Tuntematon sotilas (1955)

Okänd soldat
Ohjaaja: 
Edvin Laine
Henkilöt: 
Kosti Klemelä, Heikki Savolainen, Reino Tolvanen
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Juha Nevalainen • kuvaus Pentti Unho, Osmo Harkimo, Olavi Tuomi, Antero Ruuhonen
Maa: 
Suomi
Ikäraja: 
K12
Kesto: 
179 min
Teemat: 
ITSENÄISYYSPÄIVÄ: TUNTEMATON SOTILAS
SUOMI 100
SUOMALAISET MESTARIKUVAAJAT
Kopiotieto: 
4K DCP (restauroitu KAVI 2017)
Lisätieto: 
Väinö Linnan romaanista
Edvin Laineen Tuntematon sotilas (1955) oli ensimmäinen filmatisointi Väinö Linnan sotaromaanista. Erästä piirrettä siitä ei mikään myöhempi tulkinta voi tavoittaa: suurin osa tekijöistä oli sodan kokenutta sukupolvea. Elokuvan tunnelatauksessa oli dokumentaarista aitoutta. Suomen 100-vuotisjuhlaan valmistuneeseen digitaaliseen restaurointiin on palautettu elokuvan alkuperäinen lopetus.

Edvin Laineen Tuntematon sotilas on kaikkien aikojen kuuluisin ja menestyksekkäin suomalainen elokuva, vastaansanomaton monumenttityö: kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen se tallensi filminauhalle sodan kokeneen sukupolven kasvot – tässä suhteessa se jää ainutlaatuiseksi elokuvamme historiassa.  Teoksesta on kirjoitettu erittäin paljon. Seuraavassa vain pari otetta, kansainvälinen ja kotimainen ääni:

"Voimallinen kuvaus sodan kauhuista ei välttämättä muodostu hyökkäykseksi sotaa itseään vastaan [---] Tuntemattoman sotilaan kanta on kuitenkin selvä: sotaa ei tahdota. Siihen päädytään diplomaattisia teitä, se päättyy ilman voittoa. Tällaisessa kehyksessä kaikki sodan aspektit voidaan näyttää ilman vääristymiä; ja kaikki mikä tapahtuu, oli se sitten komeaa tahi arkista, näyttäytyy oikeassa perspektiivissä elokuvan alun ja lopun välillä. Me näemme miesten tukahdutetun pelon kun he kuulevat ensimmäiset konekivääritulen äänet; me näemme sotilaskurin pieniä halpamaisuuksia ja myös kahden miehen tulevan ammutuiksi kurittomuudesta; me näemme rohkeutta ja pelkuruutta sekä myös aitoa sankaruutta johon päädytään ilman ennakoivia ajatuksia. Ennen kaikkea me näemme armeijakunnan sisässä toteutuvan muutoksen, jossa suuri joukko hyvin erilaisia persoonallisuuksia, kaikki heistä kiskaistuna pois normaalista elinympäristöstään, mukautuu yhteiseen vaaraan ja yhteiseen uhkaan, yhdistyneinä sen hämärähkön uskomuksen puitteissa että he taistelevat maansa kunnian puolesta.

Edvin Laineen ohjaus on komeaa. Parhaimmillaan se tuo mieleen Pabstin – näin esimerkiksi kohtauksessa jossa ambulanssiin teljetyt haavoittuneet kauhistuttavalla tavalla ammutaan. Ehkä kertomuksen hurjuutta olisi pitänyt vastata vielä johdonmukaisemmin ylivertaisen tekniikan; ehkä dramaattisen tempon häilyvyys vie voimaa kohtauksilta jotka jäävät siten vähän eristyneiksi. Mutta tällaiset pienet vastaväitteet tulee kirjanneeksi vain vastahakoisesti: on jotenkin naurettavaa yrittää etsiä virheitä teoksesta, jonka kokonaisvaltaisuus on näin intohimoinen."

– Dai Vaughan, Sight and Sound, syys 1958

"Tuntematon sotilas on Edvin Laineen 25. ohjaustehtävä. Se on arvokas juhlatyö. Hän on mainio henkilöohjaaja; dramaattisissa kohtauksissa hän osoittaa intensiivisyyttä ja ilmaisukykyä, joka on rinnakkaista Linnan asiallisuudelle ja koruttomuudelle. Esimerkiksi kiljujuhla voitaisiin helposti tehdä yliammutusti, mutta Laine vangitsee sen kaiken burleskin ja huumorin ja rajun komiikan muuttamatta kohtausta karikatyyriksi. Taistelukohtauksissa hän osoittaa yllättävän varmaa filmisilmää. Kamera-ajot ja sommittelut ovat hillittyjä ja perusteltuja, tunnelmat ovat voimakkaita, realismi mukana olleiden sanoman mukaan aitoa ja osoittaa tuskin lainkaan sitä marionettimaisuutta, joka on tunnusomaista esimerkiksi amerikkalaisille ja englantilaisille sotaelokuville. Edvin Laine on siis osoittanut, että hänellä on niitä sotapäällikönominaisuuksia, joita vaaditaan tällaisen suurelokuvan ohjaajalta: hän on tavoittanut sodan jylhän mielettömyyden ja kurjan helvetillisyyden, tapahtumat ovat autenttisen järkyttäviä ja eriäillä kirjan kaameimmista episodeista (esim. ambulanssi; koko perääntymisvaihe) on tässäkin sama teho katsojaan kuin nuijaniskulla. Minun on myönnettävä, etten ole nähnyt sotaelokuvaa, jota suggestiivisessa ilmaisevuudessa ja veristisessä yleissövyssä voi verrata Laineen teokseen; sellaiset elokuvat kuin Rossellinin Paisà ja Rooma – avoin kaupunki tai Clémentin Taistelu rautateistä voidaan ehkä asettaa sen rinnalle, mutta koska ne eivät käsittele rintamalinjan tapahtumia, ei niitä voi ottaa lukuun."

– Jerker A. Eriksson, Parnasso 1956