Nuoruus sumussa (1946)

Ungdom på avvägar
Ohjaaja: 
Toivo Särkkä
Henkilöt: 
Leif Wager, Topi Ruuth, Hannes Häyrinen
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Toini Aaltonen • musiikki Harry Bergström
Maa: 
Suomi
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
113 min
Teemat: 
SUOMEN NUORET KANKAALLA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Toivo Särkän ohjaustyö Nuoruus sumussa (1946) on kuvaus vaikeuksista löytää paikkansa yhteiskunnassa käytyjen sotien jälkeen. Elokuva tutkailee kolmen nuoren miehen erilaisia polkuja Helsingin maisemissa.

1940-luvun alkupuolisko oli Toivo Särkän pitkän ohjaajataipaleen työläin ja saavutuksiltaan kaikkein merkittävimpiin kuuluvaa aikaa. Viidellätoista elokuvallaan hän oli myös ajanjakson ylivoimaisesti tuotteliain kotimainen ohjaaja. 1940-luvun jälkipuoliskolla Särkkä hellitti huomattavasti tahtiaan, osin syystä, että raakafilmipula puri ankarasti sota-ajan suurvalmistamoa ja Särkkä näki hyväksi antaa yhtiönsä vähäiset raakafilmivarat lähinnä muiden ohjaajien käyttöön.

Kaikkiaan Särkkä vuosina 1945–1948 ohjasi vain neljä näytelmäelokuvaa. Niistä ensimmäinen oli elokuva-arvostelija, maisteri Toini Aaltosen alkuperäiskäsikirjoitukseen pohjautuva Nuoruus sumussa, joka SF-Uutisten (1/1946) esittelyn mukaan ”on omistettu nuoruudelle ja nuorisolle. Mutta ei sotaa edeltäneelle onnelliselle ja turvalliselle nuorisolle, vaan niille miehille ja naisille, joiden ikänsä puolesta tulisi olla nuoria, mutta jotka sota-aika on tehnyt mieleltään vanhoiksi.”

Nuoruus sumussa on kohtaloelokuva. Se kuvaa ihmiskohtaloita, nuorisokohtaloita, kansankohtaloa. Se on näin ollen voimakkaasti yhteiskunnallinen elokuva. Mutta se on myös yksityis-inhimillinen. Se kertoo ihmisistä, jotka elämää sykkivin sydämin ja onnea janoten etsivät inhimillisyyttä tässä vaikeassa elämässä. Ja näin siitä tulee pakostakin myös psykologinen elokuva. Uskomme, että tällä kipeän ajankohtaisella elokuvalla on paljon sanottavaa nuorisolle, joka nyt kamppailee aikamme monien vaikeuksien kanssa ja myös heidän vanhemmilleen ja omaisilleen, jotka rakkaudella ja levottomuudella seuraavat lastensa kehittymistä.

Sodan kokemusten jättämät jäljet vaihtelevat. Nuoruus sumussa esittää lähinnä sosiaalisia ongelmia: sodasta palaavilla nuorukaisilla ei ole työtä eikä koulutusta. Yhteiskunta ei pidä huolta veteraaneistaan, ja uhkana on epätoivo ja kansan yhtenäisyyden rakoileminen. ”Yksin on niin vaikeaa, pitäkää yhtä!” lausuu rikollisuuteen sortunut Vilho viimeisinä sanoinaan. Nuoruus sumussa viittaa myös psykologisiin ongelmiin, jotka korostuvat selvemmin sellaisissa 1950-luvun elokuvissa kuten Jokin ihmisessä tai Verta käsissämme. Sodan muistoista ei päästä irti, vaan se aiheuttaa sopeutumattomuutta yhteiskuntaan, tyhjyyden tunnetta ja jopa väkivaltaisia purkauksia.

Kari Uusitalon (1975, 1977) ja muiden lähteiden mukaan ST