Varsinaiset kumppanukset (1981)

Buddy Buddy/Kompisar
Ohjaaja: 
Billy Wilder
Henkilöt: 
Jack Lemmon, Walter Matthau, Paula Prentiss, Klaus Kinski
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Billy Wilder & I. A. L. Diamond (Francis Veberin näytelmästä)
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
96 min
Teemat: 
BILLY WILDER
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Varsinaiset kumppanukset (Buddy Buddy, 1981) oli Billy Wilderin tyylikäs loppukumarrus ohjaajana, amerikkalainen versio Édouard Molinaron Kiusanhengestä (L’Emmerdeur, 1973). Kylmäverisen tappajan (Walter Matthau) kompastuskiveksi tulee naapurihuoneen Jack Lemmon, joka yrittää huonolla menestyksellä tehdä itsemurhaa.

Kun MGM tarjosi Billy Wilderin ohjattavaksi ranskalaisen menestysnäytelmän/elokuvan uusintafilmatisointia, Wilder näki siinä oivan mahdollisuuden työskennellä jälleen yhdessä Jack Lemmonin ja Walter Matthaun kanssa. Tuottajana toimi Jay Weston (vuodesta 1951 lähtien Wilder oli tuottanut elokuvansa yleensä itse). Käsikirjoitus valmistui vauhdikkaasti I.A.L. Diamondin kanssa. Varsinaiset kumppanukset oli Wilderin kahdestoista elokuva Diamondin kanssa ja seitsemäs Lemmonin kanssa. Panavision-kuvauksessa Wilder palasi vielä kerran laajakankaaseen, jota hän oli suosinut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Kesäleskestä saakka. Kuten ohjaajalla monesti aikaisemminkin, tämänkin elokuvan pohjana oli näytelmä. Se palautti mieleen Wilder/Diamond/Lemmon/Matthau -nelikon ensimmäisen yhteistyön Onnenonkijat, mutta myös Lemmon/Matthau -elokuvan Parittomat kumppanukset (The Odd Couple, 1968).

75-vuotias Wilder oli kuvauspaikalla pirteä ja hyväntuulinen. Aikana, jolloin monien ohjaajien elokuvien aikataulut ja budjetit paisuivat paisumistaan Wilder ylpeili sillä, että hän oli aina pysynyt suunnitelmissa. Hän ilmoitti filosofiakseen: "Luo hyvä ilmapiiri kuvauspaikalla. Niin kauan kuin vitsit eivät ole vähissä, elokuva valmistuu alta aikataulun". Wilder suosi lyhyitä ja tehokkaita työpäiviä: kello 17 mennessä kuvausten oli oltava ohi. Hän nautti siitä, että työ sujui tehokkaasti vailla kireyttä ja painetta.

Wilder, sanojen mies, journalisti ja käsikirjoittaja, kertoo: "ryhdyin ohjaajaksi lähinnä puolustaakseni käsikirjoitukseni integriteettiä". Jack Lemmon toteaa: "Wilder on sanonut, että kun käsikirjoitus on valmis, 85% elokuvasta on tehty. Jäljellä on enää filmaamisen taakka". Lemmon lisää: "Monet ohjaajat tekevät loisteliaita kohtauksia, mutta kun ne yhdistetään toisiinsa kaulakoruksi, se ei olekaan kaunis. Wilderin nerous on siinä, että hänen kaulakorunsa kimmeltävät aina." 25 vuoden ajan Wilder oli työskennellyt I.A.L. Diamondin kanssa ("vietän enemmän aikaa hänen kuin oman vaimoni kanssa!"). Wilder tarvitsi käsikirjoittajakumppania 1930-luvulla, koska hänen englanninkielentaitonsa oli puutteellinen, mutta jatkoi tapaa kielitaitonsa täydellistyttyäkin. Hän on vaatimaton mies. "En usko 'auteur'-näkemykseen. Teen leffoja, en elokuvataidetta. Tekisin mieluummin Hullujen häkin kuin Godardin kootut teokset", hän sanoo sikaria sytyttäessään. "Mutta uskon korkeaan laatuun ja siihen että yleisö arvostaa sitä".

Varsinaiset kumppanukset sai huonot arvostelut. Sitä pidettiin vaisuna uudelleenlämmityksenä. Kuvaustyylin arkisuuteenkin kiinnitettiin huomiota. Ohjaajan laskeneeseen box office -arvostukseen ei tullut korjausta. Mutta Wilderin jäähyväiselokuva on kestänyt aikaa. Se on kevyt, ilkikurinen loppukumarrus, rento ja kirpaiseva kertaus tutuista motiiveista.

– Antti Alanen 1993 lähteenä Buddy Buddy. Handbook Of Production Information (Metro-Goldwyn-Mayer 1981)

Aiempi filmatisointi: L'Emmerdeur (Kiusanhenki, Ranska 1973), ohjaus: Edouard Molinaro, pääosissa Lino Ventura (Ralph) ja Jacques Brel (François Pignon), esitettiin Suomessa englanninkielisenä versiona A Pain in the A- . "Ralph on ammattitappaja, jonka tehtävänä on ampua Randoni, joka on menossa tekemään haitallisia todistuksia organisaatiota vastaan. Ralph saa hommassa riesakseen Pignonin, alusvaatekauppiaan, joka viereisessä hotellihuoneessa yrittää epäonnistuen hirttää itsensä. Ralphin hommat menevät vähitellen täysin pieleen, kun Pignon liimautuu häneen jatkuvana kiusanhenkenä ja yrittää saada Ralphinkin parantelemaan seonneita rakkausasioitaan. Lopulta miehet joutuvat yhdessä poliisien tulituksen kohteeksi, jäävät kiinni ja päätyvät samaan selliin. Teatterikomediaa valkokankaalla" (Kinolehti 1/1975).