Ja Jumala loi naisen (1956)

Et Dieu... créa la femme/Och Gud skapade kvinnan
Ohjaaja: 
Roger Vadim
Henkilöt: 
Brigitte Bardot, Jean-Louis Trintignant, Curd Jürgens
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
svenska texter/ suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
91 min
Teemat: 
JEAN-LOUIS TRINTIGNANT
Roger Vadimin Ja Jumala loi naisen (1956) yhdisti Jean-Louis Trintignantin ja Brigitte Bardot’n. François Truffaut totesi: ”Olennaista on se, että hyvä on todella hyvää: Brigitte Bardot on suurenmoinen, ensimmäistä kertaa täysin oma itsensä; hänet on nähty rakastuneesti pienenä eläimenä kuten aikoinaan Jean Renoir ohjasi Catherine Hesslingiä Nanassa.”

Koko Pariisi on sen nähnyt, koko Pariisi puhuu siitä; toiset pitävät sitä turhan kesynä, toiset säädyttömänä. Sensuurin nostattaman ilmaisen mainoskampanjan jälkeen saattoi pelätä pahinta, mutta Jumala loi naisen on herkkä ja älykäs elokuva, josta ei erotu vulgaarisuutta; se on meidän sukupolvemme tyypillinen elokuva, sillä se on amoraalinen (hyläten vallitsevan moraalin ja tarjoamatta mitään muuta tilalle) ja puritaaninen (tietoinen tästä amoraalisuudesta ja huolissaan siitä). Se ei ole rivo, vaan selvänäköinen ja hyvin suorasukainen elokuva.

Monet elokuvat perustuvat seksille eikä vieläkään ole keksitty parempaa keinoa saada yleisö lippuluukuille kuin julisteiden ja mainoskuvien "suggestiiviset" lupaukset nuorten naisten tuoreesta lihasta. Ja kuitenkin tämä liha ilmestyessään valkokankaalle herättää vain tirskuntaa ja ivanaurua yleisössä, joka salaa kaipaa tunteita mutta pelätessään tulla yllätetyksi pala kurkussa reagoi mieluummin ilkeästi. Siksi monet ohjaajat välttävät eroottisia kohtauksia ja tyytyvät vuoropuhelun erotiikkaan, minkä seurauksena vulgaarit ja uskomattoman itsetyytyväiset kansalliset rivoutemme käyvät henkevistä satiirisista komedioista.

Tämä kysymys erotiikasta asettaa eri polvet selvimmin vastakkain, siksi Ja Jumala loi naisen saa laajasta yleisöstään puolelleen vain nuoret, jotka näkevät asiat Vadimin lailla. Vadimin elokuvan tarina on mitä on, mutta sillä verukkeella hän esittelee koko komeudessaan naisen jonka tuntee hyvin, vaimonsa. Juliette on tiedostamattaan hiukan ekshibitionisti, temperamentiltaan hyvin avoin lapsinainen, joka kulkee Välimeren auringossa hiukset tuulessa liuhuen herättäen epämääräisiä ja täsmällisiä, puhtaita tai epäpuhtaita haluja. Hän on uljas tyttö, jota rakastetaan liikaa, liian vähän tai huonosti ja joka puolestaan pyytää vain tulla todella, lopullisesti rakastetuksi ja onnistuu siinä. Skandaali juontaa juurensa epätavallisen suorasukaiseen käsikirjoitukseen; kun Leonide Moguy tai Andre Cayatte kuohuttavat yleisöä ja jättävät sen hyvän omantunnon valtaan esittämällä 11 lääketieteellisiä tapauksia" ja "oikeustapauksia", Vadim ei ole halunnut turvautua tällaiseen tekopyhään menettelyyn, vaan käyttämällä realismia, elämää, vailla kyynisyyttä ja provosointia hän pystyy tarjoamaan kasoittain ideoita ja alituista kekseliäisyyttä. Toki elokuva on epätasainen: Thirardin kuvaus ja Andren lavastus ovat erinomaisia, mutta käsikirjoituksessa on parantamisen varaa, rytmitys ontuu ja näyttelijäohjaus on epätasaista. Mutta olennaista on se, että hyvä on todella hyvää: Brigitte Bardot on suurenmoinen, ensimmäistä kertaa täysin oma itsensä; hänet on nähty rakastuneesti pienenä eläimenä kuten aikoinaan Jean Renoir ohjasi Catherine Hesslingiä Nanassa.

- Francois Truffaut (1957 - teoksesta Les Films de ma Vie, 1975)