Sänky ja sohva (1927)

Tretja Meshtshanskaja/Säng och soffa
Ohjaaja: 
Abram Room
Henkilöt: 
Nikolai Batalov, Ljudmila Semjonova, Vladimir Fogel
Maa: 
Neuvostoliitto
Tekstitykset: 
suom. tekstit (E)
Ikäraja: 
S
Kesto: 
85 min
Teemat: 
NAINEN NEUVOSTOELOKUVASSA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
alustus Lauri Piispa
Abram Roomin satiirissa Sänky ja sohva (Tretja Meshtshanskaja, 1927) rakkaus roihahtaa moskovalaisen kotirouvan ja asuntopulan takia sohvalle muuttaneen vuokralaisen välillä. Kolmiodraama heijastaa vallankumouksen mukanaan tuomia muutoksia kansalaisten yksityiselämässä.

Sänky ja sohva, elokuva josta Abram Room tullaan aina muistamaan, on huolellisesti tutkittujen ihmissuhteiden mestariteos. Elokuvaa oli tekemässä monia pystyviä ihmisiä – Viktor Shklovski käsikirjoittajana, Sergei Jutkevitsh lavastajana ja Roomin apulaisena, Grigori Giber kuvaajana sekä kolme erinomaista näyttelijää: Nikolai Batalov, Ljudmila Semjonova ja Vladimir Fogel. Silti historian on syytä langettaa ansio tuloksesta Abram Roomille, siitäkin huolimatta että Sängyn ja sohvan tasoisia elokuvia ei hänen urallaan ollut ennen eikä jälkeen.

Elokuva rakentuu hyvin hienovaraisesti toteutetulla tasapainolla, jossa draama ja komedia lomittuvat keskenään. Kuinka harvoin tällainen yhdistelmä todella toimii! Tällaisella aineistolla, käsiteltynä näin realistisesti ja kuvattuna näin realistisessa ympäristössä, ei ole vastinetta neuvostoelokuvassa, eikä siksi toiseksi muuallakaan. Kyseessä on arkinen tarina 1920-luvun Moskovasta, vallitsevasta asuntopulasta, johon moraalin ja tapakulttuurin alueella liittyy teema miehen ja naisen uusista rooleista: avioparin pieneen huoneeseen muuttaa asumaan muuan miehen toveri, mies lähtee komennukselle ja palatessaan huomaa osien vaihtuneen: hänet heitetään omasta sängystään sohvalle. Kun vaimo tulee raskaaksi eikä tiedä kumpi on isä, hän jättää molemmat miehet ja ryhtyy toteuttamaan itsenäisen naisen roolia.

Neuvostoelokuvan kriitikot ja historioitsijat eivät juuri ole ylpeilleet tästä poikkeamasta neuvostoelokuvan perinteessä. Ensiesityksensä aikoihin Sänky ja sohva vastaanotettiin pikemminkin ärtymyksellä kuin tyydytyksellä. Kirjoittaessaan Roomin ”vihollisista” Tretjakov selitti heidän katkeraa poikkitelaisuuttaan seuraavasti:

”Room käyttää monia realistisia aiheita ja hänen realisminsa on kaikki vain hyväksi, sillä vaikutus on anti-esteettinen ja näin hän juurii pois elokuvaromantiikan pyhitetyt kaavat lukkiutuneista asemistaan… Elokuvassa Sänky ja sohva yksikään mies tai nainen ei ole kaunis tai komea. Naista ei esitetä edes romanttisesti, eikä Rakkaus enää näytä siloitellulta, puuteroidulta kurtisaanilta, sillä on pikemminkin väsyneen pesijättären harmaat, surulliset kasvot – ja sitähän rakkaus useimmissa tapauksissa on.”

Room teki vielä yhden realistisen elokuvan, minkä jälkeen hän näyttää kokeneen jonkinlaisen äkkinäisen tympääntymisen tähän tyyliin, sillä vastedes hän omaksui tavattoman kauniin, miltei tyylitellyn elokuvan.  On surullista todeta, että hänen positiivinen panoksensa neuvostoelokuvassa loppui kestettyään vähän yli kaksi vuotta. Hänen kohtalonsa saa melkein ottamaan vakavasti opin ”formalismista taiteen myrkkynä” – mutta itse olen aina ihmetellyt, kuinka paljon apua hänelle tarjottiin tähän ongelmaan. Seuraavassa ja viimeisessä realistisessa elokuvassaan Uhaby (”Kuopassa”, 1928) Room kävi käsiksi yhtä vakavaan psykologiseen ongelmaan kuin Sängyssä ja sohvassa – kuinka avioliitto voi särkyä vaikeuksiin, joita uusi lapsi tuo mukanaan kotiin.

– Jay Leydan mukaan (teoksesta Kino – A History of the Russian and Soviet Film)