Pitkä viikonloppu (1983)

Vivement dimanche!/Äntligen söndag!
Ohjaaja: 
François Truffaut
Henkilöt: 
Fanny Ardant, Jean-Louis Trintignant, Philippe Laudenbach
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
110 min
Teemat: 
FRANCOIS TRUFFAUT
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
François Truffaut'n viimeiseksi jäi Pitkä viikonloppu (1983). Säteilevä mustavalkoinen komedia oli kunnianosoitus Hitchcockille ja Fanny Ardantille. Jean-Louis Trintignant on murhista epäilty kiinteistönvälittäjä, Ardant hänen umpirakastunut ja dynaaminen sihteerinsä, joka päättää pelastaa pomonsa.

François Truffaut’n viimeiseksi jäänyt elokuva kuuluu hänen sarjaansa "amerikkalaisen rikosromaanin ranskalaisia sovituksia", linjaan, joka alkoi David Goodis –tarinasta Ampukaa pianistia ja jatkui William Irishin alias Cornell Woolrichin romaanien sovituksilla Morsian pukeutui mustaan ja Mississipin velho. Pitkän viikonlopun kirjailija on Charles Williams, Truffautin mielestä aiheettoman tuntematon nimi, jonka 1970-luvulla tapahtunutta itsemurhaa ei amerikkalaisissa lehdissä pidetty edes pikku-uutisen arvoisena.

 
"Aina kun olen ollut tekemisissä salapoliisikirjailijan kanssa, minuun on tehnyt vaikutuksen hänen vaatimattomuutensa, ammattitaitonsa, mutta myös hänen surumielisyytensä. Jotakin epätoivoista ja kohtalokasta on useinkin kirjailijassa, joka ansaitsee elantonsa kertomalla rikostarinoita. Kritiikki ei koskaan puhu näistä viihdekirjailijoista, heillä ei koskaan ole ollut tunnetta 'omasta yleisöstä'. Mutta silloinkin, kun he näyttävät hutiloivan ja kirjoittavan vain rahan vuoksi, he paljastavat itsensä fiktiossaan intiimimmin kuin kukaan uskoisi tai edes he itse kuvittelevat. He luulevat olevansa hyvinkin piilossa muutamien ruumiiden ja muutamien revolverien takana, ja samalla he paljastavat itsensä, ripittäytyvät ja toteuttavat pakonalaisessa tilassaan vapaata luomistyötä. Samoin vanhan Hollywoodin B-elokuvien tekijät luulivat olevansa pelkkiä studiotyöläisiä, kun he itse asiassa olivat aitoja ja luovia taiteilijoita." (Truffaut)

   
Williamsin pienen näköisen tarinan Truffaut on onnistunut virittämään omaan persoonalliseen äänilajiinsa. "Musta komedia" on kai osuvin määre elokuvalle, joka vaivattomasti tavoittaa niin hilpeät kuin traagiset sävyt, niin murhan kuin rakkauden sävelet, humoristiset käänteet ja elämän perusasiat, teatterin ja elämän roolileikit.

   
Truffaut’n tyylilaji on jäljittelemätön, mutta Pitkän viikonlopun kummisetää ei toki ole vaikea tunnustaa: taustalle kummittelee Truffautin niin suuresti ihailema Hitchcock, milloin enemmän, milloin vähemmän suorina viitteinä ja kunnianosoituksina. Syyttömästi epäilty ja takaa-ajettu mies, jonka itse on todistettava viattomuutensa löytämällä oikea syyllinen, on muuan Hitchcockin keskeisiä asetelmia, niin kuin muistetaan elokuvista 39 askelta, Viidennen kolonnan mies, Väärä mies, Vaarallinen romanssi, Frenzy... Lisäksi tunnollinen filmihullu voi Pitkästä viikonlopusta poimia viittauksia ainakin Takaikkunaan, Täydelliseen rikokseen, Varkaitten paratiisiin, Psykoon...

  
Myös rikosgenren konventioihin Truffaut’n suhde on samalla kertaa kunnioittava ja hellän pilaileva. Juoni on sekava ja murhien motiivit epämääräisiä kuin Syvässä unessa konsanaan. Yllättävät käänteet ja yhteensattumat eivät mene täydestä edes lapsiin, mutta filmihullut eivät aseta niitä hetkeäkään kyseenalaiseksi: ne kuuluvat kuvioon, kuten myös Nestor Almendrosin mustavalkoinen kuvaus, joka lataa yön maisemat ja yössä liikkuvat ihmiset ja pimeyden teot osin nostalgisen, osin kontrastisen kuvadramaturgian elementeiksi.

   
Keskeinen ja toistuva aihe Truffaut’n koristekuviossa on näyttelijätär Fanny Ardant, jolle Pitkä viikonloppu on ilmeinen kunnianosoitus. Jo kriitikkona Truffaut kirjoitti: "Elokuva on naisten, tahtoo sanoa näyttelijättärien taidetta. Ohjaajan työnä on antaa kauniiden naisten tehdä kauniita asioita." Nainen on tämän elokuvan keskipiste ja käyttövoima aivan samoin kuin elokuvan murhaajalla: "Tein kaiken naisten takia."