Valmont (1989)

Ohjaaja: 
Miloš Forman
Henkilöt: 
Colin Firth, Annette Bening, Meg Tilly
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Jean-Claude Carrière
Maa: 
Ranska/GB
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
137 min
Teemat: 
MILOŠ FORMAN
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Choderlos de Laclosin romaanista Vaarallisia suhteita
Sattumoisin samaan aikaan valmistui kaksi elokuvaa, jotka pohjasivat samaan teokseen, Choderlos de Laclosin kirjeromaaniin Vaarallisia suhteita (1782). Formanin Valmontin (1988) ohella valmistui myös Stephen Frearsin Valheet ja viettelijät.

1700-luvun aristokraattinen Ranska tarjoaa spektaakkelin pelkillä puvuillaan, peruukeillaan ja rakennusten, arkkitehtuurin sekä puistojen loistollaan. Kun siihen lisää viettelysten maailman juonitteluineen – englanninkielinen maailma tuntee ilmaisun boudoir intrigue –, ovat ainekset huippuelokuvaan valmiita. Milos Formanin elokuvan pohjana on Choderlos de Laclosin klassinen kirjeromaani Vaarallisia suhteita (alkup. 1782). Samannimiseksi elokuvaksi – tosin asuiltaan ja muutenkin modernisoituneena – se oli muuntunut jo 1959 Roger Vadimin ohjauksena. Lontoon teattereiden ja Broadwayn kautta brittiohjaaja Stephen Frears ehti tuoda markkinoille ensin monen Oscar-ehdokkuuden saaneen elokuvansa Valheet ja viettelijät (Dangerous Liasons 1988), jossa loistivat amerikkalaisnäyttelijät Glenn Close ja John Malkovich. Milos Formanin vuoro tehdä mahdoton, ts. saattaa subjektiivinen kirjeromaani loistavaksi spektaakkeliksi, toteutui vuonna 1989. Samanaikaisuudestaan huolimatta kahden ohjaajan tulkinnoilla on suuri ero.

Formanin näyttelijät ovat huomattavasti nuorempia kuin Stephen Frearsin: siinä suhteessa, mutta ei välttämättä muussa, alkuperäiskirjan painotukset ovat Formanilla paremmin esillä. Asialla on myös varjopuolensa: sen minkä nuoruudessa ja seksuaalisuudessa voittaa, häviää juonittelujen vakuuttavuudessa – iän tuoma kokemus ja varmuus kun ovat valttiässiä, joita erityisesti Glenn Close onnistui toteuttamaan.

Milos Forman ei omalla tulkinnallaan moralisoi: hänen versiossaan ei tunneta varsinaisia rangaistuksia. Myös tunteiden esittämisessä koomisuus ja jopa farssi painottuvat. Forman on realistisempi ja hylkää melodraaman selvimmät painotukset, sillä hän painottaa luonteiden inhimillisyyttä, katsoipa sitä sitten sosiaalisuuden tai seksuaalisuuden kautta.

Ihmisten reaktioita ja kanssakäymistä tarkkaillaan etäältä: Formanin lähikuvilla ei tirkistellä samaan tyyliin kuin mitä Frears harrasti omassa versiossaan. Näin näyttelijöille jää enemmän tilaa yksilölliseen työskentelyyn.

Frearsin painottaman Madame de Tourveilin suosion tavoittamisen sijaan Jean-Claude Carrieren (aiemmin mm. Olemisen sietämätön keveys) käsikirjoitus tuo esiin kirjan alatarinan: 15-vuotiaan Cecilen tuleva avioliitto markiisittaren rakastajan kanssa pistää tarinan liikkeelle. Markiisitar pyytää oman etunsa vuoksi luottohenkilöään Valmontia viettelemään luostarissa kasvatetun neitsyen, vaikka tämä haikailee enemmän lähes pyhimykseksi kuvatun Madame de Tourvelin perään. Ainoastaan markiisittaren tarjous antaa palkkioksi oman ruumiinsa saa vitaalisen Valmontin toimiin. Mutta aivan yksinkertaista sitä ei ole toteuttaa.

– Jari Sedergren eri lähteiden mukaan 13.8. 2003