Aika lähteä (2005)

Le temps qui reste/Tiden som finns kvar
Ohjaaja: 
François Ozon
Henkilöt: 
Melvil Poupaud, Jeanne Moreau, Valeria Bruni Tedeschi
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
81 min
Teemat: 
JEANNE MOREAU
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
François Ozonilla on ollut silmää kaikenikäisille lahjakkaille näyttelijättärille. Moreaun hän sai mukaan elokuvaansa Aika lähteä (2005). Päähenkilö on nuori homoseksuaalinen muotivalokuvaaja, joka saa tietää, että hänellä on vain kolme kuukautta elinaikaa. Hän on vaikea kaikille ja uskoutuu vain isoäidilleen (Moreau).

FRANÇOIS OZON:

Kaikki alkoi siitä, että halusin tehdä trilogian surutyöstä. Se alkoi elokuvasta Hiekan peitossa (2000), ”melodraamasta ilman kyyneleitä”, jossa yritetään selviytyä rakastetun kuolemasta. Aika lähteä käsittelee omaa kuolemaa. Ehkä teen jonakin päivänä kolmannen elokuvan, joka käsittelee lapsen kuolemaa.

Tarvitsin parantumattoman taudin, ja siksi en käsittele AIDSia, koska siitä on mahdollista nykyään selviytyä. AIDSin pelko on kuitenkin leimannut elokuvaani voimakkaasti: se on sukupolvikokemus. Seksuaaliseen heräämiseemme liittyi kipeä tietoisuus sairaudesta  ja kuolemasta.

Romain ei tempaudu elämään kuin viimeistä päivää, toisin kuin kuin Villeissä öissä, jonka sankarissa on räjähtävää halua ja elinvoimaa. Itseeni vetoaa enemmän Hervé Guibertin lähestymistapa kirjotuksissaan ja kauniissa elokuvassaan  La Pudeur ou l’impudeur. Minulla ei ollut mitään kiinnostusta esittää päähenkilöäni tekemässä ihmeellisiä asioita. Halusin vain näyttää tilanteen konkreettisen todellisuuden: miten elää kun tiedät kohta kuolevasi? Vaikka Romainilla on silmukka kaulassa, hän ei tee sovintoa perheensä kanssa. Häntä kiinnostaa enemmän sovinto itsensä kanssa. Hän ottaa etäisyyttä toisiin. Hän on tahallisen epämiellyttävä poikaystäväänsä Sashaa kohtaan. Hän provosoi eroa auttaakseen tätä eteenpäin elämässään. Romainin käytös on kaksiteräinen miekka. Hän ei ole mikään sankari vaan vain ihminen, joka yrittää selviytyä hirvittävässä tilanteessa.

Miksi kieltäydyn tekemästä henkilöistäni sankarillisia? Ehkäpä riisuakseni mystiikkaa romantisoidusta mielikuvasta, että kuolema pyhittää. Ainoastaan epäsuorasti ja hyvin henkilökohtaisella tavalla Romainissa on eräänlaista sankarillisuutta. Häntä kiinnostaa se, mitä hän välittää eteenpäin eikä sovinto muiden kanssa.  Romain on itsekeskeinen ja julma. Hän ei kerro rakastetuilleen terveydentilastaan. He eivät voi valmistautua tulevaan, ja siten hänen kuolemansa aiheuttaa heille enemmän kärsimystä. Hän uskoutuu isoäidilleen, joka on itse lähellä kuolemaa. Minulle Romainin ja isoäidin kohtaaminen on elokuvan sydän.

Kuoleman kohtaaminen on kuin itsensä kohtaamista lapsena... Sanotaan, että vanhetessamme meistä tulee lapsia jälleen. En tietenkään voinut olla ajattelematta Bergmanin Mansikkapaikkaa, mutta näytin vain yksinkertaisia tilanteita, en mitään erikoista tai merkittävää. Vain välähdyksiä lapsuudesta. Halusin hetkiä, ilmeitä, vähän sanoja, atmosfääriä, tuntemuksia. Ehkäpä Romainia riivaavat lapsuuden kuvat auttavat häntä hyväksymään lapsen sisimmässään, jotta hän voi päästää irti.

Jeanne Moreau on se ranskalainen näyttelijä, joka puuttui 8 naisesta. Moreau on aina lähellä ohjaajiaan. Hän ja Melvil Poupaud olivat mukana alusta alkaen. Moreau haluaa mukaan elokuvan rytmiin luomisprosessin syntyvaiheesta pitäen. Hän antaa itsestään kaiken ja osallistuu syvästi. Ohjaaminen kiehtoo häntä, ja hän kunnioittaa sitä paljon. Hänen käsissään henkilöhahmo saa lihaa ja verta ja menneisyyden. Moreau kertoi minulle ajatuksistaan, mistä kirjoista hän piti. Oli upeaa olla yhteistyössä hänen kanssaan. Keskinäinen kiintymyksemme heijastuu elokuvaan ja Romainin ja hänen isoäitinsä väliseen suhteeseen.

Ranta on minulle toistuva kuva. Ranta on ajaton tila, abstrakti ja puhdas. Halusin palata auringonlaskun ideaan. Joidenkin mielestä se on ironinen elokuvassa Rakkaus – meno & paluu, mutta ei minulle. Aika lähteä -elokuvaan en halunnut mitään monimielisyyttä.

– François Ozonin mukaan (Aika lähteä -elokuvan lehdistötiedote, Cannes 2005) AA 7.8.2018