Blame It on Voltaire (2000)

La Faute à Voltaire/Ett fritt land!
Ohjaaja: 
Abdellatif Kechiche
Henkilöt: 
Sami Bouajila, Élodie Bouchez, Bruno Lochet
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
130 min
Teemat: 
ABDELLATIF KECHICHE
Venetsian elokuvajuhlilla palkitun Blame It on Voltairen (La Faute à Voltaire, 2000) pääosassa paperittomana maahanmuuttajana nähdään karismaattinen Sami Bouajila, joka elokuvan aikana kohtaa muita pariisilaisia, vastoinkäymisiä ja onnen hetkiä.

Abdellatif Kechiche edustaa monikulttuurisen Ranskan tunisialaissyntyisiä elokuvantekijöitä. La Faute à Voltaire ("Pankaa se Voltairen syyksi") on Kechichen esikoiselokuva, josta hänet palkittiin Venetsian festivaaleilla. Elokuvan päähenkilö on nuori siirtolainen nimeltä Jallel, joka esiintyy poliittisena pakolaisena saadakseen tilapäisen oleskeluluvan Ranskassa ja elättääkseen koti-Tunisiaan jäänyttä perhettään. Hän löytää yösijan pariisilaisesta vierasmajasta ja ansaitsee rahaa myymällä luvattomasti hedelmiä ja kukkia metrokäytävillä. Baarissa hän kohtaa yksinhuoltajaäiti Nasseran, johon hän ihastuu ja joka viettelee hänet, kunnes nainen yhtä äkillisesti jättää hänet. Tämän seurauksena on masennus ja vuorotyö sairaalassa, jossa hän kohtaa uuden naisystävän, raskaana olevan nymfomaanisen Lucien.

Kechichen elokuvan tarinaa kantaa hänen uuseurooppalaisten päähenkilöidensä lannistumaton energia ja yhteiskunnasta näennäisesti täysin syrjäytyneiden ihmisten lämmin ja kekseliäs solidaarisuus. Vaikka Jallelin, tämän nyky-Ranskan Candiden, seikkailujen ja harharetkien lopputulos on helposti ennalta arvattavissa, Kechiche on niin taitava elokuvantekijä, että hän onnistuu viekoittelemaan katsojan mukaan tarinan mutkiin ja välittämään elokuvan henkilöistä. Jallelin esittäjä Sami Bouajila on harvinaisen elegantti ja vetoava näyttelijä, joka roolissaan pystyy kantamaan utopiaa ihmiskasvoisesta Ranskasta, niin paljon kuin kaikki hyökkäykset tervettä järkeä ja humaanisuutta vastaan antaisivat aihetta päinvastaiseen suhtautumiseen.

Kuten Voltairen sadussa, kaikkea syrjintää ja halveksuntaa vastassa ovat sankarin hyveet ja ansiot. Muutenkin Kechiche tavoittaa tarkasti Voltairen sävyt, purevan sarkasmin alkujaksossa (byrokratian huiputus paperien saamiseksi), Candide-Jallelin ihmetyksen uusista asioista ja hänen hienotunteisuutensa, siis viattomuutensa petettyä ja petollista Nasseraa kohtaan. Ja kun matka jatkuu ojasta allikkoon, käy selväksi, että parhain kaikista maailmoista voi olla olemassa vain utopiana: sellainen monietninen maailma, jossa tanssitaan Brassensin laulun tahdissa. Kechichen elokuva saattaa olla kauniimpi puhtaana ideana kuin toteutuksessaan, sillä Ranskankin todellisuus on 200 vuodessa muuttunut liian monimutkaiseksi yhden ihmisen hallita tai edes viljellä puutarhaansa. Silti pätee yhä "Filosofisen sanakirjan" ohje vallanpitäjille, että "typeryydestä ei seuraa mitään hyvää ja vaino on pahasta".

– Francoise Audén (Positif 481, mars 2001) ja muiden lähteiden mukaan ST 16.11.2005