Sittenkin rakastan sinua (1977)

Dites-lui que je l'aime/Jag älskar henne ändå
Ohjaaja: 
Claude Miller
Henkilöt: 
Gérard Depardieu, Miou-Miou, Claude Piéplu
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
107 min
Teemat: 
PATRICIA HIGHSMITH
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Patricia Highsmithin romaanista This Sweet Sickness
Claude Millerin Sittenkin rakastan sinua (1977) on tutkielma pakkomielteestä, toivottoman rakkauden kieroutumisesta mielipuolisiin mittoihin. Nukkavieru tiedemies (Gérard Depardieu) kertoo kollegoilleen käyvänsä viikoittain vanhempiensa luona hoitokodissa. Tosiasiassa vanhemmat ovat kuolleet aikaa sitten, ja mies rakentaa salaa lemmenpesää nuoruudenrakastetulleen. Tämä on kuitenkin ehtinyt jo naimisiin toisen miehen kanssa.

Claude Miller (s. 1942) on 1970-luvulla uransa aloittanutta ranskalaisohjaajien polvea, Blierin, Tavernierin ja Corneaun ikätoveri, jolla vielä oli elävä kosketus uuden aallon perintöön: hän oli Truffaut’n työtoveri monissa elokuvissa ja toimi myös Godardin ja Demyn assistenttina. Millerin esikoisohjaus La meilleure façon de marcher (”Paras tapa kävellä”, 1975) olikin selvästi Truffaut’n heimoa tavassaan kuvata lapsia ja lasten kesäleiriä.

Toisessa elokuvassaan Sittenkin rakastan sinua Miller kävi käsiksi Patricia Highsmithin rikosromaaniin ja sovitti sen tiheäksi elokuvaksi, jonka syntyaikanaan koettiin vetävän vertoja kuuluisammalle Highsmith-elokuvalle, Wendersin Amerikkalaiselle ystävälle. Highsmithin tyypillinen psykoottinen päähenkilö romaanista Suloinen sairaus on Millerin käsittelyssä ja Depardieun ruumiillistamana saanut uudenlaista inhimillisyyttä ja uskottavuutta.

Sittenkin rakastan sinua on jännittävä tutkielma pakkomielteestä, toivottoman rakkauden kieroutumisesta mielipuolisiin mittoihin. Depardieun tulkitsema David on päältä katsoen rauhallinen tiedemies, jonka psyykestä kuitenkin paljastuu vähän vähältä yhä sairaampia kerroksia. Hän on tarrautunut menneisyyden ihannekuvaan, nuoruudenrakastettuunsa Liseen, jota hän itsepintaisesti ahdistelee tämän mentyä naimisiinkin. Tunne tekee hänet täydellisen sokeaksi kaikelle muulle, Lise on kasvanut Davidin tietoisuudessa ainoaksi tavoiteltavaksi olennoksi maan päällä: häntä varten David on rakentanut kodiksi viikonloppumajan, joka toistaa koko sisustuksessaan pysähtynyttä, jähmettynyttä, lapsuuden haavekuviin tarrautunutta suhdetta. Davidia rakastava Juliette yrittää turhaan vapauttaa miehen tämän epätoivoisesta fiksaatiosta, mutta hänen yrityksensä johtavat vain uusiin murhenäytelmiin ja lopulliseen tuhoon.

Miller on korostanut, ettei hän ole halunnut nähdä Davidia pelkkänä psykopaattina ja mielipuolena: ”Olen vakuuttunut siitä, että David tekee valkokankaalla vain sen, mitä useimmat ihmiset tekevät mielessään.” Pohjimmiltaan kysymys on impotenssista, kyvyttömyydestä rakastaa naisia sellaisena kuin he ovat. Erinomaisten näyttelijöidensä tuella Miller onkin tehnyt ihmisensä ihmisen mittaisiksi ja saanut myös miljöökuvauksen ja atmosfäärin vastaamaan tematiikkaa. Elokuva tapahtuu kylmänhohtoisina talvikuukausina Ranskan alppimaakunnassa, se kuvaa luontoa, ihmisiä, kaupunkeja, taloja, työpaikkoja ja ravintoloita naturalistisesti, suurentelematta ja kaunistelematta. Koko elokuva henkii alakuloisen uhkaavaa tunnelmaa, jonka oudosti vangitseva jännite kestää upeaan loppukohtaukseen saakka, jossa David näyttäytyy täysin oman päähenkilön unimaista, tuomittua vaellusta lapsenomaisen pakkomielteen ja hullun rakkauden poluilla.

– Pertti Lumirakeen (1978), Sakari Toiviaisen (1978) ja muiden lähteiden mukaan