Cría cuervos – korppi sylissä (1976)

Cría cuervos/En korp i famnen
Ohjaaja: 
Carlos Saura
Henkilöt: 
Ana Torrent, Conchita Pérez, Mayte Sánchez
Lisähenkilöt: 
tuottaja Elías Querejeta • kuvaus Teodoro Escamilla • musiikki Federico Monpou
Maa: 
Espanja
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
110 min
Teemat: 
CARTE BLANCHE À PIRJO HONKASALO
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Carlos Sauran Angelica-serkun lopetuskuva näyttää äidin harjaamassa tyttärensä tukkaa peilin edessä. Tämän kohtauksen Saura on sanonut olleen lähtökohtana hänen ehkä upeimpaan elokuvaansa Korppi sylissä, joka palkittiin juryn erikoispalkinnolla Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1976. Tässä toiminnassa, äidin ja tyttären välisen fyysisen hellyyden kokemisessa, on Sauran elokuvan keskeinen hetki. Sillä vaikka Saura useimmissa elokuvissaan välittää katsojille ihmistä ympäröivän synkän, hieman pelottavankin psykologisen maailman, on hänen töissään kuitenkin tunnetta ja hellyyttäkin nimenomaan ihmisten fyysisen kosketuksen hetkissä.

Korppi sylissä on kertomus yhdeksänvuotiaan Ana-tytön elämästä hänen äitinsä kuoleman aikoihin ja sitä seuraavina kuukausina. Ana kokee äitinsä kuoleman niin voimakkaasti, että hänen mielensä yhdistää äidin fyysisen olemuksen kaikkiin hellyyden osoituksiin, mitä hän saa. Sillä kaikki muu on ahdistusta, pelkoa ja jännitystä. Saura itse onkin sanonut: “En ole koskaan uskonut ‘ihanaan lapsuuteen’. Minulle lapsuus on aikaa, jolloin yölliset kauhun hetket, tuntemattoman pelko ja yksinäisyys ovat vähintään yhtä intensiivisiä tunteita kuin elämänilo ja uteliaisuus, joista pedagogit niin mielellään puhuvat”.

Korppi sylissä esittelee lasten maailman varsin pelottavana ja päällekäyvänä. Sen lämpimimmätkin henkilöt ovat lapsille käsittämättömiä ja epäluotettavia, ja vanhempien julmuus toisiaan kohtaan aiheuttaa lapsen luonnollisen solidaarisuuden tunteen sortumisen. Kuoleman toiveet ja pelot syöpyvät mieleen, siivittävät kuvitelmia, ja kun tapahtumat sattumalta myötäilevät mielikuvitusta, muotoutuu maailma yhä enemmän lapsen mielen mukaiseksi. Anan elämän traagisuus onkin ennen kaikkea siinä, että hän ei löydä ympäristöstään lainkaan tunnekontakteja, ei aikuisista, ei sisaruksistaankaan, vaan joutuu turvautumaan mielensä kuviin.

Korppi sylissä vangitsee katsojan nimenomaan hienovaraisella ja rohkealla ajan käytöllään. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus asettuvat Anan maailmaan tasa-arvoisina, eikä Saura päästä katsojaa aivan varmasti päättämään, milloin kyse on lapsen kuvitelmista ja milloin todellisuudesta. Huikein sukellus aikaan tapahtuu silloin, kun elokuva näyttää Anan 20 vuotta myöhemmässä tulevaisuudessa, aikuisena pohtimassa lapsuuttaan. Mikä on kuvitelmaa, mikä takaumaa, mikä etuumaa, jää arvoitukseksi.

Mikään näistä aikaelementeistä ei kuitenkaan sekoita kokonaisuuden selkeyttä. Lapsen mieli, sulkeutuneen perheen ja tiukan roolijaon vaikutus, seksuaalisen kaksinaismoralismin ja yhteiskunnan tapaorjuuden kuvat täsmentyvät kirkkaasti Sauran elokuvassa. Herkälle, harvinaisen vastaanottavaiselle lapselle tämä jäykistynyt maailma on painajainen, jossa elämän ja kuoleman raja hämärtyy, ja kokonaisuutta sävyttää piinaava, hieman pelottava tunnelma. Korppi sylissä peilaa lapsen kautta meidän kaikkien ahdistuksia.

– Markku Tuuli, Katso 46/1981 (AA 1990)