Volver – paluu (2006)

Volver
Ohjaaja: 
Pedro Almodóvar
Henkilöt: 
Penélope Cruz, Carmen Maura, Lola Dueñas
Lisähenkilöt: 
kuvaus José Luis Alcaine
Maa: 
Espanja
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
123 min
Teemat: 
PEDRO ALMODOVAR 1995-2016
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
musiikki Alberto Iglesías, Carlos Gardel
Carlos Gardélin tango antoi nimen elokuvalle Volver – paluu (2006). Nimi merkitsee monia asioita: paluuta komediaan, paluuta naisten maailmaan, paluuta kotiin La Manchaan, ja paluuta äitiin. Volver merkitsi myös Carmen Mauran paluuta 18 vuoden tauon jälkeen – nyt äidin haamuna. Näin syvällisesti Pedro Almodóvar ei ollut ennen käsitellyt kuolemaa.

PEDRO ALMODÓVAR: TUNNUSTUS

Volver tarkoittaa minulle monenlaista paluuta.

Olen palannut hieman enemmän komediaan. Olen palannut naisten maailmaan. Olen palannut La Manchaan, ja tämä on varmasti manchalaisin elokuvani; tässä on sen kieltä, tapoja, sisäpihoja, julkisivujen puhtautta ja kivettyjä katuja. Työskentelen jälleen Carmen Mauran kanssa 17 vuoden jälkeen, ja myös Penélope Cruzin, Lola Dueñasin ja Chus Lampreaven kanssa. Olen palannut äitiyteen, joka on elämän ja fiktion alku. Ja luonnollisesti olen palannut takaisin omaan äitiini. Paluu La Manchaan on aina paluuta äidin povelle.

Laatiessani käsikirjoitusta ja kuvatessani elokuvaa äitini oli aina läsnä ja hyvin lähellä. En tiedä, onko elokuva hyvä (ei ole minun asiani arvioida sitä), mutta tiedän varmasti, että minulle teki hyvää tehdä se.

Minusta tuntuu, eikä tunne ole toivottavasti ohimenevä, että olen saanut sovitetuksi paikoilleen palan palapeliin. Sen puuttuminen on aiheuttanut minulle paljon tuskaa ja huolta koko elämäni ajan, ja voisin jopa sanoa, että viime vuosina se on vahingoittanut koko olemassaoloani ja saanut aivan liian suuren merkityksen.

Kyseinen palapelin pala on kuolema, ei vain omani ja minulle rakkaiden, vaan kaiken elollisen säälimätön katoaminen.

En ole koskaan hyväksynyt enkä ymmärtänyt sitä. Ja siitä seuraa sietämätön tilanne ajan kulkiessa ohi kiihtyvää vauhtia.

Tärkein asia, joka palaa elokuvassa Volver, on tyttärille ilmestyvä äidin haamu. Kylässäni sellaista tapahtuu, ja koko lapsuuteni ajan kuulin tarinoita näyistä, vaikka en itse usko aaveisiin. Paitsi jos ne ilmestyvät toisille tai fiktiivisissä tarinoissa. Ja tämä fiktio, se jonka esitän elokuvassani (ja tämä on tunnustukseni), on johdattanut minut sellaiseen tyyneyteen, jollaista en ole kokenut pitkään aikaan. Itse asiassa tyyneys on sana, jonka merkitys on minulle mysteeri.

En ole ikinä ollut tyyni, eikä se ole merkinnyt minulle koskaan vähääkään. Pohjimmainen levottomuuteni yhdistyneenä laukkaavaan tyytymättömyyteen on yleensä toiminut yllykkeenäni. Vasta viime vuosina elämäni laatu on asteittain huonontunut hirveän ahdistuksen jäytämänä. Se ei ollut hyväksi elämälle eikä työlle.

Elokuvan ohjaajalle kärsivällisyys on tärkeämpää kuin lahjakkuus. Ja olin menettänyt kärsivällisyyteni kauan sitten, varsinkin pikkuasioissa, jotka vaativat eniten kärsivällisyyttä. Tämä ei tarkoita, että olisi vähemmän perfektionisti tai enemmän piittaamaton, ei lainkaan. Mutta uskon, että Volver auttoi minua saamaan takaisin kärsivällisyyttäni, mikä liittyy tietenkin moniin asioihin.

Minusta tuntuu, että tämän elokuvan kautta olen kokenut välttämättömän surukauden, tuskattoman surun (sellaisen kuin naapuri Agustinalla). Olen täyttänyt tyhjiön, olen sanonut hyvästit jollekin (nuoruudelleni?) mille en ollut sitä sanonut, vaikka olisi pitänyt, ehkä. Tässä ei ole mitään paranormaalia. Äitini ei ole ilmestynyt minulle, vaikka tunnenkin hänen läsnäolonsa voimakkaammin kuin koskaan, kuten sanottu.

Volver on kunnianosoitus kyläni kuolemaa ja kuolleita koskeville rituaaleille. Kuolleet eivät koskaan kuole. Olen aina ihaillut ja kadehtinut luontevuutta, jolla naapurini puhuvat kuolleista, vaalivat heidän muistoaan ja huolehtivat heidän haudoistaan alituisesti. Kuten Agustina monet heistä pitävät huolta haudoistaan jo vuosia ennen kuolemaansakin. Optimistisesti tunnen, että olen hedelmöittynyt kaikesta tästä ja että se on elänyt minussa.

En koskaan hyväksynyt kuolemaa, en koskaan ymmärtänyt sitä, kuten sanottu. Ensi kertaa voin katsoa sitä ilman pelkoa, vaikka en edelleenkään ymmärrä enkä hyväksy sitä. Olen alkanut käsittää, että se on olemassa.

Vaikka en ole uskovainen, yritin tuoda elokuvaan Carmen Mauran hahmon toisesta maailmasta ja annoin hänen puhua taivaasta, helvetistä ja kiirastulesta. Enkä ole ensimmäinen huomaamaan, että toinen maailma on keskuudessamme. Helvetti, taivas, kiirastuli, ne ovat me, ne ovat meissä – Sartre sanoi sen jo paremmin.

– Volver Production Notes (Focus Features / Sandrew Metronome Distribution Finland, 2006), suom. Antti Alanen 28.8.2006 – Carlos Gardelin "Volver" kuullaan myös Aki Kaurismäen vuoden 2006 elokuvassa Laitakaupungin valot.