Mullin mallin (1961)

Upp och ner
Ohjaaja: 
Veikko Itkonen
Henkilöt: 
Esa Pakarinen, Eemeli, Kokemäen Uuno
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Reino Helismaa
Maa: 
Suomi
Tekstitykset: 
ei tekstitystä
Ikäraja: 
S
Kesto: 
75 min
Teemat: 
VEIKKO ITKONEN
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Mullin mallin (1961) on "kaiken kansan naurattajien" kuplettiketju. Kellarihuumorista vastaavat mm. Esa Pakarinen, Eemeli, Reino Helismaa sekä Bluff Brothers eli Spede Pasanen, Matti Kuusla ja Pentti Nevaluoma.

Mullin mallin on suomalaisen studiokauden viimeisten vuosien levottomin monumentti, rillumarein varsinainen kuolinkorahdus – siitä huolimatta, että Severi Suhosen hahmolla oli vielä edessään neljäs valkokangasesiintyminen Matti Kassilan Meiltähän tämä käy -elokuvassa (1973), mutta se menee jo haudan- tai ruumiinryöstön piikkiin. Mullin mallin kuuluu löyhäpiirteiseen mutta tunnistettavaan sarjaan, jossa tuottaja Itkonen pyrki riisumaan myyntiartikkeleistaan kaiken muun paitsi niiden keskeisiksi oletetut viihdeattraktiot – eli tarjoamaan katsojille pelkkää kirkasta ilman lantrinkia. Jack Witikka ohjasi sarjan elokuvista kolme ensimmäistä. Suuri sävelparaati oli ollut pelkistetyin kaikista, käynnistäen iskelmäpötköjen aikakauden. Virtaset ja Lahtiset ei teatteritaltiointina elokuvallistanut itseään tippaakaan I Love Lucy -sarjan yläpuolelle, ja Iloinen Linnanmäki tinki sekä rytmistä että logiikasta yrittäen runtata valkokankaalle niin monta Peacockin revyynumeroa kuin mahdollista.

Mullin mallin suunniteltiin kotimaisten viihdyttäjien kupletti- ja sketsiputkeksi, keskeisinä vetonauloina Esa Pakarinen (ensimmäisessä filmiroolissaan Masa Niemen itsemurhan jälkeen), käsikirjoittaja Helismaa (joka ei ollut kirjoittanut Pakariselle neljään vuoteen vetäydyttyään Pekka ja Pätkä -sarjasta), rillumarein jälkivesiaallon supertähti Eemeli sekä nuori ja touhukas Spede Pasanen. Pyrkimyksenä on mitä ilmeisimmin ollut tehdä Suuren sävelparaatin kaltainen, äärimmäisestä askeettisuudesta ponnistava käsitteellinen viihderakennelma. Itkosen paluu ohjaajaksi viiden vuoden tauon jälkeen ynnä hänen ilmiselvä kykenemättömyytensä operoida witikkamaisella tyylillä ahtaissa raameissa romauttaa kokonaisuuden avantgarden suuntaan. ”Limboilut on tallennettu niin slarvisti, että kameraa tuskin vaivaudutaan suuntamaan kulissiin, vaan se sojottaa takana olevaan seinään.” (PvB). ”Kaikki sooloesiintyjät esiintyvät kankaan oikealla reunalla, jolloin kankaan vasemmalla puolella pääsevät oikeuksiinsa Royn yksinkertaisuudessaan nerokkaat [harmaa seinä] lavastukset.” (Matti Salo). Itkonen itse toimi elokuvan kuvaajana ottamatta krediiteissä kunniaa itselleen.

”Täytyy surkutellen todeta, että liian monet elokuvayleisöstä paljastavat henkisen köyhyytensä hohottamalla tekeleelle.” (Jatta & Jutta, Pyrkijä 6–7 / 1961). Äärimmäisen vähättelevät aikalaisarvostelut olivat itsestäänselvyyksiä, mutta nekään eivät riitä kuvaamaan kuinka syvissä vesissä tällä kertaa uitiin. Oltiin luotu suomalaisen elokuvan nollavuoden mahdottomin tuote, joka ei mennyt kaupaksi edes yleisölle. Koska Mullin mallin ei ole sittemminkään saanut kannatusta edes rillumarein sydämellisimmiltä älykköymmärtäjiltä, voidaan koko liikkeen katsoa saapuneen sen myötä lopulliseen kulttuurivallankumoukselliseen maaliinsa.

– Petteri Kalliomäki 4.7.2018; krediittien ja sitaattien lähteinä Suomen kansallisfilmografian osat 4 ja 6 sekä Suomalaisen elokuvan kultainen kirja