Prinssi ja revyytyttö (1957)

The Prince and the Showgirl/Prinsen och revyflickan
Ohjaaja: 
Laurence Olivier
Henkilöt: 
Marilyn Monroe, Laurence Olivier, Sybil Thorndike
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Terence Rattigan näytelmästään • kuvaus Jack Cardiff
Maa: 
USA/GB
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
S
Kesto: 
117 min
Teemat: 
MARILYN MONROE 90 VUOTTA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Marilyn Monroe perusti oman yhtiön, ja sen tuottama Terence Rattigan -sovitus Prinssi ja revyytyttö (1957) filmattiin Britanniassa. Monroen tulkinta tanssijattarena on sielukas. Ohjaaja-tähti Laurence Olivier esittää balkanilaista prinssiä, joka yritetään kammeta kruunustaan.

Bussipysäkin jälkeen Marilyn valitsi hyvin erilaisen hahmon seuraavaan elokuvaansa. Prinssin ja revyytytön Elsie Marina on hivelevän aistillinen luomus. Tässä roolissa Marilyn on kauneimmillaan. "Hän on kuin kukka nupun ja kukoistuksen välivaiheessa", kirjoittaa Maurice Zolotow, "kuin ruusu, joka avautuu kesäkuun hennon sateen jälkeen ja jonka kukoistavilla terälehdillä kimaltelee muutamia pisaroita".

Sybil Thorndike on kertonut, että studiossa Marilynin näytteleminen ei näyttänyt kovinkaan ihmeelliseltä, "mutta kun näin hänet valkokankaalla, niin luoja millainen ilmestys se oli". tämä on elokuvanäyttelemisen tuttu ilmiö: vasta valkokangasta, vasta lähikuva paljastaa näyttelijän kasvojen vivahteet, jotka paljaalla silmällä luonnossa jäävät huomaamatta. Elokuvanäytteleminen on hillitsemisen taidetta. Kameran suurennoksessa näkymätön tulee näkyväksi ja kasvojen, silmien, ihon mikroskooppiset liikahdukset saavat merkityksellisen sijan.

Elsie Marinan rooli on myös Milton H. Greenen make up -taiteen näyte. Chérien kasvoilla oli tuhruinen puuterikerros, mutta Elsie Marinan kasvot "loistavat englantilaisen puutarhan väreissä" (Norman Mailer).

Prinssi ja revyytyttö merkitsi vastakkaisuuksien kohtaamista: englantilainen hillintä ja amerikkalainen liioittelu, ankara Shakespeare-näyttelemismenetelmän törmäyksestä: Laurence Olivierin näytteleminen perustui menetelmään, jossa roolihahmo rakennetaan "ulkoapäin" Marilyn Monroe näyttelemisen lähtökohdan ollessa roolihahmon luominen "sisältäpäin" eläytymällä.

Olivierin menetelmä edustaa sitä näyttelemisen valtavirtausta, jonka filosofian on esittänyt Denis Diderot kirjoituksessaan Näyttelijän paradoksi. Näyttelijä tunkeutuu rooliin ulkoisten eleiden ja ilmeiden kautta, ammattimaisen ja älyllisen valmistautumisen merkitys korostuu. Näyttelijän paradoksi on siinä, että ammattitaitoinen näyttelijä pystyy luomaan vaikutelman aidosta tunteesta vakuuttavammin kuin harrastelija, jonka esittämä tunne todella on aito.

Prinssissä ja revyytytössä kahden päänäyttelijän yhteismitattomuus palvelee osittain tarinan tarkoituksia. Olivierin ulkoinen eläytyminen sopii hänen turhautuneeseen ja aggressiiviseen rooliinsa, mihin filmausvaikeuksien nostattamat adrenaliinit ovat mahdollisesti tuoneet oman panoksensa. Tosin hänen vihaisuutensa ja kuivakkuutensa on niin perusteellista, että arvostelijat väittivät hänen erehtyneen elokuvasta ja ryhtyneen esittämään Rikhard III:ta. Marilynin sisäinen eläytyminen ja passiivinen läsnäolo palvelee viettelytarinan feminiinisen uhrin roolin luomisen tarpeita. Varsinkin Monroen ja Olivierin ensimmäisessä kohtauksessa kontrasti on tehokas.

Sekä Bussipysäkissä että Prinssissä ja revyytytössä itsenäisyysopin omaksunut Monroe käytti valtaansa luodakseen mieleisensä hahmon. Ohjaajan peräytymisestä oli kummassakin tapauksessa hintana kokonaisvision heikkous. Vaikka Prinssissä ja revyytytön on useita sovittaviakin piirteitä, kukaan ei ole koskaan yrittänyt rehabilitoida sitä.

– Antti Alanen 1979, 1990