Bellevillen kolmoset (2003)

Les Triplettes de Belleville/Trillingarna från Belleville
Ohjaaja: 
Sylvain Chomet
Maa: 
Ranska/Kanada/Belgia/GB
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
81 min
Teemat: 
POLKIEN PÄÄSEE - PYÖRÄILYELOKUVIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
animaatio
Sylvain Chometin riemukas animaatio Bellevillen kolmoset (2003) tempaa mukaan Tour de Franceen, pyöräilykisojen kuningastapahtumaan. Musiikintäyteinen tarina nostaa hattua Jacques Tatille. Elokuva oli ehdolla parhaan animaation ja musiikin Oscar-palkintoihin.

Se oli törkeä vääryys. Disneyn elokuvaa Nemoa etsimässä ei voi huonoksi haukkua, mutta edistystä ja yritystä siinä on vain lumeeksi. Parhaan animaation Oscarin olisi ansainnut Bellevillen kolmoset, mutta sillä oli muutama vamma. Elokuva on taiteellinen, ranskalaisten tekemä ja Amerikkaa vastaan. Jos näillä ei torjuta amerikkalaisen elokuvateollisuuden kunnianosoitusta, niin millä sitten?

Bellevillen kolmoset on kuin parasta ranskalaista sarjakuvaa. Se on täynnä seepianväristä surrealismia ja lempeäksi huumoriksi naamioituvaa kritiikkiä amerikkalaista hegemoniaa vastaan. Hulluja nuo ranskalaiset, ja epäilemättä myös kommunisteja.

Ohjaaja Sylvain Chomet aloitti sarjakuvista. Ranskassahan sarjakuva ei ole hassukuvia sanomalehden takalistossa, vaan luksusalbumeina ilmestyvää kerrontataidetta, jossa kirjallisuus, kuvataide, elokuva ja runous kohtaavat. Jos Bellevilleä ihailee puhtaasti ulkoisin kriteerein, se voisi olla elokuvien Delicatessen, Kadonneiden lasten kaupunki ja Amélie piirretty pikkuserkku. Live action -menestysten tekijät aloittivat hekin sarjakuvista. Bellevillessä on historian lasipurkkiin säilötyn historian näköä. Onneksi Chomet ei ole mikään eläköötä Ranskalle huutava sentimentaalinen hupsu, vaan aidosti asioita viistoon katsova arjen anarkisti.

Bellevillen kolmoset on musikaali vailla dialogia ja melodraamaa. Se ei Disneyn tapaan kerro laulun, puheen ja toiminnan kautta siitä, mikä on viattomien kohtalo tässä pahuuden maailmassa. Elokuvan päähenkilö on ortopedisellä kengällä eteenpäin laahustava lyhytkasvuinen portugalilaismummo Champion, joka kasvattaa lapsenlapsestaan polkupyöräilijän. Huusholliin kuuluu myös junakammoa poteva paksu koira. Mafia kaappaa urheilijapojan New Yorkilta näyttävään Bellevillen taajamaan riistokapitalismin pyöriä polkemaan. Olisikohan tässä pieni kommentti rapakon takaisesta menosta?

Champion ja poika lähtevät polkuveneelle poikaa vievän valtamerialuksen perään ja törmäävät perillä Bellevillen kolmosiin, wanhan ajan vaudevilletähtiin, jotka pyytävät kranaateilla sammakkoja ja esiintyvät yhä. Noitamaisten naisten avustamana Champion tekee hyökkäyksen konnien luolaan. Action on kuin parhaasta jenkkielokuvasta, mutta hauskaa.

Bellevillen kolmoset ei ole varsinaista tarinaelokuvaa. Se on outojen hahmojen traagista komediaa ja loputtoman kekseliäiden audiovisuaalisten yksityiskohtien juhlakulkue. Harvoin on tullut nähdyksi elokuvaa, jota katsoessa ei voi yhtään tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sellaisia ovat ranskalaiset, mutta vain, jos he sanovat asiansa piirroksin. Tavallisessa ranskalaiselokuvassa ei ole vuosikymmeniin keksitty mitään näin riemukasta.

Bellevillen kolmoset arvostaa ajan patinoimaa amerikkalaista populaarikulttuuria. On klassista Fleischerin ja Disneyn piirrostyyliä, on Kippari Kallea ja on jazzin swing-kauden rytmejä. Kaikkea katsotaan ranskalaisittain kieroon. Hyllyvien ihmisvuorten kansoittama Belleville on liikenteen, hampurilaisten ja raa'an kapitalismin kehto. Elokuvassa on myös Jacques Tatia. Ranskalaiskoomikko teki 1950- ja 60-luvuilla Hulot-komedioitaan, jotka sekä ihastelivat että vihastelivat amerikkalaisten populaarikulttuuria äänitehoin vahvistetussa puolimykässä muodossa.

Belleville yhdistää eri animaatiotekniikat yhdeksi loisteliaaksi kokonaisuudeksi. Ainoat vertauskohdat löytyvät Japanista, jossa sielläkin vain Hayao Miyazakin putiikki yltää joskus johonkin vastaavaan.

– Kari Salmisen mukaan (Aamulehti, Allakka 20.3.2004) AA 12.6.2012