Rio Bravo (1959)

Ohjaaja: 
Howard Hawks
Henkilöt: 
John Wayne, Dean Martin, Ricky Nelson, Angie Dickinson, Walter Brennan, Ward Bond
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Jules Furthman, Leigh Brackett
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
141 min
Teemat: 
HOWARD HAWKS
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Rio Bravo (1959) on Howard Hawksin klassikkowestern, jota hän varioi kahteen otteeseen (El Dorado ja Rio Lobo). Pikkukaupungin sheriffi (John Wayne) pidättää paikallisen hulttion murhasta epäiltynä. Tämä on kuitenkin kylän nokkamiehen veli, joka aikoo vapauttaa hänet hyvällä tai pahalla. Apunaan sheriffillä on b-ryhmä: juoppo ex-sheriffi (Dean Martin), keltanokka-asesankari (Ricky Nelson) ja ikäloppu apulainen (Walter Brennan).

Rio Bravo syntyi Howard Hawksin reaktiona Sheriffiin, jonka sankari etsii koko elokuvan ajan apua eikä lopussa tarvitse sitä. Hawks päätti kääntää prosessin toisin päin: Rio Bravon sankari ei koskaan pyydä apua, usein torjuu sen ja kuitenkin hän tarvitsee sitä joka kriisissä. Toisaalta Rio Bravo on elokuvista perinteisin. Sen takana on koko Hawks ja westernin koko perinne ja tämän takana on itse Hollywood. Jos minua pyydettäisiin valitsemaan elokuva, joka oikeuttaisi Hollywoodin olemassaolon, valitsisin luultavasti Rio Bravon. Hawks on persoonallisimmillaan ja yksilöllisimmillään silloin kun hänen työnsä on vankimmin perinteistä: mitä vakaampi perusta, sitä vapaammaksi hän tuntee itsensä. Kaikki Rio Bravossa voidaan jäljittää westernin traditioon, silti kaikki siinä on olennaista Hawksia – jokainen henkilöhahmo, jokainen tilanne, jokainen jakso ilmentää häntä yhtä varmasti kuin Antonionin elokuvan jokainen yksityiskohta ilmentää Antonionia.

Käsite "traditionaalinen" sovellettuna westerniin voi merkitä kahta asiaa ja kahta hyvin erilaista lännenelokuvaa. Se antaa erinomaiset puitteet ohjaajalle, jota koskettaa Amerikan menneisyys, historian ja myytin raja-alue ja sivilisaation primitiiviset vaiheet. Toisaalta lajityyppi tarjoaa joukon sopivia konventioita, joiden avulla ohjaaja voi paeta nykyajan pintatodellisuuden kahleita ja todenmukaisuuden vaatimusta sekä ilmaista tiettyjä perustavia inhimillisiä pyrkimyksiä tai tutkia itselleen läheisiä teemoja. Olemassa olevien konventioiden arvo on siinä, että ne lujan rakennusperustan lisäksi herättävät katsojassa odotuksia, jotka luovalla tavalla voidaan tehdä tyhjiksi. Tätä periaatetta voidaan tutkia missä tahansa taidemuodossa millä tahansa aikakaudella, jolloin taiteilijalla on käytettävissään pitkälle kehittynyt perinne. Hyvä esimerkki on Mozart: hänen musiikkinsa tuoreus, sen kyky alati yllättää ja elähdyttää kuulija uuteen tietoisuuteen johtuu paljolti hänen tavastaan käyttää aikakauden "konventionaalista" kieltä herättääkseen odotuksia ja sitten tehdäkseen ne tyhjäksi – alituisesta jännitteestä konventionaalisen taustan ja varsinaisten nuottien välillä.

Rio Bravossa näkyy kaikkialla tämä jännite westernin konventioiden ja sen välillä miten Hawks itse asiassa käyttää niitä. Se on ilmiselvästi läsnä stereotyypeille rakennettujen henkilöhahmojen suhteissa. Esimerkiksi John Wayne on arkkityyppinen lännensankari: vahva, vaitelias, horjumaton. Kuitenkin juuri nämä piirteet antavat tilaisuuden huumoriin (etenkin Angie Dickinsonin kohtauksista), joka perustuu katsojan tietoisuuteen John T. Chancesta genre-hahmona, samalla kun Waynen ruumiillistama stoalaisen heroismin käsite on elokuvan kulmakiviä. Joissakin tapauksissa Hawks vie sovinnaisen henkilöhahmon niin pitkälle että se ylittää rajansa ja muuttuu yhtäaikaisesti tyypin lopulliseksi määritelmäksi ja sen kritiikiksi.

Ihmisen sisäsyntyinen tarve itsekunnioitukseen ja itsensä tiedostamiseen ovat niitä arvoja joille Hawks rakentaa henkilönsä ja tematiikkansa. Tämä motiivi kulkee läpi Rio Bravon yhdistävänä rakenneperiaatteena. Se esitellään jokaisen henkilön ensi kertaa ilmestyessä kuin fuugan aihe ja sitä kehitellään läpi koko elokuvan kontrapunktisesti ja fuugan ankaruudella. Se esitellään negatiivisena Duden kumartuessa poimimaan lanttia sylkykupista ja positiivisena Chancen puuttuessa asiaan. Coloradon ensimmäinen repliikki on sekin muunnelma teemasta kuten myös Stumpyn tai Feathersin esittäytyminen. Teema on kaikkialla läsnä ilmeten sekä Chancen taistelussa itsekunnioituksen puolesta että Duden kamppailusta sitä vastaan, huipentumana ”Kurkunleikkaajan laulun” sankarillisten assosiaatioiden vaikutus Dudeen hänen uudelleenlankeamisensa hetkellä. Hän on kohottamassa lasiaan, mutta pysäyttää liikkeensä ja kaataa viskin takaisin pulloon läikyttämättä pisaraakaan. Se on hänen voiton hetkensä ja yksi elokuvan historian suurista hetkistä.

– Robin Woodin (Howard Hawks, 1968 & 1981) mukaan ST (tekijätietoa päivitti AA 14.6.2007)