterielokuvaa. Lyhyt elokuva tappamisesta (Krotki film o zabijaniu, 1988), joka dramatisoi käskyn ”älä tapa”, on raju puheenvuoro kuolemanrangaistusta vastaan.

Nykyään juuri kukaan ei enää tee alle kaksituntisia elokuvia. Siksi omani kestää täsmälleen 85 minuuttia. Taustana on televisiosarja Kymmenen käskyä. Jokaiseen käskyyn liittyen olen yhdessä erään nuoren asianajajan kanssa kirjoittanut tarinan Puolan nykytodellisuudesta. Kulttuuriministeriön rahoituksella olen valmistanut viidennestä ja kuudennesta myös itsenäiset elokuva- ja teatteriversiot. Teatteriversiot poikkeavat TV-versioista muutenkin kuin pituudeltaan. Lyhyt elokuva tappamisesta perustuu nuorukaisen näkökulmaan, kun taas Viidennessä käskyssä lähtökohtana on asianajaja.

Mitä tulee juonirakenteeseen, jossa kolme päähenkilöä kulkee sattumalta toistensa ohi ennen varsinaisesti kohtaamistaan – minua on aina kiehtonut mielivastaisen tapahtuman vaikutus kokonaisen ihmiselämän kulkuun. Millainen käänne elämässä tapahtuu, jos sattuukin jotakin odottamatonta tai suunnittelematonta? On olemassa avainhetkiä, jolloin tapahtuu käänteentekeviä ratkaisuja ja käynnistyy kokonaisia kehityssuuntia. Useimmiten nämä hetket eivät tule omaan tietoisuuteesi. Ne ovat usein pikku sattumuksia, jotka muuttavat elämäsi oleellisesti. Uskon, että on olemassa näkymättömiä lankoja, jotka sitovat ihmisiä toisiinsa. Kysymys on noiden lankojen löytämisestä. Elokuvassani Sattuman kauppaa olenkin käsitellyt ilmiöitä jo äärimuodossaan.

Entä sitten musta huumori – kun taksikuski kieltäytyy ottamasta juoppoa kyytiin, mutta päästää normaalilta vaikuttavan nuorukaisen sisään, tai kun kuolemantuomittu torjuu hänelle tarjotun savukkeen ja pyytää tilalle filtteritöntä? Musta huumori edustaa absurdiutta elämässämme. Se koskettaa meitä välittömästi, eikä siinä ole mitään nauramista. Se on todellista komediaa: ihmiselle tapahtuu jotakin koomista, mutta seuraukset ovat traagisia.

Nykypäivän elokuvat ovat liian monisanaisia. Se, mikä ei ole ehdottoman välttämätöntä, pitäisi karsia. Minulta on esimerkiksi kysytty, miksi en kuvaa oikeudenkäyntiä. Se ei ollut minusta kiinnostavaa. Oikeuslaitos on kone. Meidän ihmisten pitäisi olla kiinnostuneita ihmisistä. Mitä tulee leikkaukseen henkeäsalpaavaan tempoon, josta on kysytty, onko se rakennettu tietoisesti musiikkivideoihin tottuneelle kärsimättömälle katsojakunnalle – totta on, että pohdimme kuvaajan kanssa sitä, miten vangita katsojan tarkkaavaisuus. Yritimme leikata otokset mahdollisimman nopeasti. Musiikkivideoissa ei mielestäni ole mielikuvitusta eikä laatua, mutta niiden tekniikka on vaikuttavaa, ja siitä voi oppia. Uskoakseni olemme käyttäneet elokuvassamme teknisiä keinoja oikein – kutsumustamme pettämättä.

Kysymykseen, jonka mukaan lähes yksiväriset, likaiset ja rikotut otokset perustuvat miltei manieristiseen optiikkaan vastaan, että mielestäni niin ei ole. Aloite oli kuvaajani, joka halusi kokeilla filttereitä. Olin heti vakuuttunut ideasta. Halusinhan näyttää maailman, joka on todellisuuttakin raaempi ja rumempi. Minulla on myös tunne, että ympäröivä todellisuus muuttuu aina vain kammottavammaksi. Filttereillä saatoimme lisäksi peittää kaiken sen, mikä ei tuntunut meistä tarinan kannalta tärkeältä.

Eikö tyylittely laimenna brutaalien kohtausten vaikutusta? Kyllä niinkin, mutta brutaalisuuden vaikutus on silti sietämätön. Koska teloitusseremonia on useimmille vieras, halusin dokumentoida sen mahdollisimman aidosti. Taisin onnistua tässä, koska en ole kuullut vastaväitteitä asiantuntijoilta.

– Krzysztof Kieslowskin haastattelu "Brutalität bleibt unerträglich", haastattelijana Fraucke Hanck, (Ein kurzer Film über das Töten, lehdistötiedote, Filmverlag der Autoren 1988) AA 28.3.1995