Kuinka äkäpussi kesytetään (1967)

The Taming of the Shrew/Så tuktas en argbigga
Ohjaaja: 
Franco Zeffirelli
Henkilöt: 
Elizabeth Taylor, Richard Burton, Vernon Dobtcheff
Lisähenkilöt: 
musiikki Nino Rota
Maa: 
Italia/USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
118 min
Teemat: 
SHAKESPEARE ELÄÄ!
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
William Shakespearen komediasta Kuinka äkäpussi kesytetään
Tosielämän riitelevät rakastavaiset Elizabeth Taylor ja Richard Burton tähdittivät Franco Zeffirellin esikoiselokuvaa – ja ensimmäistä ohjaajan kaikkiaan neljästä Shakespeare-tulkinnasta –, Kuinka äkäpussi kesytetään (1967). Uhkeasti puvustettu ja lavastettu komedia kohoaa herkulliseksi farssiksi pääparin kisatessa valokeilasta.

Kuinka äkäpussi kesytetään oli nuoren Shakespearen ensimmäinen kokeilu huvinäytelmän saralla ja se kuuluu hänen kaikkien aikojen esitetyimpiin komedioihinsa. Suosio voidaan laskea teoksen värikkään, karkeasti ilottelevan elinvoiman ja irvokkaaksi äityvän huumorin tiliin, mutta myös näytelmän ihmiskuvissa on nuoren neron riehakasta voimantuntoa. Juoneltaan näytelmä on siekailematonta lainaa tuntemattoman kirjailijan tarinasta, jota Shakespeare on muokannut suuren ihmiskuvaajan itsevarmuudella: alun perin äkäpussi ja hänen kesyttäjänsä olivat vastenmielisiä raakimuksia jotka lopuksi nujerretaan ylen määrin karkein keinoin. Shakespeare pehmensi henkilöhahmoja ja antoi heille vivahteikkaan inhimillisen luonteen.

Ennen Zeffirellin, Burtonin & Taylorin tuotantoa Shakespearen näytelmä oli filmattu kaikkiaan jo kahdeksan kertaa, tunnetuimpina versioina Douglas Fairbanksin ja Mary Pickfordin elokuva (1929) sekä George Sidneyn ohjaus Cole Porterin musical-sovituksesta (Kiss Me Kate, 1953). Huolimatta siitä että Zeffirelli ja hänen käsikirjoittajansa ovat karsineet puheita, siirtäneet repliikkejä ja lisänneet jotakin, suurin osa Shakespearen tekstiä ja - mikä tärkeämpää - näytelmän henki ovat tallella. Renessanssin paletin räiskyvimmät värit antavat eloa miljöökuvaukselle ja lavastukselle, jotka poikkeavat edukseen historiallisten Hollywood-elokuvien standardeista.

Silti kyseessä on paljolti näyttelijöiden elokuva ja Zeffirelli antaa Burtonin ja Taylorin elämää suurempien persoonallisuuksien hallita valkokangasta ilman että he hukuttavat näytelmää. Kate kuuluu Elizabeth Taylorin onnistuneisiin osasuorituksiin ja milloin elisabetiaaninen draama alkaa käydä hänen voimilleen, kamera siirtyy Burtoniin, joka tavoittaa jambimitan kadenssit synnynnäisellä vaivattomuudella. Burton käy Katensa kimppuun innoituksella, joka tekee hänestä elostelevan koomisen sankarin mallikappaleen.

Shakespeare välitti liikaa sivuhenkilöistään jättääkseen koko show’n tähdille ja Zeffirellin elokuvassakin juuri sivuosanäyttelijät antavat Burtonin rinnalla näytelmälle uuden elämän. Victor Spinetti, Cyril Cusack ja Michael Hordern tekevät loisteliaat tulkinnat ja Natasha Pyne suurisilmäisenä sisarena onnistuu antamaan Katen henkilöhahmolle lisää painoa ja makua juuri vastakkaisella lähestymistavallaan.

Zeffirelli osaa tarjota Shakespearea helposti sulavassa muodossa nykypäivän yleisölle. Tämän hän todisti tekemällä heti perään Romeon ja Julian menestykselliseksi love storyksi. Äkäpussissa hän osoittaa varmaa tajua siitä mikä tekee komediasta hauskan. Kun klassikkoa käsitellään kuolemattomana, se kuolee; epäkunnioittavuudellaan ja eloisuudellaan Zeffirelli on puhaltanut vanhaan tekstiin uuden elämän.

Timen (17.3.1967) ja muiden lähteiden mukaan