Psyko II (1983)

Psycho II
Ohjaaja: 
Richard Franklin
Henkilöt: 
Anthony Perkins, Vera Miles, Meg Tilly
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K18
Kesto: 
113 min
Teemat: 
JATKO-OSAHELVETTI
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Psyko II (Psycho II, 1983) onnistui ylittämään historiallisen nuivat odotukset. Makaaberit yllätykset jatkuvat 22 vuoden tauon jälkeen, kun Norman Bates (Anthony Perkins) saa terveen paperit ja palaa kauhumotelliin. Hitchcockinsa huolella opetellut australialainen Richard Franklin oli nappivalinta ohjaajaksi.

Psyko II -elokuvan krediiteissä tuottaja myöntää kiittäen velkansa elokuvaohjaaja Alfred Hitchcockille, ensimmäisen Psyko-elokuvan nykyään tunnustetulle ohjaajalle. Kiitoksiin on varmaan ainakin hengessä osallistunut myös Psyko II -elokuvan ohjannut australialaissyntyinen Richard Franklin (1948–2007), jonka uralle muutoinkin kasaantui joukko kauhu- ja jännityselokuvia (Patrick, 1978; Kuolema kyydissä, 1981; F/X2 – murha tilauksesta, 1991). Franklin oli jo opiskeluaikanaan Kaliforniassa tavannut Hitchcockin, jonka Köysi-elokuvan festivaaliesityksen yhteydessä ohjaajat muodostivat parin lavalla Q & A -kyselyssä. Eturauhassyöpään vain 58-vuotiaana kuollut Franklin valmisteli loppuun asti sekä väitöskirjaansa että omaelämäkertaa, mutta aika päättyi kesken.

Psyko II jatkaa ykköselokuvan teemaa 22 vuotta myöhemmin. Norman Bates vapautuu mielisairaalasta – pohjimmaisena syynä tälle ovat instituutin tekemät budjettileikkaukset – siitä huolimatta, että hänen murhauhrinsa sisar Lisa Loomis vastustaa vapauttamista ja väittää sitkeästi, että Bates on yhä murhaaja ja hänen vapauttamisensa suuri epäoikeudenmukaisuus. Bates palaa motelliinsa ja asettuu asumaan viktoriaaniseen huvilaansa: kysymys on tietysti siitä, toistaako historia itseään? Varsinkin kun Bates alkaa saada puheluita äidiltään…

Kyse on jatko-osasta, mutta elokuvia pitäisi voida arvioida myös omana itsenään. Slasher-elokuvien joukossa Psyko II:lla on ainakin lukuisten kriitikkojen mielestä puolensa. Vaikka se joutuu lainaamaan monessakin mielessä alkuperäisen Psykon (1960) asetelmia ja maailmaa, on päivitystä pidetty monissa suhteissa onnistuneena – ohjaaja ja käsikirjoittaja ”eivät ryöstäneet hautaa”, kuten New York Times arvostelussaan osuvasti kommentoi.

Psykon näyttelijäkaartista mukana on herkistyneenä äitiriippuvaisena murhaajana Anthony Perkins ja tämän vapautusta vastustaneena murhatun sisarena Vera Miles. Jos vertailuja alkuperäiseen haluaa tehdä, näiden suoritusten arvioiminen lienee hyvä aloitus. Vaikka elokuva on siirtynyt mustavalkoisesta maailmasta värien käyttöön, monet kohtaukset ja jopa kameran liikkeet ovat tuttuja jo Hitchcockin valinnoista. Toisaalta, eikö juuri se ole edellytys tietyn tunnelman luomiseksi? On katsojan valinta, seuraako hän soljuvaa uutta esitystä vai vertaileeko alkuperäiseen.

– Jari Sedergren 13.1.2018