Hissillä mestauslavalle (1957)

Ascenseur pour l'échafaud/Hissen till galgen
Ohjaaja: 
Louis Malle
Henkilöt: 
Maurice Ronet, Jeanne Moreau, Lino Ventura
Lisähenkilöt: 
kuvaus Henri Decaë • musiikki Miles Davis
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
92 min
Teemat: 
BLACK HISTORY MONTH: JAZZ
TAVERNIER: VOYAGE
ELOKUVAN HISTORIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Louis Malle oli Ranskan uuden aallon aikalainen mutta oman tiensä kulkija. Hänen ensimmäinen itsenäinen ohjaustyönsä Hissillä mestauslavalle (Ascenseur pour l'échafaud, 1958) on omaperäinen jännitystarina, jossa pienet yhteensattumat saavat aikaan sen, että täydellinen rikossuunnitelma alkaa mennä pieleen.

Jos rajoitutaan tekemään yhteenveto elokuvan Hissillä mestauslavalle käsikirjoituksesta, niin kyseessä on tarina epäonnistuneesta yrityksestä suorittaa täydellinen rikos. Rakastavaiset ottavat hengiltä naisen epämiellyttävän aviomiehen, mutta rakastaja jää poliisin verkkoon, ironista kyllä rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Hänen yrittäessään selvittää viattomuuttaan, ryömii hänen todellinen rikoksensa esiin. Aihe on jokseenkin banaali, eikä sitä esitetä valkokankaalla ensimmäistä kertaa. Mutta Mallen kuvat öisestä Pariisista eivät unohdu, niissä kukkii sellainen modernistinen tunnelma, jonka aikaisemmin vain Apollinaire on pystynyt luomaan.

Ei ole oikein selvää, millä keinoin Malle on luonut tämän tunnelman, mutta mieleen jää hissikori, jossa Maurice Ronet istuu toivottomasti vangittuna, ristikon erottaessa hänet rakastetustaan. Ja jos mielikuvat keskittyvät näihin yksityisiin kuviin, se johtuu siitä, että ne sisältävät avaimen Mallen lempiteemoihin, joita hän myöhemmin on jatkuvasti kehitellyt.

Elokuvassa Hissillä mestauslavalle hallitsevia aineksia ovat ilmapiiri, sävytys, kerronnan vimma. Kun Louis Malle kommentoidessaan tätä elokuvaa sanoo tehneensä vain tyyliharjoitelman, ei tämä merkitse, että hän olisi halunnut tehdä kappaleen ”taidetta taiteen vuoksi”, vaan että hän pitää teostaan ensimmäisenä yrityksenä ilmaista itseään elokuvan kielellä. Se, mikä pätee tähän, pätee myös hänen myöhempiin teoksiinsa: mieltymys mykkiin kohtauksiin, kohtuullisuuden taju, vissi understatement. Mallen sankarit korottavat harvoin ääntään, eivätkä he saa mitään hurjia kohtauksia – ääninauhalta ei kuulu kirkumista, vaan Miles Davisin musiikkia. Mallen elokuvatyylin eleganssi ei ole kaukana ranskalaisen klassisismin helmistä.

– Henry Chapier