Pitkä pitkäperjantai (1980)

The Long Good Friday/The Long Good Friday - lång långfredag
Ohjaaja: 
John MacKenzie
Henkilöt: 
Bob Hoskins, Helen Mirren, Eddie Constantine
Maa: 
GB
Tekstitykset: 
norsk tekst
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
lyhennetty versio 97 min
Teemat: 
THATCHERISMI JA ELOKUVA
RIKOLLINEN 1970-LUKU II
Cockney-gangsteripomo Haroldin (Bob Hoskins) pyrkimys kunniallisen liikemiehen kirjoihin johtaa piinaavaan kujanjuoksuun John Mackenzien Pitkässä pitkäperjantaissa (The Long Good Friday, 1979). Kaikkien aikojen tehokkaimpiin kuuluva brittiläinen rikoselokuva pääsi jakeluun vasta 1980-luvulla, jolloin kuvaus Lontoon murskaavasta modernisoimisesta oli vielä tiukemmin ajan hermolla. Hoskins, Helen Mirren ja Eddie Constantine ovat loistavia.

Harold Shand (Bob Hoskins) on 1970-luvun lopun Lontoon alamaailmassa kukkulan kuningas, joka kontrolloi ja hallitsee laumaansa rautaisella otteella. Haroldilla on laajalti suhteita paitsi yhtiöksi kutsumaansa gangsteriryhmittymään myös poliisiin, hallitukseen ja Lontoon kaupunginvaltuustoon. Nyt rikokset ja bisneksen sujuvasti yhdistävällä gangsteripomolla on edessään suuri unelma, vuoden 1988 Lontoon olympiakisojen näyttämön rakentaminen. Rahoittaakseen hankkeen hän on kutsunut neuvotteluihin amerikkalaisen mafioson (Eddie Constantine).

Mutta jos Harold onkin huipulla, on hän sitä samassa räjähdysherkässä asemassa kuin James Cagney elokuvassa Valkoinen hehku. Yllättäen Haroldin valta – ja intensiivinen emotionaalinen ja fyysinen vallan mukanaan tuoma rauha – alkaa hajota. Huolella rakennettu imperiumi alkaa murentua, kun hänen omistamaltaan Mayfairin kasinolta löytyy pommi, toinen räjäytetään hänen omistamassaan pubissa ja myös Haroldin äidin auto kuljettajineen räjäytetään. Terrorin takana ei ole kukaan muu kuin IRA, joka ei suostu pelaamaan Haroldin säännöillä. Päähenkilö löytää näin itsensä tukalasta tilanteesta, josta ei tunnu olevan ulospääsyä.

Brittiläinen John MacKenzie (1928–2011) on ohjannut rikoselokuvansa Pitkä pitkäperjantai täydellisen realistisella otteella. Elokuva on kuvattu aidoilla kuvauspaikoilla ja tämä lisää kokonaisuuteen autenttisuutta, joka nerokkaasti katkaistaan muutamalla lähes surrealistiselta vaikuttavalla kohtauksella. MacKenzie onnistuu tuomaan ansiokkaasti esille thatcherismin alkuaikojen Lontoon ilmapiirin ja ajan hengen pitkälti myös Shandistä piirtyvän henkilöhahmon välityksellä. Lähes epätoivoisessa tilanteessa Shand käskee kätyreitään ottamaan selville, kuka häntä vainoaa. Jahti huipentuu yhdessä elokuvan visuaalisesti vaikuttavimmista kohtauksista, jossa joukko alamaailman toimijoita on otettu kiinni ja sidottu ylösalaisin roikkumaan lihakoukuista pakastelihavarastolla raakojen lihakimpaleiden ympäröiminä.

Visuaalisesti uskaliaalla kuvakielellä, realistisella miljööllä, tiukalla dialogilla, todentuntuisilla henkilöhahmoilla, nopealla toiminnalla ja tehokkaalla leikkauksella Pitkä pitkäperjantai kuuluu omaan erikoislaatuiseen brittiläisen rikoselokuvan alalajiin. Tästä lajityypistä hyvinä esimerkkeinä käyvät Tappakaa Carter (1971), Roisto (1971), Gumshoe (1971) ja Pulp (1972). Mutta jos Pitkä pitkäperjantai olisikin vain samankaltainen, yhtä henkeäsalpaava tahtilajissaan, yhtä tyylikäs ja väkivaltainen rikoselokuva, olisi se ainoastaan erinomaista viihdettä. Mutta Pitkä pitkäperjantai saa lisää vaikuttavuutta ja merkittävyyttä aikakautensa teoksena siksi, että käsikirjoittaja Barrie Keefe, ohjaaja MacKenzie ja pääosaa esittävä Bob Hoskins ovat luoneet elokuvastaan ennen kaikkea Harold Shandin muotokuvan, tyylilajiltaan lähes täydellisen klassisen tragedian.

– David Bartholomewn (Film Quarterly) mukaan Joona Hautaniemi 27.10.2016