The Thing – "se" jostakin (1982)

The Thing
Ohjaaja: 
John Carpenter
Henkilöt: 
Kurt Russell, A. Wilford Brimley, T. K. Carter
Lisähenkilöt: 
musiikki Ennio Morricone
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
108 min
Teemat: 
JOHN CARPENTER II
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
John W. Campbell Jr.:n novellista
John Carpenterille tuli kysyntää Hollywoodissa, kun Universal tuotti uusintaversion Christian Nybyn ja Howard Hawksin invaasioelokuvasta (1951). The Thing – ”se” jostakin (1982) sijoittuu napa-alueelle, jossa arktinen tutkimusryhmä kohtaa muotoaan muuttavan, ärhäkän haaksirikkoisen ulkoavaruudesta. Musiikki on tällä kertaa Ennio Morriconen kynästä.

John Carpenter on uuden kauhuelokuvan ja vanhan perinteen selvin välittäjä. Vaikka hän tuo pelon lähiympäristöömme ja nykyaikaan, ovat kauhun aiheuttajat ja pahuus meidän ulkopuolellamme yliluonnollisena ja tarunomaisena uhkana. Pieni yhteisö, jota koruton kauhun ilmapiiri uhkaa ilmeni Carpenterin keskeiseksi aiheeksi jo mammuttimaisen menestyksen saaneessa Halloweenissa (1978). Siten ei ehkä ollut yllättävää, että Carpenter valitsi uudelleenfilmauksensa kohteeksi Howard Hawksin js Christian Nybyn klassikon The Thing (1951), jossa ulkoavaruudesta saapunut peto uhkaa pienen arktisen aseman miehistöä. Carpenter korvasi Hawks-Nybyn koomiseksi käyneen verta janoavan ja naukuvan vihanneksen alkuperäiskirjan mukaisella limaoliolla, joka kykenee muuttamaan muotoaan kenen tahansa näköiseksi, ja puhdisti elokuvan miehisen yhteisön vierailevistakin naishahmoista — vain jääaseman tietokoneella, jolle päähenkilöksi nouseva MacReady kosta häviönsä shakissa kaatamalla sen koneistoon lasillisen viskiä, on feminiininen ääni. Näin Carpenterin versiosta tulee puhtaan miehinen paranoia-tarina: koskaan ei voi tietää kenen olomuodon vieras ja tavoittamaton (naisellinen?) elementti on ottanut itselleen.

Carpenterin toteutus kärsii kuitenkin kahdesta myönnytyksestä kaupallisten panostusten suuntaan. Ensinnäkin nousee jo hyvin varhaisessa vaiheessa MacReady elokuvan päähahmoksi, joka ei voi olla vieraan olion vallassa. Kun elokuvan alussa kamera seuraa aseman tyhjiä käytäviä ja koiran, jonka katsoja tietää tuoneen ulkomaailmasta jotain uhkaavaa solidaarisen miesryhmän keskelle, kuljeskelua näyttämättä mahdollista uhria, se leikkii katsojan samastumisella ja tuntemattoman uhkaajan pelolla. Mutta kun MacReadyn hahmo alkaa korostua muiden kustannuksella, korvaa vapaamman asetelman samastumien tähän toimivaan, ei ajattelevaan, sankariin; ongelmana ei enää ole se, kuka aseman kahdestatoista miehestä on kopio, ei-ihminen, vaan kuka muista kuin MacReady on tuo uhkaaja ja miten tämä nykyajan lännenmies tilanteen selvittää. Mutta toisaalta koko tarina ja elokuvan rakenne on hukkua ylenpalttisten, itsetarkoituksellisten, teknikoiden taitoja esittelevien ja katsojan aistihavaintoja turruttavien erikoisefektien alle. Elokuvan rakenne tulee yksitoikkoiseksi jännitystä kasvattavien jaksojen ja erikoisefektien vuorotteluksi. The Thingia hallitsevan vastenmielisesti muotoaan hakevien hirviömutanttien epämuodostumat, ratkeilevat jäsenet ja limaisina vipattavat lonkerot. Puristava henkinen paine saa liioitellun ilmiasun, jonka kyseenalaisena kohokohtana harteilta repäisty ihmispääkin ottaa ripeästi luikerojalat alleen. Päätepisteessään tarina palaa hienovaraiseen viritykseen kahden henkiinjääneen tavoitellessa epäluuloisesti toistensa katsetta tutkimusaseman roihutessa ilmiliekeissä taustalla.

Asko Alasen (“Musta peili”, 1986), Martti Lahden (Lähikuva 1/86) ja muiden lähteiden mukaan EA