Trafic (1971)

Trafic - liikenne
Ohjaaja: 
Jacques Tati
Henkilöt: 
Jacques Tati, Maria Kimberly, Marcel Fraval
Maa: 
Ranska/Italia
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
S
Kesto: 
97 min
Teemat: 
JACQUES TATI
LAPSILLE
Trafic (1971) on urbaani komedia, satiiri moottoriteiden ja liikenneruuhkien maailmasta. Playtimessä taustalle väistynyt Monsieur Hulot kohosi vielä kerran tapahtumien keskipisteeseen. Hän johtaa delegaatiota Amsterdamin autonäyttelyyn. Perille ehditään pari päivää näyttelyn sulkemisen jälkeen.

Traficin juonilanka on erittäin yksinkertainen. Autonäyttely Amsterdamissa, jonne Tatin, mainossihteeritytön ja kuskin täytyy viedä Ranskasta uusi automalli. He saapuvat paikalle pari päivää näyttelyn sulkemisen jälkeen: auton ainut varsinainen esittely on ollut tulliasemalla.

Tatin maailma sisältää potentiaalisesti valtavan määrän gageja, se on raskaana gageista. Perimmäinen huvittavuus on siinä, miten suuri määrä perinteisen komiikan mahdollisuuksia jätetään käyttämättä, ”viemättä päätöksen” siinä mielessä kuin ne jossakin latteassa tv-ohjelmassa viedään. Kymmenet tapahtumakulut ovat meneillään toisistaan tietämättä ja kun ne sivuavat toisiaan, me katsojat voimme havainnollisesti nähdä, että kyse on sattumasta. Sama koskee ihmissuhteita: niitäkin hallitsee sattumanvaraisuus, mikä on heijastumaa työn ja mekanisoituneen elämän syvästi vieraantuneesta luonteesta. Tati itse kertoo ylpeänä, kuinka uusi sukupolvi – vuonna 1968 noussut – on tunnistanut kymmenen vuotta vanhan elokuvan Enoni on toista maata ikiomakseen.

Entä herra Hulot, Tatin vakiohahmo. Kuka hän on? Kaikki. Ei kukaan. Outo mies joka tapauksessa. Ehkä voisimme sanoa, että hän on keskiluokka itse, ellei hän niin oudolla tavalla pysyttelisi aina pikkuisen sivussa tapahtumien pääpyörteistä. Hulot samoin kuin kaikki Tatin elokuvien eleet ja sanat perustuvat vuosikausien tarkkailuun, muistiinpanoihin ja kirjoittamiseen, kunnes tyypillisin on tiivistynyt esiin. Sanoja ei yleensä tarvitsisi edes kääntää: ne ovat vain kommunikaatiovaikeuksien merkkejä – Traficissa kuullaan sekaisin hämäriä englannin ja ranskan lauseita, flaamia taas on käytetty markkeeraamaan siansaksaa.

– Peter von Bagh, 1972

 

Kahdessa vuosikymmenessä Tati on siirtynyt kylästä suurkaupunkiin elokuvan Enoni on toista maata pariisilaisten esikaupunkien kautta. Playtimessa hän näytti lopullisesti kääntävän selkänsä Pagnolista lähtien vallinneelle ranskalaisen elokuvan komediaperinteelle, lämpimän satiiriselle kyläelämän kuvaukselle, ”sille Tatille, jonka postinkantajat, pikkupojat ja koirat tuottivat niin paljon iloa”. Ehkä on liioiteltua nähdä Playtime pelkästään modernismin vastaisena satiirina, näkemyksenä ihmisestä pystyttämiensä lasi- ja teräshirviöiden uhrina, sillä taiteilijana Tati ei tee eroa maalaiselämän ja kaupunkilaiselämän välillä. Playtimen sementtiviidakossa tai Traficin moottoritiellä ihminen löytää saman haasteen, saa jopa yllykkeitä hyväntuulisuudelleen, kyvylleen havainnoida ja improvisoida. Tatin huumori on aina ollut enemmän luovaa kuin pelkästään havainnoivaa. Tyylillisesti sekä Playtime että Trafic heijastavat Tatin omaa luonnehdintaa elokuvistaan ”kutsuna tulla kanssaan kameran taakse”. Tati näyttää, kuinka katsoa maailmaa luovalla tavalla ja hänen suosikkimenetelmänsä saada ympäristö elämään, inhimillistää tämä vuosisata, on muuttaa mikä tahansa vihamielinen tai muodoton joksikin surrealistisen tutuksi.

– Nigel Andrews (Sight and Sound, 1972)